Se tuttu kertomus

image description
Tapahtui näinä päivinä, että Suomen Pipliaseura julkaisi uuden käännöksen Uudesta testamentista. Tämä julkaisu oli ensimmäinen pelkästään mobiililaitteille tarkoitettu ja tapahtui koronaviruksen riehuessa Suomessa. Kaikki pystyvät nyt kirjautumaan raamattu.fi sivulle, kukin omalta puhelimeltaan tai tabletiltaan.

Niinpä minäkin avaan tutun jouluevankeliumin ja lähden Helsingistä kohden Juudeaa ja Daavidin kaupunkia, jonka nimi on Betlehem. Luonnollisesti en pysty matkustamaan sinne fyysisesti, koska koronavirus on pysäyttänyt lennot ja sulkenut maiden väliset rajat. Siispä suljen silmäni ja siirryn ajatusteni siivillä Juudean vuorille. Katselen, kuuntelen ja hengitän kaikkea sitä, mitä aistin ympärilläni.

Niihin aikoihin keisari Augustus määräsi, että kaikkien maailman ihmisten piti ilmoittautua veronmaksajiksi. Näin laadittiin ensimmäinen veroluettelo Quiriniuksen hallitessa Syyriaa. Kaikki lähtivät omaan kotikaupunkiinsa ilmoittautumaan.

Lähi-idän yö on sametinpehmeä ja tuoksuu kardemummalle ja jasmiinille. Unohdan aina, kuinka pimeää maaseudulla voikaan olla. Pimeydessä tähdet loistavat tavallistakin kirkkaampina. Etenkin työ yksi! Näetkö sinä sen? On kylmä. Minulla ei ole mitään majapaikkaa, mutta ei ole tuollakaan pariskunnalla, joka on majoittunut eläinsuojaan. Kysyn heiltä, olisiko siellä tilaa minullekin. Silloin näen hänet: pienen kankaaseen käärityn lapsen eläinten syöttökaukalossa. Ihmisen Poika – Kuinka pieni ja hauras hän onkaan, kuinka puhdas ja viaton! Kuinka avuton ja silti täynnä ylimaallista voimaa! Jotain liikahtaa sisälläni.

Myös Joosef lähti galilealaisesta Nasaretin kaupungista Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, koska hän oli Daavidin sukua.

Matkalla oli mukana Maria, joka oli luvattu Joosefille vaimoksi ja joka oli raskaana. Kun he olivat perillä, synnytyksen aika tuli ja Maria synnytti eläinten suojassa pojan, esikoisensa. Hän kapaloi vauvan kankaaseen ja laski tämän lepäämään kaukaloon eläinten heinille, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Samassa kuulen ääniä ulkoa, ne tulevat tuolta vähän kauempaa, kedolta. Kuuletko sinä ne? Lähdetäänkö yhdessä katsomaan? Hiipuvan nuotion ympärillä istuu paimenia. Karsinassa heidän lähellään on satoja lampaita, jotka liikehtivät levottomasti. Olen kuullut, että niitä kasvatetaan uhrilampaiksi Jerusalemin temppeliä varten, mutta se tuskin on syy lampaiden levottomuuteen. En usko, että ne aavistavat kohtaloon. Niitä hermostuttaa nyt jokin muu.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Herran enkeli tuli heidän luokseen, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. He pelästyivät pahoin, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko kansaa.

Daavidin kaupungissa on tänään syntynyt teille Pelastaja. Hän on Kristus, Herra. Tunnistatte lapsen siitä, että hän makaa kankaaseen kapaloituna heinien päällä kaukalossa.»

Yhtäkkiä tapahtuu jotain käsittämätöntä. Kirkas valo repii rikki pimeyden verhon. Valoa seuraa voimakas ääni, joka kiirii yli kedon ja kumpuaa kaikuna ympäri Juudean vuoriston. Valon keskellä erotan ihmisen kaltaisen hahmon, joka ei kuitenkaan ole ihminen. Liekö enkeli? Hahmo puhuu sanoja, joita en vielä täysin käsitä: ”Älkää pelätkö.”, se sanoo. ”Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko kansaa.”

Enkeleitä tulee lisää. Näen niitä kaikkialla, minne katson. Tulenliekit loimuavat taivaalla ja koko tienoo kylpee valossa. Pimeys on väistynyt, valo on ottanut vallan. Samassa alkaa kuulua laulua, kauneinta, jota olen koskaan kuullut. Muistan lapsen tallissa ja sen tunteen, jonka koin sisälläni hänet nähdessäni. Sydämeni yhtyy enkeleiden lauluun ja sen sävelet syleilevät sieluani.

Äkkiä enkelin seuraksi ilmestyi valtava taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa: »Kunnia korkeuksien Jumalalle ja rauha maan päällä ihmisille,joita hän rakastaa.»

Soisin tämän hetken kestävän ikuisesti – mutta enkelit katoavat yhtä yllättäen kuin tulivatkin. Lähi-Idän yö on jälleen hiljainen ja musta. Silti tiedän, että jokin sisälläni on pysyvästi muuttunut. Ajattelen lasta, joka nukkuu tallissa. Aavistaako hän jo kohtalonsa? Tietääkö hän, kuinka hänet tullaan uhraamaan maailman edestä, minun edestäni.

Lähden paimenien mukaan, seuraan heitä takaisin talliin. Haluan nähdä vielä tuon lapsen, jonka tunnistan nyt Jumalan Pojaksi. Marian tavoin talletan kaiken sydämeeni. En halua koskaan unohtaa sitä, mitä tänä yönä olen saanut kokea.

Kun enkelit olivat palanneet taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Lähdetään heti Betlehemiin katsomaan, mitä siellä on tapahtunut ja mistä Herra on meille ilmoittanut.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian, Joosefin ja vauvan, joka makasi kaukalossa heinien päällä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki kuulijat olivat ihmeissään paimenien puheista, mutta Maria painoi kaiken sydämeensä ja yritti ymmärtää, miten asiat liittyivät toisiinsa.

Paimenet lähtivät takaisin kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli ollut juuri niin kuin heille oli sanottu.


Saga Lippo

Raamatunkohdat: UT 2020 käännös (Suomen Pipliaseura)


    Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

    Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

    Tilaa Sotahuuto tästä