Vihapuhe ja viharikokset – vakava ongelma yhteiskunnalle

image description
Vihapuhe ja viharikokset ovat ilmiöitä, jotka tuntuvat olevan valitettava osa tätä päivää. Mutta mitä kaikkea ne pitävät sisällään, ja millainen on vihamotiivisten rikosten kehitys? Sotahuuto pääsi tiedustelemaan asiaa poliisihallituksen asiantuntijalta, poliisitarkastaja Måns Enqvistilta.

Poliisitarkastaja Måns Enqvist on toiminut poliisivoimissa 37 vuotta ja poliisihallituksen asiantuntijana neljän vuoden ajan. Måns Enqvistin vastuualueina ovat ihmisoikeusasiat, viharikokset ja ihmiskauppa.

Viharikos on henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehty rikos, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan. Mikä tahansa Suomen rikoslainsäädännössä rikokseksi määritelty teko voi olla viharikos. Sen ratkaisee teon motiivi.

– Vihamotiivi on rangaistuksen koventamisperuste. Yksittäinen viharikos voidaan nähdä myös signaalirikoksena, jolloin koko rikoksen uhrin edustama vähemmistö voi kollektiivisesti kokea joutuneensa rikoksen kohteeksi. Tällöin rikos nähdään uhkauksena tätä ryhmää kohtaan. Tämä on kirjattu suoraan myös pykälään kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan.

Mistä tämä viha sitten kumpuaa?

– Epäluulo, viha tai fobia ajaa puheisiin ja tekoihin. Tai sitten tekijä voi kuulua johonkin ryhmittymään, jonka agenda on näiden ryhmien vastainen. Ihmiset voivat huonosti, ja se näyttäytyy ikävänä toimintana toisia kohtaan.

Vihapuhe on osa laajempaa viharikollisuutta

Vihapuhe näyttäytyy kasvavana trendinä – internetin keskustelupalstat ja facebook-keskustelut täyttyvät kyseenalaisesta kielenkäytöstä. Tiedustelen rikostarkastajalta, onko asia näin.

– Poliisi puhuu aina rangaistavasta vihapuheesta, sillä se on se, mitä tutkimme. Vihapuhe on hyvin laaja termi, ja ihmiset tulkitsevat sitä eri tavoin. Meidän tehtävänä on puuttua ainoastaan silloin, jos se on rangaistava teko. Silloin puhutaan kunnianloukkauksista ja laittomista uhkauksista yksittäistä ihmistä kohtaan tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Rangaistava vihapuhe on osa laajempaa viharikollisuutta.

Poliisitarkastaja Måns Enqvist näkee, että yhteiskunnallinen keskustelu on viime aikoina raaistunut.

– Rajat ovat hämärtyneet sen suhteen, mikä on sopivaa ja mikä ei. On yksilöitä ja ryhmittymiä, jotka luulevat, että sananvapaus antaa oikeuden sanoa mitä tahansa. On entistä vaikeampaa olla tolkun ihminen, kuten eräs poliitikko on sanonut. Äärielementit vievät keskustelua. Se tekee neutraalina pysymisestä vaikeampaa – joudut ottamaan kantaa suuntaan tai toiseen.

Vihapuheen yleisin muoto lienee verkossa tapahtuva kommentointi?

– Sekä että. Internetissä on vihapuhetta vaikka millä mitalla. Jotkut kokevat, että sinne voi suoltaa kaiken mielipahansa. Olettavat, että sitä on jollain tavalla anonyymimpi. Tosin olemme huomanneet, että monet tuottavat rangaistavaa vihapuhetta ihan omalla nimellään, sillä he uskovat saavansa sanoa näin. Kuulusteluissa rikoksista epäiltynä he ovat suorastaan ylpeänä ottaneet vastuun, mutta kiistävät syyllistyneensä mihinkään laittomaan. On ikävää huomata, että henkilöt, jotka on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, eivät häpeä tai ota millään tavalla opiksi.

Rangaistavaa suusanallista vihapuhetta näkyy päivittäin myös katukuvassa.

– Se kohdistuu pääasiassa julkisissa kulkuneuvoissa, toreilla, kadulla ja muilla julkisilla paikoilla henkilöihin, jotka eivät näytä kantasuomalaisilta. Sivumennen heitettyä rasistista kommentointia, joka täyttää rangaistavan vihapuheen kriteerit. Erityisesti naiset kokevat paljon rasistista puhetta, se on valitettavan jokapäiväistä. Se mikä poliisille ilmoitetaan, on jäävuoren huippu – ne raaimmat tapaukset. Fyysiset viharikokset ilmoitetaan helpommin, suusanalliset jäävät monesti ilmoittamatta.

Viharikosten määrä laski viime vuonna

Poliisiammattikorkeakoulun loppuvuodesta julkaistun raportin mukaan vuonna 2018 poliisin tietoon tuli 22 prosenttia vähemmän viharikoksia kuin edellisenä vuonna.

Kaikkiaan viime vuonna kirjattiin 910 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Määrä laski vuoden 2015 kasvupiikkiä edeltäneelle pidemmän aikavälin tasolle.

– Vuositasolla määrä on laskenut, mutta en vetäisi luvuista kuitenkaan kovin suoria johtopäätöksiä. Ensi vuonna lukemat voivat olla taas erilaiset. Ja luvut eivät kerro kaikkea, sillä viharikokset ovat signaalirikoksina vakava ongelma yhteiskunnalle.

Ainoastaan seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvien rikosilmoitusten määrä kasvoi. Tällaisia ilmoituksia tehtiin yhteensä 61, mikä on 27 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.

– Toki tapausten nousu voi olla todellista, mutta toinen syy on, että se on pitkään ollut piilorikollisuutta. Uhrit eivät ole uskaltaneet tai halunneet kertoa tapahtuneesta poliisille. Olemme käyneet dialogia, lähentyneet ja tehneet yhteistyötä, jotta uhrien olisi helpompaa ilmoittaa kokemastaan. Olemme uutisoineet, että poliisillakin on oma hlbtqi-verkosto. Tämä tieto on nostanut luottamusta. Luottamuksen rakentaminen on itse asiassa ollut helpompaa tässä tapauksessa kuin esimerkiksi ulkomaalaistaustaisissa yhteisöissä. Usein he tulevat maista, joissa poliisi on korruptoitunut ja poliisiin ei luoteta.

Turvapaikanhakijamäärät Suomessa ovat 2000-luvulla vaihdelleet noin 1 500 ja 6 000 hakijan välillä. Vuonna 2015 Suomeen saapui pakolaiskriisin seurauksena ennätysmäärä turvapaikanhakijoita Lähi-idän ja Afrikan kriisialueilta, yhteensä 32 476 henkilöä.

– Näimme selkeän piikin viharikoksissa vuoden 2015 loppuneljänneksellä, kun kriisi oli suurimmillaan. Puheet ja teot riistäytyivät silloin käsistä. Nyt tilanne on tasoittunut.

Selvityksestä käy ilmi, että etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvissä viharikoksissa Irakin kansalaiset ovat olleet asianomistajina suurin ryhmä suomalaisten jälkeen.

– Irakilaisten suuri määrä näkyy siinä, että heitä oli paljon turvapaikanhakijoiden joukossa. Usein ei ole ollut kyse siitä, että tekijä edes tietäisi uhrin olevan irakilainen, vaan teko on kohdistettu erilaisuutta vastaan, joka on tullut ilmi esimerkiksi ulkonäön, pukeutumisen tai puheen perusteella.

Mediassa on ollut runsaasti esillä maahanmuuttajien tekemiä rikoksia, erityisesti viimeaikaisia seksuaali- rikoksia. Miten näet tämän vaikuttavan mielipideilmapiiriin?

– Vaikka tekijät ovat yksittäisiä, niin koko kansanryhmä joutuu kollektiivisesti tuntemaan vihan siitä. Media on mennyt siihen mukaan. Jos kyseessä on seksuaalirikos tai lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö, niin ihmisille on syntynyt mielikuva siitä, että tekijä on jälleen joku ulkomaalaistaustainen. Siitä on niin paljon viime aikoina uutisoitu. Jos vastaava teko on kantasuomalaisen tekemä, siitä uutisoidaan paljon pienemmin otsikoin. Lähisuhdeväkivalta ja raiskaukset ovat olleet suuri ja pitkäaikainen ongelma Suomessa. Monet naisjärjestöt ovatkin nousseet esiin ja huomauttaneet, ettei fokus saisi mennä väärään suuntaan.

– Toinen näkökulma on se, että kun uutisoidaan ulkomaalaistaustaisen tekemistä rikoksista, ihmisten mielikuvissa tekijät ovat islamilaisista maista tai kulttuureista, kun useimmiten kyseessä ovat kuitenkin lähialueelta, Euroopasta, tulleet tekijät.

Epäluulo ja viha ovat myös synnyttäneet ulkomaalaisia ja ulkomaalaistaustaisia vastustavia järjestöjä.

– Näiden liikkeiden toiminta elää aalloittain. Pohjoismaalainen vastarintaliike kiellettiin oikeudessa, mutta toiminta muuttaa muotoaan, ja tämä on jatkuva kierre. Pitkällä aikavälillä ryhmittymiä tulee ja menee, mutta kyllä ne aina ovat läsnä.

Uskonto vihamotiivina

– Pohdittaessa vihamotiivia on joskus vaikea päätellä, onko epäluulo ja viha kohdistettu etnistä kansalaisuutta vai uskontoa vastaan – se on veteen piirretty viiva, kertoo poliisitarkastaja Måns Enqvist.

– Kun tarkastelemme uskonnon motiivilla tehtyjä viharikoksia, niin ennen vuotta 2015 ne olivat kristinuskon parissa tehtyjä rikoksia. Ne ovat yleensä kohdistuneet kristinuskon vähemmistöihin ja lahkoihin. Vuonna 2015 islamin parissa tehdyt rikokset nousivat, mutta kristinuskoon liittyvät rikokset ovat nyt jälleen nousussa. Meillä on useampia tapauksia, joissa islamista kristinuskoon kääntyneeseen on kohdistettu rikoksia. Näissä tapauksissa tekijä on usein läheinen tai tuttava.

Poliisiammattikorkeakoulun raportista selviääkin mielenkiintoinen fakta – kaikista viharikoksista noin kolmasosassa rikoksen tekijä on uhrin tuttava.

– Uskonnon lisäksi myös vammaisuuteen kohdistuvissa rikoksissa on yleistä, että tekijät löytyvät lähipiiristä. Tosin viime aikoina on tullut esiin huolestuttavia raportteja, joissa myös tuntemattomien taholta on kohdistettu pilkantekoa ja huutelua.

Entä millaisena antisemitismi näyttäytyy?

– Maailmalla ja Suomessakin puhutaan juutalaisvastaisuuden ja antisemitismin noususta, mutta emme ole sitä täällä nähneet tilastollisesti. Olemme tiedustelleet juutalaisyhteisöltä, pitävätkö he tapahtuneet yhteisössään, eivätkä kerro tapahtuneesta poliisille, mutta ei. Juutalaisiin kohdistuvat rikokset ovat useimmiten netissä tapahtuvaa kiihottamista kansanryhmää vastaan tai synagogaan tai muuhun kiinteistöön kohdistuvaa ilkivaltaa. He ovat satsanneet paljon turvallisuuteen. Välillä antisemitistisiä flaijereita ja tarroja ilmestyy katukuvaan. Tällä tavalla tekijät saavat valitettavan laajaa näkyvyyttä.

Yhteiskunnallinen ongelma

EU:n perusoikeusviraston tutkimuksessa Suomi luokiteltiin Euroopan rasistisimmaksi maaksi, mutta samalla rasismin uhreilla on suurin luottamus EU:ssa suomalaiseen poliisiin. Poliisitarkastaja Måns Enqvist näkee, että altistuminen toisille kulttuureille ja toisenlaisen taustan omaaville auttaa vähentämään toisiin kohdistuvia epäluuloa ja vihaa. Mikä on vierasta, on pelottavaa.

– Korkeimmat rikosilmoitusten määrät asukaslukuun suhteutettuna löytyvät Pohjois-Karjalasta ja Itä-Suomen alueelta. Pienillä paikkakunnilla erilaisuus korostuu, kun isoimmissa kaupungeissa ihmiset ovat tottuneet näkemään erilaisia ihmisiä kaduilla ja lapsilla on usein kavereita erilaisista taustoista.

Lopuksi poliisitarkastaja Måns Enqvist muistuttaa, että näiden rikosten kitkeminen vaatii yhteiskunnallisia tekoja.

– Poliisihallitus oli mukana sisä-, oikeus- sekä opetus- ja kulttuuriministeriöiden yhteisesti asettamassa asiantuntijatyöryhmässä ”Sanat ovat tekoja”. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen toimi työryhmän puheenjohtajana. Annoimme loppuraportin viime keväänä. Hankkeen valmistelun aikana kuultiin tutkijoita, viharikosten uhreja, nuorten kanssa työskenteleviä sekä muita asian kannalta keskeisiä tahoja. Työryhmän näkemyksen mukaan vihapuhe on niin vakava ongelma, että se edellyttää hallitusohjelman tasoisia linjauksia ja vihapuheen vastaisen toimintaohjelman laatimista. Työryhmä esitti yhteensä 13 suositusta vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostamiseksi. Tämä on yhteiskunnallinen ongelma, jota poliisi ei yksin pysty ratkaisemaan. Meidän kaikkien panosta tarvitaan.

Toni Kaarttinen
Kuvat:
Toni Kaarttinen

Lähde ja kaavio: Rauta, Jenni. Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2018. Poliisiammattikorkeakoulun katsauksia 15/2019. 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä