Julkaistu 2.6.2023 07:00

Elämä on juhlan arvoista

Suomen kesässä ei ole tylsää hetkeä. Erilaisia kesäjuhlia ja tapahtumia löytyy jokaiseen makuun.

Musiikkifestivaaleja järjestetään sekä hanurinsoiton että raskaan rokin ystäville, ja kaikille siltä väliltä. Kesäteattereita sekä isompia tai pienempiä urheilutapahtumia on lähes joka pitäjässä. Itseäni kiinnostavat monien hengellisten kesäjuhlien erilaiset kirjallisuustapahtumat. Ehkä tänä kesänä pääsen vihdoin käymään Kajaanin runoviikolla tai Volter Kilpi -kirjallisuusviikolla Kustavissa. Sodankylän elokuvajuhlat eivät valitettavasti taaskaan mahdu kalenteriini.

Yksi iso merkittävä jokakesäinen tapahtuma on Porissa järjestettävä SuomiAreena, jossa keskustellaan monista tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista. Tänä vuonna myös Pelastusarmeija osallistuu keskusteluun muistuttamalla ihmiskaupan ja nuoriin kohdistuvan groomingin vaaroista. Jos satut olemaan Porissa juhannuksen jälkeisellä viikolla, tule kuuntelemaan järjestämäämme paneelikeskustelua kaupungintalon lavalle tiistaina 27.6. klo 13 tai käy tervehtimässä meitä tapahtumatorilla, jossa olemme telttoinemme tiistaista perjantaihin.

Raamatussakin puhutaan paljon erilaisista juhlista. Sekä juutalaiseen että kristilliseen vuoteen sisältyy monia suuria juhlia, jolloin ihmiset kokoontuvat palvelemaan Jumalaa ja iloitsemaan yhteydestä toinen toistensa kanssa. Ihmekös tuo, sillä jos kellä niin meillä, jotka palvelemme elävää Jumalaa, on syytä juhlia!

Raamatusta olemme omaksuneet myös ajatuksen viikoittaisesta lepopäivästä, jota kristityt viettävät perinteisesti sunnuntaina. Nykyään kaikilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta pitää vapaapäiväänsä sunnuntaina, ja sen myötä Suomesta onkin katoamassa yhteisöllisen viikkojuhlan tuntu. Virren sanat ”Pyhäaamun rauhaa hiljaa huokuu maa, häly mainen häipyy” eivät enää avautune kuulijoille samalla tavalla kuin ennen.

Jokaviikkoinen lepopäivä on yksi kauneimmista Jumalan ihmisille antamista lahjoista, sillä siihen sisältyy ajatus siitä, että joka ikisellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus kerran viikossa viettää juhlaa. Käsky ”muista pyhittää lepopäiväsi” ei tarkoita vain sitä, että minun täytyy levätä, vaan se muistuttaa siitä, että minun tulee mahdollistaa lepo myös muille. Suomessa saamme olla kiitollisia siitä, että viikkovapaa on kirjattu työaikalakiin, mutta läheskään kaikkialla maailmassa ei näin ole. On hyvä miettiä, voinko kenties joillakin omilla valinnoillani edistää oikeudenmukaisuutta maailmassa ja vaikuttaa siihen, että kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus viikoittaiseen juhlapäivään.

Saga Lippo
majuri
ylisihteeri 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä 

Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.
Uutinen 16.03.2026

Kumppanuuskeräys 2026 – Skippaa ja Lahjoita

Pelastusarmeijan paikallisyksiköt Pakistanissa, Ghanassa, Togossa, Paraguayssa, Argentiinassa ja Uruguayssa tekevät pitkäjänteistä työtä perheiden, lasten ja yhteisöjen auttamiseksi.
Uutinen 12.03.2026

Pelastusarmeijan uusi iCare secondhand -myymälä avautui Tampereella

Uusin Pelastusarmeijan iCare secondhand -hyväntekeväisyysmyymälä avautui tänään Epilässä, Tampereella. Tampereelta löytyy myös toinen myymälä keskeiseltä paikalta Koskikeskuksesta.
Artikkeli 11.03.2026

Yhteinen suunta: Väinölän asumispalveluyksikkö

Pelastusarmeijalla on uusi ”Yksi Armeija – yhteinen suunta” -strategia. Sen keskiössä ovat ihmiset, tehtävä ja perintö. Strategiaan kuuluva kompassimalli ohjaa osastoja ja toimipisteitä erilaisten tehtävien kautta yhteiseen suuntaan. Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan eri yksiköihin ja tähän strategiamatkaan. Tässä osassa tutustutaan Väinölän asumispalveluyksikköön.