Julkaistu 5.9.2019 10:58

Pelastusarmeija jo 130 vuotta suomalaisen yhteiskunnan tukipilarina

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 130 vuotta siitä, kun Pelastusarmeija tuli Suomeen. Kolme Pelastusarmeijan upseeria, Constantin Boije af Gennäs, Hedvig von Haartman ja Alva Forsius pitivät Lontoosta koulutuksesta palattuaan Suomen ensimmäisen Pelastusarmeijan kokouksen Siltasaaren sirkusmaneesissa Hakaniemessä 8. marraskuuta 1889.  Se oli Pelastusarmeijan toiminnan lähtölaukaus Suomessa. 

Pelastusarmeija kohtasi ensin vaikeuksia ja vastarintaa sekä viranomaisten että muiden kirkkojen taholta. Sotilaallisia termejä, pukuja ja uudenlaisia toimintatapoja vierastettiin. Alkuvaikeuksien jälkeen työ lähti kuitenkin leviämään ympäri maata, ja ihmisiä liittyi Pelastusarmeijan riveihin. Pelastusarmeija saavutti nopeasti ihmisten luottamuksen, ja sen tekemä sosiaalinen auttamistyö yhteiskunnan vähävaraisten ja syrjäytyneiden hyväksi oli merkittävää.

Sisällissodan aikana Pelastusarmeija onnistui pysymään puolueettomana ja toimi vain avuntarpeen mukaan. Vuonna 1929 Helsingin kaupunki lahjoitti järjestölle tontin niin pitkäksi aikaa, kun Pelastusarmeija tekee siellä sosiaalista työtä. Talvi- ja jatkosodan aikana pelastusarmeijalaiset auttoivat muun muassa jakamalla junassa matkustaville evakoille ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä.

Yhä edelleen Pelastusarmeijan rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on tärkeä. Vuonna 1906 alkanut joulupatakeräyksemme on tullut tutuksi kaikille suomalaisille. Keräyksellä autetaan kotimaan vähävaraisia. Pelastusarmeijan toiminnassa sosiaalinen ja hengellinen työ ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Ihminen kohdataan kokonaisuutena. Kolmen ässän tunnuslause on alusta asti ollut soppaa, saippuaa, sielunhoitoa.

Pelastusarmeijalla on työtä tällä hetkellä noin 25 paikkakunnalla ympäri Suomea: 22 paikallisseurakuntaa eli osastoa, kolme sosiaalipalvelukeskusta, lasten lomakoti, kaksi vanhainkotia, seitsemän asumispalveluyksikköä, kolme päiväkotia, 16 second hand -myymälää. Paikallisten toimipisteiden kautta lähes 200 000 ihmistä saa hengellistä, henkistä ja aineellista apua vuosittain.

Juhlaviikonloppu on täynnä ohjelmaa myös suurelle yleisölle

Pelastusarmeijan juhlavuosi on kulunut pitkälti työn merkeissä, mutta 20.–22.syyskuuta vietetään Helsingissä 130-vuotistapahtumaa.  Erityinen juhlatilaisuus on perjantaina 20.9. klo 18.30 Temppeliaukion kirkossa (Lutherinkatu 3). Siellä esiintyvät taiteilija Seela Sella sekä Pelastusarmeijan soittokunta ja omat musiikkiryhmät. Lauantaina ohjelma jatkuu Pelastusarmeijan Temppelissä, Uudenmaankatu 40: naisten kokous klo 14.30 ja upseerivihkimyskokous klo 18. Sunnuntaina kokoonnutaan vielä jumalanpalvelukseen Temppelissä klo 10. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille ja niihin on vapaa pääsy.

Tapahtuman juhlapuhujiksi saapuvat kenraali Brian Peddle ja komentaja Rosalie Peddle. Kanadalainen Brian Peddle valittiin kansainvälisen Pelastusarmeijan johtajaksi heinäkuussa 2018. Hän on Pelastusarmeijan 21. kenraali.

Kenraali johtaa kansainvälistä Pelastusarmeijaa, joka toimii 131 maassa. Pelastusarmeijalla on mm. sosiaalikeskuksia, klinikoita, kouluja, erilaisia asumispalveluja ja seurakunnallisen työn keskuksia (osastoja). Paikallisesti tuomme toivoa ja konkreettista apua satojen miljoonien ihmisten elämään. Lisäksi teemme katastrofi- ja projektityötä kriisi-, maanjäristys-, tulva-, pandemia- ja sota-alueilla.

130 v. synttärijuhla lapsiperheille HopLopissa

Viikonlopun aikana järjestämme toimintamme piirissä oleville vähävaraisille lapsiperheille synttäritapahtuman HopLopissa. Perheet on kutsuttu sinne toimipisteidemme kautta. Pelastusarmeija kustantaa perheille lipun HopLopiin sekä aterian.

Tiedustelut ja yhteydenotot:

Eija Kornilow, viestintäpäällikkö 
eija.kornilow@pelastusarmeija.fi 
040 503 9142

Anne Fredriksson, markkinoinnin ja yritysyhteistyön vastaava
anne.fredriksson@pelastusarmeija.fi 
040 747 0748

Uutinen 05.04.2026

Pelastusarmeijan pääsiäistervehdys

Pääsiäisenä kristityt juhlivat sitä, että Jeesus voitti kuoleman ja toi maailmaan toivon. Videolla Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen pohtivat kysymystä: "Mikä on totuus?"
Pääsiäistervehdys 03.04.2026

Kenraalin pääsiäistervehdys 2026

Pelastusarmeijan kansainvälisen johtajan, kenraali Lyndon Buckinghamin pääsiäistervehdys.
Artikkeli 26.03.2026

Yhtenäisyyden, sovinnon ja rauhan asialla

Suomen Ekumeeninen Neuvosto sai viime syyskuussa uuden pääsihteerin, kun Laura Häkli valittiin tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle. Laura on toteuttanut talkoopäiviä, jolloin hän on käynyt tutustumassa ja osallistumassa työyhteisöihin eri jäsenkirkoissa, myös Pelastusarmeijassa. Talkoopäivien yhteydessä meillä oli mahdollisuus istua keskustelemaan ekumeniasta, Lauran uudesta tehtävästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kirkkojen yhtenäisyyden edistämiseksi.
Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.