Julkaistu 14.12.2022 13:51

Joulupuuro ei ole itsestäänselvyys – Pelastusarmeijan Joulupata auttaa

Perjantaina 16.12. kello 8.00 alkaen Pelastusarmeija tarjoaa joulupuuroa Helsingin päärautatieasemalla. Tempauksella haluamme tuoda iloa kaikkien ohikulkijoiden aamuun joulua odotellessa ja samalla muistuttaa, että joulupuuro ei ole kaikille itsestäänselvyys.

”Poikkeukselliset vuodet ovat heikentäneet monen selviytymistä välttämättömistä menoista. Vähävaraisten toimeentulo on vaikeutunut eikä perusturva aina riitä”, toteaa Pelastusarmeijan viestintäpäällikkö, majuri Esa Nenonen .  

Joulupuuro on osa Pelastusarmeijan joulupatakampanjaa, jolla kerätään varoja kotimaassa apua tarvitseville.

Joulupataan voi lahjoittaa osoitteessa joulupata.fi. Perinteiset joulupadat näkyvät ulkona katukuvassa 15.–23.12.2022. Tavaralahjoituksia ottavat vastaan Pelastusarmeijan iCare- ja kirpputorimyymälät sekä joulupatakontit Helsingin Narinkkatorilla ja Hakaniemessä.

Keräystuotolla autetaan muun muassa vähävaraisia lapsiperheitä, pienituloisia eläkeläisiä sekä työttömiä ja opiskelijoita. Apua jaetaan lähinnä ruokapaketteina tai lahjakortteina.

Joulupuuroa tarjoillaan perjantaina 16.12. klo 8-11 (tai niin kauan kuin puuroa riittää) Helsingin päärautatieaseman raidepihan puolella, pääovien edessä, raiteiden 4–11 edustalla.

Keräyslupa
RA/2021/1383. Myöntäjä: Poliisihallitus.  

Kuvia
Lisää kuvia Pelastusarmeijan uutishuoneesta Joulupata 2022.

Lisätietoa Joulupata-keräyksestä:
Markkinoinnin ja yritysyhteistyön vastaava Mira Vuorenpää, puh. 050 4733 646,  mira.vuorenpaa@pelastusarmeija.fi. 

Joulupata.fi  

Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.
Uutinen 16.03.2026

Kumppanuuskeräys 2026 – Skippaa ja Lahjoita

Pelastusarmeijan paikallisyksiköt Pakistanissa, Ghanassa, Togossa, Paraguayssa, Argentiinassa ja Uruguayssa tekevät pitkäjänteistä työtä perheiden, lasten ja yhteisöjen auttamiseksi.
Uutinen 12.03.2026

Pelastusarmeijan uusi iCare secondhand -myymälä avautui Tampereella

Uusin Pelastusarmeijan iCare secondhand -hyväntekeväisyysmyymälä avautui tänään Epilässä, Tampereella. Tampereelta löytyy myös toinen myymälä keskeiseltä paikalta Koskikeskuksesta.
Artikkeli 11.03.2026

Yhteinen suunta: Väinölän asumispalveluyksikkö

Pelastusarmeijalla on uusi ”Yksi Armeija – yhteinen suunta” -strategia. Sen keskiössä ovat ihmiset, tehtävä ja perintö. Strategiaan kuuluva kompassimalli ohjaa osastoja ja toimipisteitä erilaisten tehtävien kautta yhteiseen suuntaan. Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan eri yksiköihin ja tähän strategiamatkaan. Tässä osassa tutustutaan Väinölän asumispalveluyksikköön.