Julkaistu 4.2.2021 10:00

Taideprojekti Pelastusarmeijan keskuksessa Pariisissa

Pelastusarmeijan La Cité de Refuge -keskuksessa Pariisissa toimii innovatiivinen, interaktiivinen taideprojekti. Vuoden kestävä projekti kertoo haavoittuvaisten yhteisöjen ”näkymättömien ja unohdettujen” jäsenten tarinoita käyttäen erilaisia tekniikoita muotokuvista installaatioihin ja kollaaseihin. Keskuksen henkilökunta, asukkaat ja vapaaehtoiset ovat olleet innostuneina mukana.

Taiteilijat Anne-Laure Maison ja Michel Cam kuratoivat ja johtavat konseptia, joka kehitettiin alun perin Filippiineillä. Pelastusarmeijan keskuksen asiakkaiden elämäntarinat koristavat nyt tunnetun arkkitehti Le Corbusier’n 1930-luvulla suunnitteleman keskuksen sisä- ja ulkoseiniä.

Useiden taidemuotojen käyttö edistää yhteistyötä ja avautumista, ja ihmiset tuntevat voivansa jakaa syvästi henkilökohtaisiakin tarinoita turvallisessa ja huolehtivassa ympäristössä. – Kilpailin tulennielijänä. Imaisin liekin, ja niin menetin keuhkoni, asukas Alexandre kertoo elämästään. – Eräänä iltana dominoa pelatessani tapasin Anne-Lauren ja Michelin, sitä kautta pääsin muotokuvan aiheeksi.

Burkina Fasosta kotoisin oleva Aguieratou osoittaa ylpeänä maansa punaista, keltaista ja vihreää lippua taideteoksessa: – Kun taiteilijoiden kanssa tehdään tällaista, se on meille mahdollisuus olla yhdessä, tutustua toisiimme ja keskustella. Mielestäni tämä on upea projekti.

Keskuksen johtaja Christophe Piedra sanoo: – Molemmat taiteilijat asuvat keskuksessa vuoden ajan. Meille oli tärkeää ajatella tätä osana sosiaalityötä. Asiakkaidemme elämät ovat monenlaisia, ja tämä projekti on tapa osoittaa, että he ovat paljon enemmän kuin "hädänalaisia ihmisiä". Monet halusivat olla osa projektia, koska heidän mielestään se oli loistava tapa ilmaista, keitä he todella ovat – myös ilman sanoja.

Kansainvälisen päämajan uutinen

Uutinen 15.09.2026

Yhdessä pelastettu pala Porvoota

Kun monille porvoolaisille rakkaan päiväkoti Solhemin tulevaisuuden kannalta välttämätön kattoremontti tuli ajankohtaiseksi, Pelastusarmeija pyysi viime syksynä apua. Porvoolaiset, yksityiset lahjoittajat ja lopulta myös eduskunta vastasivat kutsuun. Nyt yli 110-vuotiaan talon uusi katto valmistuu ja Solhemin lapset saavat jatkaa arkeaan rakkaassa päiväkodissaan.
Tapahtuma 14.09.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.
Artikkeli 14.09.2026

Turvallisuus

Istuin neuvotteluissa, joissa pohdittiin psykologisen turvallisuuden merkitystä työpaikalla. Niin moni tekijä vaikuttaa siihen, miten me jaksamme töissä. Yksilötasolla se voi tarkoittaa sitä, että uskallamme olla oma itsemme ilman pelkoa tai yhteisötasolla sitä, että uskallamme ottaa yhteisiä riskejä ja uskallamme jopa tehdä virheitä. Me olemme toistemme työilmapiiri, ja meidän tulee hoitaa suhteitamme hyvin.
Artikkeli 08.09.2026

Lähisuhdeväkivalta – särö maailman onnellisimmassa maassa

Suomi on valittu jo yhdeksännen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi vuoden 2026 World Happiness Reportissa. Raportissa on vertailtu suomalaisten itsensä kokemaa elämänlaatua yhteiskunnassa muiden maiden vastaaviin mittareihin. Keskimääräinen hyvinvointi ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö yksittäisillä ihmisillä olisi vaikeuksia elämässään. Lähisuhdeväkivalta koskettaa monia ihmisiä, enimmäkseen naisia.