Julkaistu 28.9.2017 10:00

Suomalainen usko

Vuosi 2017 on ollut todellinen juhlien vuosi. Suomen 100-vuotisjuhlan ohella olemme viettäneet Reformaation 500-vuotismerkkivuotta.
Luterilaisen kirkon lisäksi uskonpuhdistukseen juontavat juurensa maamme monet vapaakristilliset kirkot ja yhteisöt. Näiden kirkkojen ja yhteisöjen kokonaisjäsenmäärä on yli 77 000 henkilöä ja vanhimmat niistä ovat vaikuttaneet Suomessa 1800-luvulta lähtien, jo kauan ennen 1923 voimaan tullutta uskonnonvapauslakia. Pelastusarmeija on ollut osa suomalaista kristillistä yhteisöä vuodesta 1889.

Myös suomalaisten vapaakirkkojen yhteistyöelin Suomen vapaakristillinen neuvosto (SVKN) on viettänyt tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa. Toiminnan 50. vuotta juhlittiin Isossa Kirjassa, Keuruulla juhannuksena. Yhteinen konferenssipäivä sai myös virallisen statuksen osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Vapaakristilliset yhteisöt ovat vaikuttaneet aktiivisesti yhteiskunnassa niin evankeliumin julistuksen kautta kuin ponnistellen aineellisen ja sosiaalisen köyhyyden poistamiseksi muun muassa diakonia-, opetus-, maahanmuuttaja-, perhe- ja päihdetyön keinoin. Yhteistoiminta jatkuu edelleen aktiivisena. SVKN:n jäsenyhdistyksiä ovat Adventtikirkko, Baptistikirkko, Helluntaikirkko, Metodistikirkko, Pelastusarmeija ja Vapaakirkko.

SVKN:n jäsenkirkkojen lehdet julkaisivat tänä vuonna yhteisen artikkelisarjan uskonpuhdistuksen vaikutuksista kirkkojensa syntyyn, oppiin ja omaleimaisuuteen historian eri vaiheissa. Sotahuuto päätti koota kirjoitukset yhteen julkaisuun. Tämä julkaisu Suomalainen usko antaa laajan ja monipuolisen kuvan vapaakirkollisten sisarkirkkojemme uskonkäsityksestä ja toiminnasta. 

Eija Kornilow
everstiluutnantti

Suomalainen usko

Juhlimme reformaation 500-vuotisjuhlaa 

 Lue juhlaliite tästä


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä

Artikkeli 04.09.2026

Pelastusarmeijan Soppa auttaa nyt Malmilta käsin

Pelastusarmeija on tehnyt paluun Helsingin Malmin kaupunginosaan. Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskus – tuttavallisesti Soppa – on muuttanut Kalliosta Malmille. Suuremmat tilat vastaavat kasvavaan tarpeeseen ja tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisiin toimintoihin.
Artikkeli 27.08.2026

Syyskuun Sotahuuto on ilmestynyt

Sotahuudon syyskuun numerossa tutustutaan muun muassa Euroopan ihmiskaupan vastaiseen työhön ja Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen "Sopan" toimintaan ja uusiin tiloihin.
Artikkeli 25.08.2026

Oulun osasto – kylmän Pohjolan lämmin sydän

Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita.
Uutinen 24.08.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.