Julkaistu 26.11.2021 09:00

Arvokasta yhteyttä Naisten viikonloppuna

Kauniina syyskuisena viikonloppuna kolmekymmentäkahdeksan eri-ikäistä ja erilaista naista eri puolilta Suomea kokoontui Porin lähellä Silokallion kurssikeskuksessa. Viikonlopun teema oli ”Arvokas”, jolla haluttiin osoittaa naisille, kuinka arvokkaita he ovat Jumalan silmissä.

Naisten viikonloppuna 17.–19.9. kolmekymmentäkahdeksan osallistujaa sai kokea arvokasta yhteyttä kauniin luonnon keskellä Silokallion kurssikeskuksessa. Koronapandemian vuoksi edellisestä fyysisestä kokoontumisesta oli ehtinyt kulua jo kaksi vuotta. Naistyön presidentti, eversti Anne-Dore Naud painottaakin tapahtuman merkityksellisyyttä:

– Oli suuri ilo päästä viimein järjestämään naisten viikonloppu Silokalliossa. Olimme jo viime vuoden syyskuussa valmistautuneet pitämään leirin, mutta sitten kaikkien pettymykseksi jouduimme perumaan sen. Tänä vuonna oli ihanaa taas kokoontua – tietysti kaikin tarvittavin turvatoimin. Koronapandemia on vaikuttanut ja muuttanut elämäämme. Tästä viikonlopusta saimme kuitenkin uutta voimaa, toivoa ja rohkaisua uskon matkallemme sekä vahvistuksen Jumalan rakkaudesta, armosta ja huolenpidosta meidän kaikkien elämässä. Saamme lohtua Jesajan kirjan 43:4 sanoista: ”Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas.” Olen hyvin kiitollinen tästä siunatusta ajasta, onnellisista yhteisistä hetkistä ja ihanista muistoista.

Viikonlopun puhujavieras oli ylisihteeri, majuri Saga Lippo. Hän kertoi osallistujille Raamatun naisista ja opasti pienryhmät tutkimaan Raamatun kertomuksia, joissa naisilla on merkittävä rooli Jumalan suunnitelmien toteutumisessa. Tämä muistutti, että naisilla on edelleen tärkeä osa Hänen työnsä toteuttamisessa. 

Pienryhmissä naiset pääsivät lähestymään aihetta monin mielenkiintoisin tavoin, kuten rukouksen, ylistystanssin, kuoron, eläytyvän raamatunluvun, askartelun, luovan kirjoittamisen ja voimaannuttavan valokuvauksen keinoin. Yksi viikonlopun kohokohdista oli kynttiläillallinen.

– Kynttiläillallisella saimme nauttia herkullisesta illallisesta kauniisti katetuissa pöydissä. Kaikki naiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, ja jokaiselle oli askarreltu kruunu merkkinä siitä, että olemme Kuninkaan perillisiä ja hänelle arvokkaita, Pelastusarmeijan aikuis- ja perhetyön upseeri, kapteeni Metti Saajoranta kertoo hymyillen.

Sunnuntaiaamuna viikonloppu päättyi onnelliseen ja juhlavaan jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksessa kerätty kolehti ohjattiin Auttava käsi -projektiin tukemaan Pelastusarmeijan Mbagala-tyttökotia Tansaniassa.

Merkityksellinen kokemus

Raamatunopetuksen, pienryhmien ja kynttiläillallisen lisäksi viikonloppuun kuului iloista yhdessäoloa: aterioita, liikuntaa, saunomista, lautapelejä ja vapaa-ajan oleilua. Osallistujien palautteet kertovat viikonlopun merkityksellisyydestä:

– Koin rentouttavaa yhdessäoloa ja sain uutta näkökulmaa Raamatun opiskeluun.

– Viikonloppu oli Pyhän Hengen täyttämä, se kosketti minua syvästi.

– Nautin luonnossa olemisesta ja pienistä tehtävistä, joita teimme – kuten valmistamamme pienet ristit, jotka annoimme toisillemme ja saimme rukoilla toistemme puolesta.

Lopuksi haluamme jakaa erään osallistujan todistuksen, jossa hän avaa kokemustaan viikonlopusta ja sen merkityksestä:

– Lähdin Silokallioon suurin odotuksin, jotka kuitenkin ylittyivät. Tavallisesti pitkät ajomatkat kipeyttävät selkäni. Rukoilin ääneen autossa. Kävin keskustelua Jumalan kanssa, enkä tuntenut olevani yksin. Rukoilin myös selälleni kestävyyttä ja turvallista ajomatkaa. Ne Herra minulle soi. Sain olla varsin kivuton viikonlopun ajan ja sen jälkeenkin. Jumalan voima on suuri!

– Naisten viikonlopun aikana tunsin olevani arvokas teeman mukaisesti. Tunsin Jumalan läsnäolon ja iloa yhteydestä toisiin. Päivän teemat puhuttelivat ja antoivat miettimisen aihetta. Lauantain pienryhmässä käsittelimme Deboran laulua. Ryhmässä se aukesi minulle uudella tavalla, ja myös toisten ryhmien esittelemät Raamatun naiset tulivat aiempaa tutummiksi. Eläytyvän raamatunluvun ja voimaannuttavan valokuvan kanavat olivat antoisia ja tukivat päivien teemaa arvokkuudesta. Ihana illallinen kruunasi viikonlopun teeman. 

– Päivien rukoukset antoivat minulle voimia, varmuutta ja rauhaa. Tunsin suurta armoa ja Jumalan läsnäoloa. Koronakurimuksen jälkeen tämä yhteys tuntui erityisen suurelta siunaukselta. Pääsin myös keskustelemaan minua pohdituttaneista hengellisistä asioista eversti Anne-Dore Naudin kanssa. Sain Herralta rukousvastauksen erääseen minua mietityttäneeseen asiaan keskusteltuani ja Anne-Doren rukoiltua asian puolesta. 

– Kotimatkallani keskustelin jälleen ääneen Jumalan kanssa ja kiitin Herraa. Jumalan armo ja voima näkyy myös pienissä, konkreettisissa asioissa. Naisten viikonloppu on kannatellut pitkään ja voimaannuttanut minua hengellisesti.

Toimittanut: Pelastusarmeijan aikuis- ja perhetyö & Toni Kaarttinen
Kuvat: Pelastusarmeijan aikuis- ja perhetyö

Ensi vuonna vietetään Pelastusarmeijan naistyön 100-vuotisjuhlaa Suomessa. Tätä erityistä vuotta juhlistetaan monin tavoin. Sotahuudossa julkaisemme Raamatun naiset -sarjan, jossa kirjoittajina toimivat naistyötä tekevät ansiokkaat naiset. Sarjan aloittaa tammikuussa Euroopan naistyön johtaja, komentaja Eva Kleman.

Pelastusarmeijan naistyön 100-vuotisjuhlatapahtuma on Hedvig-päivänä 15.10., jolloin on iltapäivällä juhlakokous. Kaikki lämpimästi tervetuloa! Pohjoinen Naisten viikonloppu pidetään 26.–28.8. Torniossa, ja juhlaviikonloppuna 14.–15.10.2022 territorion Naisten viikonloppu järjestetään pääkaupunkiseudulla. Kannattaa merkitä jo kalenteriin!


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä