Julkaistu 21.8.2018 14:42

Pelastusarmeijan katastrofitiimit auttamassa tulvan valtaamassa Keralassa

Rajujen monsuunisateiden aiheuttamat tulvat ja maanvyörymät ovat vaatineet 350 kuolonuhria ja aiheuttaneet laajaa vahinkoa ja sekasortoa. Yli 250 000 ihmistä on jäänyt tulvien saartamaksi. He ovat väliaikaisilla avustusleireillä, joita on pystytetty yli 2 000. Pelastusarmeija työskentelee alueella yhteistyössä paikallisten viranomaisten ja muiden avustusjärjestöjen kanssa.

Aluksi 6 000 henkilölle toimitettiin puhdasta juomavettä ja ruokapakkauksia tulva- alueilla Kottayamissa, Thiruvallassa, Mavelikarassa ja Peermadessa. Samanlaista muonitusta tarjottiin Kozhikoden alueen maanvyörymistä selvinneille. Vaikka lähin Pelastusarmeijan keskus sijaitsee 150 kilometrin päässä, pelastustiimi pystyi auttamaan 30 perhettä kotiensa uudelleenrakentamisessa. Intian lounaisen territorion johtaja, eversti Nihal Hettiarachchi huomauttaa, että vaikka tarve on suuri, ”nämä teot auttoivat heitä pyyhkimään kyyneleet ja antoivat heille toivoa ja turvallisuudentunnetta”.

Pelastusarmeijan 45-henkinen kansallinen katastrofitiimi on lähetetty alueelle, ja yhdessä paikallisten upseerien, sotilaiden ja vapaaehtoisten kanssa he vastaavat inhimilliseen hätään. Alueen viestintäliikenne ja kulkuyhteydet ovat vakavasti vahingoittuneet. Tavoitettujen yhteisöjen perusteella tehdyn arvioinnin pohjalta työ 8 000 erityisen haavoittuvaisessa tilanteessa olevien auttamiseksi on aloitettu: esimerkiksi lukuisilla avustusleireillä tarjotaan lääkinnällistä hätäapua.

Noin 8 250 Indukkissa ja Malapuramissa kodittomaksi jääneelle on toimitettu hätäapua, patjoja ja vuodevaatteita, jotta he voivat koota väliaikaisia turvapaikkoja perheilleen.

Hengellistä ja henkistä apua on myös tarjolla. Pelastusarmeijan hätäavun koordinaattori, majuri Jacob J. Joseph kertoo, että ”kohtaamme inhimilliset tarpeet ilman erottelua”, mutta myös ”osoitamme kristillistä rakkautta ja takaamme, että tulvien ja maanvyörymien uhreista pidetään huolta Jumalan läsnäololla, rakkaudella, huolenpidolla ja suojelulla”.

Voit tukea katastrofialueella tehtävää työtä kansainvälisen Pelastusarmeijan lahjoitussivun kautta.

The Salvation Army International News
Kuvat:
Shalu S. Babu

Uutinen 05.04.2026

Pelastusarmeijan pääsiäistervehdys

Pääsiäisenä kristityt juhlivat sitä, että Jeesus voitti kuoleman ja toi maailmaan toivon. Videolla Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen pohtivat kysymystä: "Mikä on totuus?"
Pääsiäistervehdys 03.04.2026

Kenraalin pääsiäistervehdys 2026

Pelastusarmeijan kansainvälisen johtajan, kenraali Lyndon Buckinghamin pääsiäistervehdys.
Artikkeli 26.03.2026

Yhtenäisyyden, sovinnon ja rauhan asialla

Suomen Ekumeeninen Neuvosto sai viime syyskuussa uuden pääsihteerin, kun Laura Häkli valittiin tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle. Laura on toteuttanut talkoopäiviä, jolloin hän on käynyt tutustumassa ja osallistumassa työyhteisöihin eri jäsenkirkoissa, myös Pelastusarmeijassa. Talkoopäivien yhteydessä meillä oli mahdollisuus istua keskustelemaan ekumeniasta, Lauran uudesta tehtävästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kirkkojen yhtenäisyyden edistämiseksi.
Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.