Julkaistu 21.9.2017 09:43

Pelastusarmeija katastrofityössä maanjäristyksen koettelemassa Meksikossa

Voimakas maanjäristys on romahduttanut taloja ja aiheuttanut muita tuhoja Meksikon pääkaupungin Méxicon alueella. Järistyksen keskus oli noin 120 kilometrin päässä Méxicosta. Pelastusarmeijan Meksikon territorion johtaja, eversti Ricardo Bouzigues raportoi ”valtavista tuhoista”. Yli 200 ihmisen on varmistettu kuolleen.

Järistys on vaikuttanut myös Pelastusarmeijan rakennuksiin: kaikki territorion päämajan upseerit ja upseerikoulun kadetit on evakuoitu rakennusvahinkojen takia. Pelastusarmeija avustaa silti katastrofista eniten kärsineitä.

Pelastusarmeijan lastenkoti Méxicossa säilyi lähes vahingoitta, ja siitä on tullut Pelastusarmeijan avustustoimien tukikohta. Mukana työssä ovat niin upseerit, työntekijät, vapaaehtoiset kuin lastenkodin lapsetkin, jotka ovat valmistaneet voileipiä ja muita ruokapakkauksia pelastustyöntekijöille ja ihmisille, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. Päämajaan ja joihinkin osastoihin Méxicon alueella varastoidaan lahjoitustarvikkeita, kuten ruokaa, vettä ja huopia.

Pelastusarmeija antoi katastrofiapua ennen maanjäristystä jo kahdessa kohteessa: Oaxacassa, jossa oli voimakas maanjäristys 7. syyskuuta ja Veracruzissa, jossa hurrikaani Katia aiheutti maanvyörymiä. Oaxacassa kaksi kanttiinia palvelee noin 5 000 ihmistä. Veracruziin lähetettiin hurrikaanin jälkeen kanttiiniauto ja kaksi pakettiautoa täynnä ruokaa ja tarvikkeita. Noin 2 000 ihmiselle tarjotaan tällä hetkellä ruoka-apua sekä tarpeen mukaan henkistä ja hengellistä tukea.

Nykyisen tilanteen takia lisää kenttäkeittiöitä, tarvikkeita ja henkilökuntaa haetaan USA:sta. Lontoon kansainvälisen päämajan apujoukot ovat myös lähtövalmiudessa.

Uutinen 05.04.2026

Pelastusarmeijan pääsiäistervehdys

Pääsiäisenä kristityt juhlivat sitä, että Jeesus voitti kuoleman ja toi maailmaan toivon. Videolla Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen pohtivat kysymystä: "Mikä on totuus?"
Pääsiäistervehdys 03.04.2026

Kenraalin pääsiäistervehdys 2026

Pelastusarmeijan kansainvälisen johtajan, kenraali Lyndon Buckinghamin pääsiäistervehdys.
Artikkeli 26.03.2026

Yhtenäisyyden, sovinnon ja rauhan asialla

Suomen Ekumeeninen Neuvosto sai viime syyskuussa uuden pääsihteerin, kun Laura Häkli valittiin tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle. Laura on toteuttanut talkoopäiviä, jolloin hän on käynyt tutustumassa ja osallistumassa työyhteisöihin eri jäsenkirkoissa, myös Pelastusarmeijassa. Talkoopäivien yhteydessä meillä oli mahdollisuus istua keskustelemaan ekumeniasta, Lauran uudesta tehtävästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kirkkojen yhtenäisyyden edistämiseksi.
Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.