Julkaistu 25.8.2017 10:48

Pelastusarmeija isännöi asunnottomien jalkapallon maailmanmestaruuskisoja

Elokuun lopulla Oslossa alkaa 15. Homeless World Cup eli asunnottomien jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Mukana on 72 joukkuetta 52 maasta. Tänä vuonna Pelastusarmeija isännöi kisoja Norjan valtion virallisena kumppanina. Järjestö vastaa myös Norjan kisajoukkueesta.

Elokuun 29. päivä alkavissa kisoissa on mukana 24 naisten ja 48 miesten/sekajoukkuetta, joihin kuuluu yli 500 pelaajaa. Kisoista on tulossa tähän asti suurin asunnottomien maailmancup. Avajaiset ovat kuninkaallinen tilaisuus: Norjan kruununprinsessa Mette-Marit avaa kisat virallisesti. Kisojen avauspelissä 29. elokuuta kohtaavat Norjan ja Chilen naisten joukkueet, ja finaali pelataan tiistaina 5. syyskuuta. Pelit lähetetään suorana osoitteessa homelessworldcup.org.

Pelastusarmeija Norjassa on työskennellyt jalkapallon parissa yli 30 vuoden ajan. Vuonna 2005 Pelastusarmeijan katujalkapallohanke, norjaksi Gatefotball, perustettiin virallisesti. Sen jälkeen hanke on levinnyt moniin kaupunkeihin, ja vuosittain on järjestetty norjalainen katujalkapallokilpailu. Gatefotball keskittyy miesten ja naisten päihdekuntoutukseen urheilun kautta.

Homeless World Cup -säätiö (Homeless World Cup Foundation) toimii yhteistyössä eri järjestöjen kanssa, jotka edustavat 74 maata. Katujalkapallo-hankkeita järjestetään ympäri maailman, ja kansalliset järjestöt valitsevat maailmanmestaruuskisojen pelaajat näissä tapahtumissa. Asunnottomien jalkapallon maailmanmestaruuskisojen tavoitteena on paitsi innostaa pelaajia elämänmuutokseen, myös haastaa yleisiä asenteita asunnottomuutta ja siihen liittyviä ongelmia kohtaan.

Tapahtuman järjestäjätiimiin kuuluu 28 Pelastusarmeijan upseeria ympäri maailmaa. Suomesta mukana ovat kapteenit Seppo ja Tuula Takala. Upseerit toimivat vierailevien joukkueiden apuna ja päivystävät tapahtumapaikan rukoustilassa.  

Uutinen 05.04.2026

Pelastusarmeijan pääsiäistervehdys

Pääsiäisenä kristityt juhlivat sitä, että Jeesus voitti kuoleman ja toi maailmaan toivon. Videolla Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen pohtivat kysymystä: "Mikä on totuus?"
Pääsiäistervehdys 03.04.2026

Kenraalin pääsiäistervehdys 2026

Pelastusarmeijan kansainvälisen johtajan, kenraali Lyndon Buckinghamin pääsiäistervehdys.
Artikkeli 26.03.2026

Yhtenäisyyden, sovinnon ja rauhan asialla

Suomen Ekumeeninen Neuvosto sai viime syyskuussa uuden pääsihteerin, kun Laura Häkli valittiin tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle. Laura on toteuttanut talkoopäiviä, jolloin hän on käynyt tutustumassa ja osallistumassa työyhteisöihin eri jäsenkirkoissa, myös Pelastusarmeijassa. Talkoopäivien yhteydessä meillä oli mahdollisuus istua keskustelemaan ekumeniasta, Lauran uudesta tehtävästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kirkkojen yhtenäisyyden edistämiseksi.
Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.