Julkaistu 7.11.2024 12:45

Pelastusarmeija Suomessa 135 vuotta

Perjantaina 8.11.2024 Pelastusarmeija Suomessa viettää 135-vuotispäivää. Tänä päivänä Pelastusarmeijalla on Suomessa noin 20 eri paikkakunnalla työpisteitä, joiden kautta se pyrkii kohtaamaan ihmiset kokonaisvaltaisesti. Toimintaa kuvaa hyvin jo liikkeen alkuajoilta peräisin oleva tunnus ”soppaa, saippuaa ja sielunpelastusta”.

Osa suomalaista yhteiskuntaa

Englannissa 1860-luvulla syntynyt Pelastusarmeija levisi nopeasti eri puolille maailmaa. Suomessa ensimmäinen julkinen Pelastusarmeijan kokous pidettiin Siltasaaren ratsastusmaneesissa Helsingin Hakaniemessä 8.11.1889. Vuoden kuluttua tästä Pelastusarmeija toimi jo viidellä eri paikkakunnalla.

Aluksi uudenlainen hengellistä ja sosiaalista työtä tekevä liike herätti kummastelua, ja jopa vastarintaa, mutta vähitellen Pelastusarmeija voitti paikkansa ihmisten sydämissä. Erityisesti sotien aikana ja niiden jälkeen Pelastusarmeijan sosiaalinen työ tuli tunnetuksi. Nykyisin Pelastusarmeija on tunnettu toimija sekä kristillisenä yhteisönä että sosiaalipalveluiden tarjoajana ja hyväntekeväisyysjärjestönä.

Aikaansa seuraavat työmuodot

Pelastusarmeijan työllä on sekä hengellinen että sosiaalinen ulottuvuus. Kansainvälisen toiminta-ajatuksen mukaan Pelastusarmeijan tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja kohdata ihmisten tarpeet hänen nimessään ilman mitään erottelua. Paikalliset osastot toimivat sekä seurakuntina jumalanpalveluksineen ja pienryhmineen että palvelevat lähimmäisiään mm. jakaen taloudellista tukea ja neuvoja arjen haasteisiin. Vuositasolla Pelastusarmeijan avun piirissä on yli 100 000 taloutta. 

Sosiaalisen työn yksiköt tarjoavat tukea eri tavoilla haavoittuvassa asemassa oleville. Asumispalveluyksiköt tarjoavat kodittomille asunnon sekä tukea arkeen työtoiminnan ja henkilökohtaisen ohjauksen kautta. Patas-toiminnassa apu kohdistetaan heihin, joilla on haasteita omassa asumisessaan. Ikäihmisille on omia asumispalveluja. Kolme päiväkotia tarjoaa varhaiskasvatusta lapsille. Myymälätoiminta antaa mahdollisuuden osallistua kiertotalouteen ja löytää itselleen sopivia vaatteita kohtuulliseen hintaan. 

Pelastusarmeija pyrkii toiminnallaan vastaamaan ympäröivän yhteiskunnan tarpeisiin. Yhteiskunnan ja tarpeiden muuttuessa myös työmuodot muuttuvat. 

Juhlapäivän tapahtumia Helsingissä

Juhlapäivänä Itä-Helsingin Vuosaaressa avaa ovensa uusin työpiste, Pelastusarmeijan Lähiöprojekti. Kaupunki on kasvanut voimakkaasti itään, ja Pelastusarmeija haluaa olla siellä, missä ihmiset ovat. Lähiöprojektin avajaisia vietetään ”avoimien ovien” merkeissä 8.11. klo 14-18 osoitteessa Leikosaarentie 32, Helsinki. Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen vierailevat tilaisuudessa. 

Samana päivänä Pelastusarmeijan vanhimmassa työpisteessa, ruotsinkielisessä Temppelin osastossa ja Pelastusarmeijan museossa on avoimet ovet klo 15-18, osoitteessa Uudenmaankatu 40, Helsinki. Paikalla on mahdollisuus kurkistaa menneisyyteen sekä tähän päivään sekä osallistua Joulupata-keräykseen.

Pelastusarrneija viettää juhlapäivää arkisen työn keskellä. Siinä tärkeässä roolissa ovat työntekijöiden ja jäsenten lisäksi lukuisat vapaaehtoiset sekä lahjoittajat. Syntymäpäiväsankaria voi halutessaan muistaa esimerkiksi lahjoittamalla uusia villasukkia jouluna jaettavaksi, osallistumalla Joulupata-keräykseen tai ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi joulupatavahdiksi. 

Lisätietoa:

Viestintäpäällikkö, kapteeni Kati Kivestö
puh. 045 139 4027, kati.kivesto@pelastusarmeija.fi

www.pelastusarmeija.fi

Uutinen 05.04.2026

Pelastusarmeijan pääsiäistervehdys

Pääsiäisenä kristityt juhlivat sitä, että Jeesus voitti kuoleman ja toi maailmaan toivon. Videolla Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen pohtivat kysymystä: "Mikä on totuus?"
Pääsiäistervehdys 03.04.2026

Kenraalin pääsiäistervehdys 2026

Pelastusarmeijan kansainvälisen johtajan, kenraali Lyndon Buckinghamin pääsiäistervehdys.
Artikkeli 26.03.2026

Yhtenäisyyden, sovinnon ja rauhan asialla

Suomen Ekumeeninen Neuvosto sai viime syyskuussa uuden pääsihteerin, kun Laura Häkli valittiin tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle. Laura on toteuttanut talkoopäiviä, jolloin hän on käynyt tutustumassa ja osallistumassa työyhteisöihin eri jäsenkirkoissa, myös Pelastusarmeijassa. Talkoopäivien yhteydessä meillä oli mahdollisuus istua keskustelemaan ekumeniasta, Lauran uudesta tehtävästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kirkkojen yhtenäisyyden edistämiseksi.
Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.