Julkaistu 3.8.2016 10:45

Pelastusarmeija kannattaa pakolaisten joukkuetta Rion olympialaisissa

Pelastusarmeija työskentelee 127 maassa, mistä syystä se ei ole voinut tukea olympialaisissa tiettyä joukkuetta. Tänä kesänä asia on toisin, koska Rion olympiakisoissa on mukana Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevien pakolaisten joukkue. Pelastusarmeija asettuu kannattamaan olympialipun alla kilpailevaa pakolaisjoukkuetta.

Kymmenen huippu-urheilijan muodostama pakolaisjoukkue on saanut tilaisuuden kilpailla Rion olympialaisissa Brasiliassa. Tällä hetkellä maailmassa on 65 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet pakenemaan konflikteja ja vainoa. Pakolaisjoukkueen osallistuminen olympiakisoihin viestii vahvasti toivosta maailman pakolaisille. Pakolaisjoukkue on mukana Unicefin ja YK:n pakolaisjärjestön hankkeen ansiosta.

Pelastusarmeijan kansainvälisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toimikunnan päällikkö, everstiluutnantti Dean Pallant sanoo: ”Pelastusarmeija kantaa syvää huolta maailman miljoonista pakolaisista. Tämä maailmanlaajuinen tragedia ei ole saanut tarpeeksi huomiota. Ratkaisuja tarvitaan nyt. Rion olympialaisten huippu-urheilijoista koottu kymmenhenkinen pakolaisjoukkue muistuttaa siitä, että pakolaiset ovat ihmisiä, joilla on kykyjä, taitoja ja Jumalan suomia lahjoja. Kannustamme jokaista kannattamaan pakolaisjoukkuetta ja osoittamaan, että tukee kaikkia naisia, miehiä, tyttöjä ja poikia, jotka ovat pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.”

Riossa yli 100 Pelastusarmeijan vapaaehtoista valmistautuu kohtaamaan olympialaisten yleisöä ja muuta väkeä eri tapahtumapaikoissa. Urheilun yhteisen kielen avulla kansainvälinen joukko pelastusarmeijalaisia vie ilosanomaa faveloihin. Pelastusarmeijan monitoimitalo sijaitsee Riossa Méierin kaupunginosassa. ”Käymme tapaamassa perheitä, jotka voivat tarvita apuamme”, kertoo keskuksen johtaja, kapteeni Ionara Tebas. Käytännön avun ja hengellisen työn lisäksi Pelastusarmeijan tavoitteena Riossa on jakaa urheilutapahtuman iloa alueen asukkaille: suunnitelmissa on koko perheelle tarkoitettuja musiikkiesityksiä, tanssitapahtumia ja jopa aarteenetsintää.

• Lisätietoa Pelastusarmeijan työstä Riossa  ja seuraamalla sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #SArio2016

• Lisätietoa pakolaisjoukkueesta

• Pelastusarmeija jatkaa työtä Euroopan pakolaisten parissa – lue lisää

 

Uutinen 15.09.2026

Yhdessä pelastettu pala Porvoota

Kun monille porvoolaisille rakkaan päiväkoti Solhemin tulevaisuuden kannalta välttämätön kattoremontti tuli ajankohtaiseksi, Pelastusarmeija pyysi viime syksynä apua. Porvoolaiset, yksityiset lahjoittajat ja lopulta myös eduskunta vastasivat kutsuun. Nyt yli 110-vuotiaan talon uusi katto valmistuu ja Solhemin lapset saavat jatkaa arkeaan rakkaassa päiväkodissaan.
Tapahtuma 14.09.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.
Artikkeli 14.09.2026

Turvallisuus

Istuin neuvotteluissa, joissa pohdittiin psykologisen turvallisuuden merkitystä työpaikalla. Niin moni tekijä vaikuttaa siihen, miten me jaksamme töissä. Yksilötasolla se voi tarkoittaa sitä, että uskallamme olla oma itsemme ilman pelkoa tai yhteisötasolla sitä, että uskallamme ottaa yhteisiä riskejä ja uskallamme jopa tehdä virheitä. Me olemme toistemme työilmapiiri, ja meidän tulee hoitaa suhteitamme hyvin.
Artikkeli 08.09.2026

Lähisuhdeväkivalta – särö maailman onnellisimmassa maassa

Suomi on valittu jo yhdeksännen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi vuoden 2026 World Happiness Reportissa. Raportissa on vertailtu suomalaisten itsensä kokemaa elämänlaatua yhteiskunnassa muiden maiden vastaaviin mittareihin. Keskimääräinen hyvinvointi ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö yksittäisillä ihmisillä olisi vaikeuksia elämässään. Lähisuhdeväkivalta koskettaa monia ihmisiä, enimmäkseen naisia.