Julkaistu 16.5.2017 09:00

Rukouspäivä nälänhädän lopettamiseksi 21.5.

Kuivuuden koetellessa Afrikan mannerta Pelastusarmeija sekä tekee käytännön työtä että kutsuu Armeijan jäseniä ja ystäviä osallistumaan maailmanlaajuiseen rukouspäivään nälänhädän poistamiseksi maailmasta. Sunnuntaina 21.5.2017 tapahtuman tukena ovat monet kirkot ja ryhmät mukaan lukien World Vision, Kirkkojen maailmanneuvosto ja Maailman evankelinen allianssi.

Etelä-Sudaniin on julistettu nälänhätä, ja sen partaalla ovat Somalia, Nigeria ja Jemen. Yli 20 miljoonaa ihmistä on vaarassa kuolla nälkään yksin näissä neljässä maassa, mutta Pelastusarmeija tietää Keniassa, Zimbabwessa, Sambiassa ja muissa maissa tekemänsä työn kautta, että ongelma on laajempi. Maailmanlaajuisesti miljoonat muutkin ihmiset kärsivät kuivuudesta ja ruuan vähyydestä.

Pahin humanitäärinen kriisi toisen maailmansodan jälkeen

YK kutsuu tätä suurimmaksi humanitaariseksi kriisiksi sitten vuoden 1945 ja raportoi nälänhädästä kärsivien määrän olevan suurempi kuin koskaan nykyhistorian aikana. Silti yksinkertainen totuus on, että nälänhädät voidaan suurelta osin ennaltaehkäistä, koska niiden syitä ovat konfliktit, kuivuus, köyhyys ja maailmanlaajuinen toimettomuus. Kirkoilla on tärkeä tehtävä vaatia jäseniään, yhteiskuntaa ja hallituksia vaikuttamaan asioihin tänä ennennäkemättömän kärsimyksen aikana. Jos jokainen yli 70 kansainvälisestä ja kansallisesta ryhmästä ja kirkosta vastaisi rukouskutsuun, yli miljardi kristittyä rukoilisi nälänhädän päättymisen puolesta.

Ruoka ei ole pelkkä ihmisoikeus

Aloitteella on yksinkertainen viesti: Ruoka on muutakin kuin ihmisoikeus, se on jumalallinen lahja, jota ei saa estää. Pelastusarmeijan kansainvälinen johtaja, kenraali André Cox on tietoinen meneillään olevan katastrofin ”tyrmistyttävästä laajuudesta”. Hän pyytää Pelastusarmeijan jäseniä ja ystäviä toimimaan ”teoin, ei vain sanoin”, ja sanoo: ”Voimme tuntea voimattomuutta lähestyvän suuren katastrofin edellä, mutta silti uskomme Jumalaan tulisi motivoida meitä muuhunkin kuin tuntemaan myötätuntoa.”

Sunnuntaina 21. toukokuuta kaikkia Pelastusarmeijan osastoja, keskuksia, ryhmiä, yksittäisiä jäseniä ja ystäviä kannustetaan liittymään yhteen eri maissa, kielialueilla ja kulttuureissa ja vastaamaan maailmanlaajuiseen kriisiin rukouksin ja teoin. Rukouksia voi myös jakaa sosiaalisessa mediassa hashtagillä #praytoendfamine.

Aiheeseen liittyvää materiaalia voi ladata osoitteessa sar.my/endfamine ja Pelastusarmeijan kansainvälisiltä Facebook-sivuilta sar.my/facebook 

Tule mukaan!

Artikkeli 04.09.2026

Pelastusarmeijan Soppa auttaa nyt Malmilta käsin

Pelastusarmeija on tehnyt paluun Helsingin Malmin kaupunginosaan. Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskus – tuttavallisesti Soppa – on muuttanut Kalliosta Malmille. Suuremmat tilat vastaavat kasvavaan tarpeeseen ja tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisiin toimintoihin.
Artikkeli 27.08.2026

Syyskuun Sotahuuto on ilmestynyt

Sotahuudon syyskuun numerossa tutustutaan muun muassa Euroopan ihmiskaupan vastaiseen työhön ja Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen "Sopan" toimintaan ja uusiin tiloihin.
Artikkeli 25.08.2026

Oulun osasto – kylmän Pohjolan lämmin sydän

Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita.
Uutinen 24.08.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.