Julkaistu 8.11.2017 10:00

Pelastusarmeijan pelastusjoukot

Pelastusarmeijan katastrofityön tiimit tekevät parhaillaan työtä lukuisissa paikoissa ympäri maailmaa. Aasiassa monsuunisateiden aiheuttamat tulvat ovat jättäneet 30 miljoonaa ihmistä kodittomiksi, Meksikossa maanjäristykset ovat tappaneet satoja ihmisiä ja Karibialla hirmumyrskyt ovat aiheuttaneet laajamittaista tuhoa.

Ihmiset ovat hengenvaarassa peruspalveluiden ruuhkautuessa. Kansainvälisen Pelastusarmeijan katastrofitiimit työskentelevät tarjoten elintarvikkeita, suojaa ja henkistä tukea. Maailman köyhimmät perheet ovat katastrofeissa kaikkein haavoittuvimpia. Pelastusarmeijan katastrofityön joukot jatkavat vuosikausia apuaan tuhoutuneilla alueilla. Järjestön katastrofityö on kokonaisvaltaista: kriisiavun kautta jälleenrakennustyöhön ja sen jälkeen apuna arjessa niin aineellisesti, henkisesti kuin hengellisestikin.

Katastrofeissa apuna jo yli 100 vuotta

Pelastusarmeijan katastrofityö alkoi hirmumyrskystä ja maanjäristyksestä. Vuonna 1900 hirmumyrsky tuhosi Galvestonin kaupungin Texasissa, ja 5 000 ihmistä menetti henkensä. Territorion johtaja Frederick Booth-Tucker komensi upseereita ympäri Yhdysvaltoja lähtemään tuhoalueelle antamaan ruoka-apua ja hengellistä tukea. Ruoka-apua jaettiin tuolloin jalkapatikalla katuja kiertäen ja hädässä olevia ihmisiä etsien. Galvestonin tapahtumien jälkeen Armeija sijoitti varoja ajoneuvojen hankintaan.

Kuusi vuotta myöhemmin nämä ajoneuvot olivat käytössä, kun Pelastusarmeija auttoi maanjäristyksen koettelemaa San Franciscoa. Järistystä seurannut tulimyrsky tuhosi kaiken 10 kilometrin säteellä – Pelastusarmeijan omista rakennuksista kaupungissa säilyi vain kaksi. Yli 3 000 ihmistä kuoli ja 250 000 ihmistä joutui kodittomaksi.  Upseerit – jotkut heistä itsekin kodittomia – kiersivät viikkokausia telttakylissä tuomassa tarvikkeita ja toivoa.

Noin sata vuotta myöhemmin, 11. 9. 2001, Pelastusarmeija oli ensimmäinen paikalle saapunut avustusjärjestö lentokoneen syöksyttyä WTC-torniin. Yhdeksän kuukauden mittaisen jättioperaation aikana Pelastusarmeija vastasi tarvike- ja ruokalogistiikasta. Kaasunaamareita, työsaappaita, hanskoja, kestäviä työvaatteita, työkaluja ym. oli aina tarjolla, ja lisäksi järjestö jakoi kolme miljoonaa ateriaa autettaville ja auttajille. Urakka oli mahdollinen 32 000 vapaaehtoisen ansiosta.

Kun hurrikaani Katrina tuhosi New Orleansin vuonna 2005, alue muodostui niin vaikeakulkuiseksi, etteivät monet ulkopuoliset järjestöt päässeet paikalle, ja Pelastusarmeijan paikallinen toimintatapa tuli pelastuksena monille ihmisille. Koskettava 14-minuuttinen filmi tästä työstä löytyy osoitteesta: bit.ly/katrinamyrsky

Tänä syksynä maailmaa ovat koetelleet moninaiset katastrofit. Pelastusarmeija on tehnyt avustustyötä seuraavasti:

Aasia

Monsuunien jatkuttua viikkokausia suuret alueet Bangladeshissa, Intiassa ja Nepalissa ovat jääneet veden alle, ja jopa 40 miljoonan ihmisen elämä on vaikeutunut merkittävästi.

Chittagongin alueella Bangladeshissa rakennetaan taloja rankkasateiden aiheuttamissa maanvyörymissä kaiken menettäneille ihmisille. Intian läntinen territorio on lähettänyt tulvakatastrofijoukkonsa jakamaan perheille pakkauksia, jotka sisältävät perustarvikkeita, kuten riisiä, vehnäjauhoja, linssejä, öljyä, sokeria, teetä, suolaa, mausteita ja vihanneksia.

Meksiko

Voimakas maanjäristys on romahduttanut taloja ja aiheuttanut muita tuhoja Meksikon pääkaupungin Méxicon alueella. Järistyksen keskus oli noin 120 kilometrin päässä Méxicosta.

Pelastusarmeijan Meksikon territorion johtaja, eversti Ricardo Bouzigues raportoi:

– Pelastusarmeijan lastenkoti Méxicossa säilyi lähes vahingoitta, ja siitä on tullut  Pelastusarmeijan avustustoimien tukikohta. Mukana työssä ovat niin upseerit, työntekijät, vapaaehtoiset kuin lastenkodin lapsetkin, jotka ovat valmistaneet voileipiä ja muita ruokapakkauksia pelastustyöntekijöille ja ihmisille, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. Päämajaan ja joihinkin osastoihin varastoidaan lahjoitustarvikkeita, kuten ruokaa, vettä ja huopia.

Pelastusarmeija antoi katastrofiapua ennen maanjäristystä jo kahdessa kohteessa: Oaxacassa, jossa oli voimakas maanjäristys 7. syyskuuta, ja Veracruzissa, jossa hurrikaani Katia aiheutti maanvyörymiä.

Texas

Pelastusarmeija tarjoaa apua Harvey-myrskyn jäljltä tulvivassa Texasissa.

– Pelastusarmeija on aktivoinut kaikki katastrofiapujoukkonsa USA:ssa ja Kanadassa. Nämä yksiköt voivat antaa ruokaa, suojaa sekä henkistä ja hengellistä apua myrskyn koettelemille ihmisille, kertoi majuri C. Mark Brown.

Pelastusarmeijan tiloissa Houstonissa ja sen lähialueilla on tarjolla majoitusta, ruokaa ja vaatteita tulvasta kärsineille. Pasadenassa ja Texas Cityssä nousevan veden tieltä pelastettuja ihmisiä on tuotu lavakuorma-autoilla Pelastusarmeijan suojiin.

Majuri Andrew Kelly, Austinin alueen Pelastusarmeijan johtaja, twiittasi: ”Tämän katastrofin jälkitöihin menee kuukausia, ehkä vuosia, ja Pelastusarmeija tulee olemaan paikalla auttamassa kaikin tavoin.”

Karibia

Hirmumyrsky Marian ja Irman jäljiltä pahiten tuhoutuneita alueita ovat nyt Puerto Rico ja Neitsytsaaret. Kumpikin territorio on nyt vailla infrastruktuuria. Pelastusarmeijalla on pitkät juuret kummallakin alueella, joten se pystyi aloittamaan avustustyöt heti.  

Puerto Ricossa Pelastusarmeija jakaa keskimäärin 14 000 ateriaa päivässä 13 eri avustuskeskuksessa. Ruokaa jaetaan myös vanhainkoteihin, palomiehille ja ihmisille, jotka eivät pysty lähtemään kodeistaan. Irma-myrskyn jälkeen ruokaa on jaettu 129 000 aterian ja välipalan edestä. 

Neitsytsaarilla Pelastusarmeija ja Alankomaiden reformoitu kirkko ovat yhdessä jakaneet yli 42 000 ateriaa ja välipalaa. Lisäksi on viety ruokaa, vettä ja tarvikkeita saarten köyhimpiin kyliin. Paikallisesta Pelastusarmeijan kirpputorista on jaettu vaatteita myrskyistä selvinneille, mutta lääkkeistä ja silmälaseista on suuri pula. 

Joona Junkkari
Kuvat:
The Salvation Army International News

Voit tukea Pelastus-armeijan kansainvälistä katastrofityötä:

pelastusarmeija.fi/katastrofi


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä