Julkaistu 24.1.2017 13:04

Uudistettu Tampereen osasto on avautunut

Launtaina 21. tammikuuta Tampereen Pelastusarmeijalla oli aihetta juhlaan, kun osaston uudistetut tilat otettiin käyttöön kahvikakkutarjoilun ja juhlakokouksen merkeissä. 

Juhlassa pormestari Anna-Kaisa Ikonen kiitti Pelastusarmeijaa yli satavuotisesta työstä Tampereen kaupunkilaisten hyväksi ja piti tärkeänä, että yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin. Luterilaisen seurakunnan pastori Veli- Pekka Järvinen toi puheenjohtajan ominaisuudessa tervehdyksen Tampereen ekumeeniselta työryhmältä. Pelastusarmeijan ylisihteeri, everstiluutnantti Ced Hills muistutti puheessaan, että vaikka kiitämme Jumalaa upeista uusista tiloista, tärkeintä on muistaa että me kristityt muodostamme Jumalan rakennuksen. Tilaisuudessa oli lämmin ilmapiiri ja ihmiset nauttivat yhteydestä. Yhdistetyn soittokunnan mukanaolo loi erityistä juhlan tuntua tilaisuuteen.

Remontin yhteydessä avustustoimiston työpiste siirtyi osaston yhteyteen.  Avustustoimisto toimii nyt kahvilamaisena tilana, missä avustuspalvelujen lisäksi on tarkoitus järjestää erilaista ryhmätoimintaa, kuten opiskelija-iltoja ja perhekerhoa. Sosiaaliohjaaja Veera Haapalahti vetää toimintaa yhdessä osastonjohtajien kanssa.

- Tavoitteenamme on kohdata kaikki yhtälaisesti ja tuoda ihmiset yhteen. Sydän Jumalalle, käsi ihmiselle, toteaa Tampereen osaston johtaja, kapteeni Metti Saajoranta.

Remontin mukana myös osaston sali ja kellarikerroksen huoneet ovat nykyaikaiset, tulevaisuuden haasteita vastaavat tilat. Osasto on nyt varustettu hissillä, mikä helpottaa liikuntarjoitteisten osaston jäsenien käyntiä osastolla. Sali on varustettu nykyaikasella valo- ja äänitekniikalla. Kellaritila on kasvojenkohotouksen myötä suunniteltu lasten ja nuorten maailmaksi. Tiloissa on perhehuone, jossa on paljon leluja ja aktiviteetteja. Vähän varttuneemmille on pyhäkouluhuone askartelumahdollisuuksilla ja teini-ikäisille viihtyisä, tunnelmavalaistu nuorisohuone, jossa on taulu-tv ja sohvat.

­­- Meidän vakaa ajatus on katsoa tulevaisuuteen ja ottaa huomioon myös tulevien sukupolvien tarpeet. Lapset ja nuoret ovat sydämissämme - toivomme tavoittavamme heidät entistä paremmin, kertoo Tampereen osaston johtaja, kapteeni Tero Saajoranta.

Teksti ja kuvat: Toni Kaarttinen


Uutinen 15.09.2026

Yhdessä pelastettu pala Porvoota

Kun monille porvoolaisille rakkaan päiväkoti Solhemin tulevaisuuden kannalta välttämätön kattoremontti tuli ajankohtaiseksi, Pelastusarmeija pyysi viime syksynä apua. Porvoolaiset, yksityiset lahjoittajat ja lopulta myös eduskunta vastasivat kutsuun. Nyt yli 110-vuotiaan talon uusi katto valmistuu ja Solhemin lapset saavat jatkaa arkeaan rakkaassa päiväkodissaan.
Tapahtuma 14.09.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.
Artikkeli 14.09.2026

Turvallisuus

Istuin neuvotteluissa, joissa pohdittiin psykologisen turvallisuuden merkitystä työpaikalla. Niin moni tekijä vaikuttaa siihen, miten me jaksamme töissä. Yksilötasolla se voi tarkoittaa sitä, että uskallamme olla oma itsemme ilman pelkoa tai yhteisötasolla sitä, että uskallamme ottaa yhteisiä riskejä ja uskallamme jopa tehdä virheitä. Me olemme toistemme työilmapiiri, ja meidän tulee hoitaa suhteitamme hyvin.
Artikkeli 08.09.2026

Lähisuhdeväkivalta – särö maailman onnellisimmassa maassa

Suomi on valittu jo yhdeksännen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi vuoden 2026 World Happiness Reportissa. Raportissa on vertailtu suomalaisten itsensä kokemaa elämänlaatua yhteiskunnassa muiden maiden vastaaviin mittareihin. Keskimääräinen hyvinvointi ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö yksittäisillä ihmisillä olisi vaikeuksia elämässään. Lähisuhdeväkivalta koskettaa monia ihmisiä, enimmäkseen naisia.