Julkaistu 4.7.2018 12:03

Pelastusarmeijan työ Burkina Fasossa tunnustetaan virallisesti

Kenraali André Cox on antanut hyväksyntänsä Pelastusarmeijan työn viralliselle avaamiselle Burkina Fasossa. Läntisessä Afrikassa sijaitsevasta maasta tulee näin ollen maailman 130. valtio, jossa Pelastusarmeija tekee virallisesti tunnustettua työtä.

Vuonna 2005 päätettiin, että mahdollista Pelastusarmeijan työtä Burkina Fasossa tehtäisiin Ghanan territorion valvonnan alaisena. Sittemmin kuitenkin päätettiin, että ranskankielisenä maana Burkina Faso kuuluisi Malin alueeseen. Vuonna 2011 Burkina Fason hallinto rekisteröi Pelastusarmeijan, mutta tämä rekisteröinti ei vielä täyttänyt Pelastusarmeijan kansainvälisen päämajan minimivaatimuksia.

Näihin aikoihin Pelastusarmeijalla oli Burkina Fasossa kolme keskusta, ja jäsenmäärä oli hyvässä kasvussa. Syksyllä 2012 virallisen tunnustamisen tiellä oli vielä joitakin laillisia ja rahoittamiseen liittyviä esteitä, mutta asiat on nyt selvitetty.

Kapteenit ja malilaiset upseerit André ja Fatouma Togo johtavat tällä hetkellä työtä Burkina Fasossa ja toimivat pääkaupunki Ouagadougoun osaston johtajina. He saivat koulutuksensa Kongon demokraattisen tasavallan territoriossa ja ovat palvelleet myös Zimbabwessa.

Viralliset avajaiset pidetään Ouagadougoussa 25.–27. elokuuta 2018. Juhlaviikonlopun ohjelmaan kuuluu naisten ja miesten päivät, nuorten konsertti ja upseerikokous. Rukoilemme, että Pelastusarmeijan työ tulee edistämään maan virallisen tunnuslauseen ilmaisemia tavoitteita: ”Yhtenäisyys – Edistys – Oikeudenmukaisuus”.

Artikkeli 24.10.2025

Olevisten herätys

Matteuksen evankeliumin luvusta 10 jakeesta 16 voimme lukea, että lähettäessään kaksitoista apostolia matkalle Jeesus sanoo heille näin: ”Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset”. Tämä kohta voi kuulostaa hieman erikoiselta. Saatamme vielä ymmärtää, mitä tarkoittaa pyrkimys olla viaton kuin kyyhkynen, mutta että viisas kuin käärme?
Uutinen 20.10.2025

Kaikkien Kallio – tavoitteena turvallisempi asuinympäristö

Pelastusarmeijan aloitteesta järjestettiin syyskuun lopulla Kallion alueen verkostotapaaminen kaupunginosan huonontuneesta turvallisuustilanteesta. Tilanteen taustalla on kasvanut asunnottomuus, lisääntynyt yleinen levottomuus ja huumeiden, kuten Alfa-PVP-muuntohuumeen, yleistyminen katukuvassa. Kiihkeä keskustelu toi esiin ongelman todellisuuden ja tilanteen vakavuuden, mutta myös rakentavia käytännön ratkaisuja.
Artikkeli 20.10.2025

Pieni suuri Võrun osasto

Kaakkois-Virossa, lähellä Latvian ja Venäjän rajaa, sijaitsee pieni ja idyllinen Võrun kaupunki – ja siellä territoriomme eteläisin osasto. Pelastusarmeija on vaikuttanut kaupungissa vajaat parikymmentä vuotta, ja suurimman osan tuosta ajasta osastoa on luotsannut kenttäkersantti Inge Ojala-Pihlaja. Sotahuuto kävi tutustumassa uusiin tiloihin ja tilanteeseen, jossa tämä sydämellinen osasto ja sen vetäjä ovat tällä hetkellä.
Uutinen 18.10.2025

Walk For Freedom -kävelyllä ihmiskauppa näkyväksi

EU:n ihmiskaupan vastaisena päivänä 18.10. Helsingissä järjestettiin Walk For Freedom -kävely, eli hiljainen mielenosoitus tietoisuuden lisäämiseksi ihmiskaupasta ja sen vastaisesta työstä.