Julkaistu 23.12.2015 09:00

Suomen ja Viron Pelastusarmeijan joulutervehdys

Toivorikasta joulua

Toiveikas odotus voi olla tunne täynnä toivoa, iloa ja odotusta. Kaipausta joka säteilee  innostusta ja mahdollisuuksia. Joulun odotukset voivat kuitenkin joskus muuttua vaatimuksiksi ja pakoksi. Emme jaksa, emme ehdi tai meillä ei ole varaa kaikkeen siihen mitä kaikilla muilla näyttää olevan. Kun Raamattu kertoo joulun odotuksesta, siinä ei ole lainkaan kysymys kalliista ostoksista tai juhlapöydästä, joka katetaan koko suvulle. Jumalan sanoma ei esitä vaatimuksia vastasiivotusta kodista tai tuikkivista kynttilöistä. Jumalan sanoma on rakkauden läsnäolo. Jumala tulee luoksemme. Keitä sitten olemmekin. Millainen elämäntilanteemme onkaan. Tästä tietoisuudesta käsin oma odotuksemme saa aivan uuden perspektiivin, joka ei stressaa meitä tai saa meitä tuntemaan itseämme riittämättömiksi. Kun tällä tavoin odotat joulua, ei ole riskiä että joutuisit pettymään. Jumala tulee luoksesi!

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Luuk. 2:10-11

Toivotamme kaikille toivorikasta joulua ja siunattua uutta vuotta 2016!

Johnny & Eva Kleman
Pelastusarmeijan johtajat Suomessa ja Virossa

Uutinen 05.04.2026

Pelastusarmeijan pääsiäistervehdys

Pääsiäisenä kristityt juhlivat sitä, että Jeesus voitti kuoleman ja toi maailmaan toivon. Videolla Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen pohtivat kysymystä: "Mikä on totuus?"
Pääsiäistervehdys 03.04.2026

Kenraalin pääsiäistervehdys 2026

Pelastusarmeijan kansainvälisen johtajan, kenraali Lyndon Buckinghamin pääsiäistervehdys.
Artikkeli 26.03.2026

Yhtenäisyyden, sovinnon ja rauhan asialla

Suomen Ekumeeninen Neuvosto sai viime syyskuussa uuden pääsihteerin, kun Laura Häkli valittiin tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle. Laura on toteuttanut talkoopäiviä, jolloin hän on käynyt tutustumassa ja osallistumassa työyhteisöihin eri jäsenkirkoissa, myös Pelastusarmeijassa. Talkoopäivien yhteydessä meillä oli mahdollisuus istua keskustelemaan ekumeniasta, Lauran uudesta tehtävästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kirkkojen yhtenäisyyden edistämiseksi.
Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.