Julkaistu 1.8.2020 08:00

Pelastusarmeijan kirpputoreista iCare secondhand -myymälöitä

Pelastusarmeija uudistaa kirpputori- ja kierrätystoimintaansa. Jatkossa kirpputorit tullaan tuntemaan iCare-myymälöinä, joiden sydämessä on hyväntekeväisyys. Uuden konseptin myötä liikkeistä tulee entistä kiinteämmin osa Pelastusarmeijan hyväntekeväisyystarjontaa ja varainhankintaa, johon kuuluu esimerkiksi Joulupata.

Pelastusarmeija on ollut Suomen kirpputoritoiminnan pioneereja jo 1960-luvulta lähtien. Korostaakseen hyväntekeväisyysluonnettaan ja erottuakseen markkinoilla Pelastusarmeija uudistaa asteittain kaikki myymälänsä iCare-konseptin mukaisiksi.

”Myyntituotot menevät hyväntekeväisyyteen, niillä autetaan kotimaan vähävaraisia. Haluamme samalla kirkastaa ajatusta lahjoittamisesta. Lahjoittamalla laadukasta voi tukea hyväntekeväisyystyötämme parhaiten. Siitä tulee myös nimi iCare, joka kuvastaa välittämistä”, kertoo Pelastusarmeijan iCare-myymälöistä vastaava Harri Lehti.

Ensimmäiset uudet liikkeet avautuivat viime vuoden loppupuolella kauppakeskus Willaan Hyvinkäälle ja kauppakeskus Tavastilaan Hämeenlinnaan.

Ensimmäisten iCare-myymälöiden avajaisia vietettiin Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa viime marraskuussa ja uusin myymälä avattiin heinäkuussa Kauppakeskus Columbukseen Helsinkiin. Liikkeet on toteutettu kokonaan uuden ilmeen mukaisesti. Nimi juontuu Pelastusarmeijan kierrätyspuodeista Virossa, mutta uuden konseptin logo ja myymäläilme on suunniteltu Suomessa. Liikkeiden ulkoasu raikastuu ja tuotevalikoima selkeytyy – iCare-myymälät tulevat pääosin keskittymään vaatteisiin, asusteisiin ja kodin pientavaroihin.

Kaikki myymälät muuttuvat asteittain iCare secondhand -liikkeiksi. Tällä hetkellä uusia iCare-myymälöitä on jo seitsemän. ”Mahdollisimman reipas siirtymä on tavoitteemme, mutta koska haluamme tehdä asiat viimeisen päälle, emme kiirehdi. Myös uudet liiketilat ovat mahdollisia”, täsmentää Harri Lehti. Pelastusarmeijalla on yhteensä 18 secondhand-myymälää ympäri Suomea.

ICare on välittämistä ja hyvän tekemistä yhdessä

Uusi raikas ilme ja uusiutuva tavaravalikoima houkuttavat toivottavasti myös aivan uusia kohderyhmiä. iCare on saanut erinomaisen vastaanoton kanta-asiakkailtaan ja uusilta kävijöiltä. iCare tulee näkymään myös verkossa osoitteessa www.icare-secondhand.fi.

Lisätietoja: iCare -ketjun johtaja Harri Lehti puh. 045 139 3512, harri.lehti@pelastusarmeija.fi

Artikkeli 15.01.2026

Kadotettuja, kadonneita ja löytyneitä

Tunnetko evankelista Luukkaan kertomuksen kahdesta kadottajasta: miehestä, joka hukkasi lampaansa ja naisesta, joka kadotti arvokkaan rahansa? Jos olet itse joskus kadottanut jotain arvokasta, sinun lienee helppo samaistua heihin. Muistelepa vaikka sitä hetkeä, kun olit hukannut avaimesi tai mieti, miltä tuntui silloin, kun et tiennyt missä luottokorttisi on.
Uutinen 29.12.2025

Pray for Ukraine -konsertti 21.2.

Pray for Ukraine - Ukraina-hyväntekeväisyyskonsertti Temppeliaukion kirkossa la 21.2.2026 klo 19.
Artikkeli 29.12.2025

Arjen enkelimme

Elämässämme kohtaamme ihmisiä – niin ystäviä, läheisiä kuin tuntemattomiakin – jotka ovat tuntuneet kuin ”enkeleiltä”. He ovat tehneet jotain pyyteetöntä ja arvokasta, josta on jäänyt hyvä mieli ja pysyvä muisto. Tämä on voinut olla esimerkiksi merkityksellinen keskustelu tai hetki, jolloin on saanut odottamattaan apua. Ystävämme ja lukijamme jakavat muutamia tällaisia sydäntä lämmittäviä kohtaamisia, jotka todistavat ihmisten hyvyydestä.
Artikkeli 26.12.2025

Rakkaat enkelikoristeemme

Enkelit ovat suosittuja joulukoristeiden aiheita. Koristeita löytyy niin figuureina, kuusenkoristeina kuin klassisina enkelikelloinakin. Jotkin näistä koristeista voivat olla omistajilleen erityisen merkityksellisiä. Tiedustelimme lukijoiltamme ja ystäviltämme, onko heillä tällaisia merkityksellisiä enkeleitä – ja mikä tekee siitä rakkaan ja tärkeän.