Jumalan siunausta Sotahuuto-myynnillä

Sotahuuto täyttää 135 vuotta. Tämä pitkä historia ei olisi mahdollinen ilman ansiokkaita Sotahuudon myyjiä, jotka ovat käyttäneet aikaansa ja persoonaansa tähän tärkeään tehtävään. Nyt tutustumme heistä muutamaan. Heitä kaikkia yhdistää näky Sotahuudosta kohtaamisten mahdollistajana ja evankelioinnin välineenä. Yksi ylitse muiden noussut asia oli se, miten paljon ihmiset arvostavat pientä, mutta äärimmäisen tärkeää toivotusta: ”Jumalan siunausta.”

Cari Huovinen

Ensimmäisenä minulla on tapaamisvuorossa Helsingin osaston pelastussotilas Cari Huovinen. Hän on aloittanut lehtimyynnin vasta viime syksynä, mutta on ollut suorastaan ilmiömäinen myyjä. Osaston lehtitilaus täytyi tuplata, kun häneltä loppuivat lehdet aina kesken. Löytäessäni Carin Stockmannin Keskuskadun puoleisen oven läheltä hän käy tiivistä keskustelua nuoren miehen kanssa. Miehen lähdettyä Cari kertoo tämän olevan nyrkkeilykavereita ja työskentelevän Stockmannin yläkerrassa.

– Olen tutustunut täällä moniin ihmisiin. Olen saanut ystäviäkin ja saanut kuulla monenlaisia tarinoita, Cari toteaa hymyillen.

Carilla on tauon paikka. Siirrymme viereiseen Kakkugalleriaan kahville. – Tämä on ollut hyvä aamu, hän nyökkää. – Ihmiset kokevat Pelastusarmeijan luotettavaksi ja haluavat sen kautta auttaa lähimmäisiä.

Cari on tyytyväinen, että Stockmannilla on suhtauduttu myötämielisesti hänen läsnäoloonsa. Henkilökunnasta suurimman osan kanssa on tehty sinunkaupat. – Joka aamu lähetän rukouksen tänne suuntaan. Rukoilu on muutenkin tärkeä osa päivittäistä arkeani.

Cari kuvailee, että hänellä on kutsumus tähän tehtävään, mutta ilman rukousapua se ei olisi mahdollista. Siksi hän on kiitollinen kaikista saamistaan rukouksista. Carin rutiineihin kuuluu käydä lehtikaupalla kolmesti viikossa.

73-vuotias Cari on kotoisin Oulusta. Helsinkiin hän on muuttanut 1989.  Pelastusarmeija tuli tutuksi jo aikoinaan Oulussa joulupatavahtina. – Mieleen on jäänyt upseeri Terho Tiaisen sanat meille vahdeille: ”Muistakaa toivottaa Jumalan siunausta!” Sitä toivotan täällä lehtikaupallakin, ja ihmiset arvostavat sitä kovasti.

Viisi vuotta sitten Carille koitti dramaattinen aika: hän sai syövän, perhe hajosi ja kaikki maallinen meni. Johdatus toi hänet syvemmin Armeijan yhteyteen, ja se tuntui hänestä parantavalta ja täydentävältä. Vuosi sitten keväällä hänet vihittiin Helsingin osaston sotilaaksi.

– Se on tuonut mukanaan paljon tehtäviä. Pyhäisin todistan seurakunnassa, toimin ovivahtina tilaisuuksissa ja olen täällä lehtimyyjänä. Arvostan univormuamme, käytän sitä henkilökohtaisissakin tapaamisissa. Kohtaamisissa välittyy ihmisten arvostus Armeijaa ja sen tehtävää kohtaan.

Carilla on hyvin värikäs menneisyys. Hän on omistanut rakennusalan firman, ollut amatöörinyrkkeilijä, istunut vankilassa, ja päihteet ohjasivat hänen elämäänsä pitkään. Hänellä on 8-, 11-, 15- ja 18-vuotiaat lapset. He ovat Carille tärkeintä elämässä.

– Kaikki muu tulee heidän jälkeensä. Minulla on heistä iso vastuu, Cari sanoo isän ylpeydellä. – Lehtimyynnillä olen hyvin avoin ja kerron omasta elämästäni. Välillä saatamme jakaa yhteiset kyyneleet. Eräälle nuorelle rouvalle kerroin syövästäni ja iloitsimme yhdessä, sillä hänen nuori lapsensa oli juuri parantunut syövästä. Jaoimme tämän yhteisen kiitosaiheen.

Carilla on myös unelmia.

– Olen ahkera runojen kirjoittaja. Olisi hienoa saada niitä julkaistuiksi. Työskentelen myös musiikin parissa. Tämä lehtimyynti on inspiroivaa, kun tapaan paljon ihmisiä… Se antaa minulle ajatuksia tähän luovaankin puoleen.

Cari pitää Sotahuudon sisällöstä ja kokee, että elävät tarinat ihmisistä ovat tärkeitä. – Ne ovat tärkeitä samaistumiskohteita. Haluamme kertoa uskon ilosanomaa eteenpäin. Olemme tässä maailmassa toisiamme varten. Jumala käskee pitämään huolta toisistamme.

Cari on nähnyt, että monella on suuri hengellinen kaipuu.

– Siksi ihmiset niin ihastuvat siunauksen kuulemiseen, Cari päättää haastatteluhetken hymyillen.

Margareta Silander & Eija Ulvi

Seuraavaksi tapaan Temppelin osaston sotilaat Margareta ”Maggan” Silanderin (84) ja Eija Ulvin (80). Hekin myyvät Sotahuutoa Helsingin Stockmannilla, ja Sotahuuto on ollut osa heidän elämäänsä jo pitkään. Maggan aloitti Sotahuuto-myynnin 2005. Eijalle lehtimyynti oli tuttua jo nuorena tyttönä.

– Jäädessäni eläkkeelle koin Herran sanovan, että Sotahuutojen myynti olisi hyvä tehtävä minulle. Olin ensin vastahakoinen, mutta Herra muistutti, miten paljon hyvää hän on tehnyt elämässäni – joten pelko ja jännitys pois! Nyt koen suurta kiitollisuutta tästä tehtävästä, Maggan toteaa.

– Jo ennen kadettikoulua myin lehtiä. Tuohon aikaa myimme lehtiä ravintoloissa. Nyt eläkkeellä olen käynyt myymässä lehtiä Temppelin sotilaana. Käyn Stockmannilla säännöllisesti, Eija kertoo.

Sotahuutoa pidempään Armeija on ollut osa heidän elämänpolkuaan.

– Minä sain ensikosketuksen Armeijaan jo äidin vatsassa, Maggan sanoo hymyillen. – Äitini oli upseeri, ja kuljin perheen mukana Armeijan tilaisuuksissa. Teini-iässä tein oman uskonpäätökseni. Varttuessani asuin muutaman vuoden ulkomailla ja silloinkin olin Armeijaan yhteydessä. Lapset ja partio ovat aina olleet lähellä sydäntäni.

– Minä olen oikeastaan kotiliiton tuote. Mummoni vei minut sinne. Sain kutsun tulla pyhäkouluun, ja niinhän siinä kävi – kun antoi pikkusormen, niin meni koko käsi, Eija naurahtaa. – Tänä päivänä olen Temppelin osaston sotilas. Temppelin, koska haluan pitää yllä ruotsin kielen taitoani, jonka sain ollessani määrättynä Ruotsissa kolme vuotta.

Aikoinaan Sotahuudossa oli ”myyntikilpailulista”, josta kävi ilmi eniten lehtiä myyneet henkilöt. Eija muistaa tämän hyvin. Alfred Puustinen oli legenda, joka oli aina listan kärjessä.

– Nimeni oli siellä useasti, hänen takanaan. Usein ravintolassa myydessäni asiakkaat kysyivät: ”Onko Puustinen vielä kärjessä?” Todetessani ”Kyllä”, he ostivat lehden minulta, Eija kertoo. – Toinen ihmisiä kiinnostava palsta oli etsiskelytoimiston lista. Kuukausittain sain myytyä noin viisisataa lehteä. Koin lehden myynnin oikein inspiroivana.

– Minä puolestani tunsin aluksi ujoutta ja pelkäsin ärsyttäväni läsnäolollani ihmisiä, mutta se pelko hälveni nopeasti, Maggan muistelee lehden myynnin alkuaikoja. – Olen saanut positiivisen vastaanoton niin asiakkailta kuin Stockmannin henkilökunnaltakin. Saamme kokea olevamme osa porukkaa.

– Kerran Stockmannin infon työntekijä tuli luokseni ja kysyi: ”Tiedätkö, mikä on minulle useimmiten esitetty kysymys?” En tiennyt, ja hän vastasi: ”Missä Pelastusarmeija on, kun he eivät seiso tuossa?” Eija sanoo hymyillen. – Ja eräs lehden ostaja sanoi kerran: ”Te kuulutte Stockmannin imagoon!”

Tiedustelen heiltä, onko jokin kohtaaminen lehtikaupalla jäänyt erityisesti mieleen.

– Näin usein erään rouvan miehensä kanssa. Mies alkoi selkeästi vanheta eikä ollut enää aina mukana. Aloin jutella rouvan kanssa, ja hän kertoi miehensä olevan sairas. Mies kuoli. Rouva oli hyvin murheellinen. Tavatessamme toivotin hänelle aina voimia ja Jumalan siunausta. Ajan kanssa rouva alkoi piristymään löytäessään mielekästä tekemistä ihmisten auttamisesta. On ollut siunaus nähdä, miten tämä rouva on löytänyt uudelleen elämänilon, Maggan sanoo ja jatkaa: – Tuhannet ja tuhannet ihmiset menevät ohi, ja koskaan ei voi tietää, mitä he kantavat elämässään. Koen, että voin siunata heitä siinä seistessäni. Jo läsnäolomme voi muistuttaa Jumalan olemassaolosta.

– Monet kuvailevat, miten heillä on kosketuspintaa ja hyviä muistoja Armeijasta. He ovat olleet partiossa, pyhäkoulussa, lastenseimessä. ”Äitini on sanonut, että Pelastusarmeijan purkkiin on aina laitettava rahaa.” Tällaiset tarinat aina lämmittävät sydäntä, Eija sanoo ja herkistyy: – On ihmeellistä, mikä voima Jumalan siunauksen toivottamisella on. Ihmisten kasvot kirkastuvat, kun he kuulevat sen.

Ennen kuin lopetamme, tiedustelen heiltä vielä lehden sisällöstä.

– On hienoa, että lehti katsoo ulospäin, eikä ole vain sisäpiirilehti. Se on tärkeää, että lehteä lukemalla ihmiset oppivat toiminnastamme, mutta näkevät myös avarakatseisuutemme. Elämme maailmassa, muttemme maailmasta. Se toteutuu lehdessä, Maggan arvioi.

– Kaikkea hyvää lehden tekoon! he toivottavat lopuksi.

Lars Johansson

Tapaan Porvoon osaston pelastussotilaan Lars Johanssonin (71) osastolla, joka sijaitsee aivan idyllisen vanhan kaupungin kupeessa. Lars on saapunut kylmästä päivästä huolimatta paikalle Vespalla. Samalla, mitä hän käyttää tullessaan lehdenmyynnille. Lars on myynyt vuosikausia ahkerasti lehtiä, mutta viime vuonna hän joutui kokemaan kaksi tragediaa menettäessään puolisonsa ja siskonsa. Nyt hän toimii yksin 100-vuotiaan äitinsä omaishoitajana, ja se vastuu estää tällä hetkellä lehtimyynnin. He asuvat Kråkön saarella viidentoista kilometrin päässä Porvoosta.

– Sunnuntaisin jumalanpalveluksen ajaksi saan tuuraajan, niin pääsen siihen osallistumaan, Lars selittää.

Lars alkoi käydä Pelastusarmeijassa vuosituhannen vaihteessa. Tuohon aikaan Lars taisteli vielä sisäisen demoninsa, vuosikymmeniä kestäneen alkoholiongelman kanssa.

– Serkkuni kävi osastolla. Hän kertoi rukoilleensa puolestani ja toivoi, että tulisin mukaan. Tulin ja tykästyin. Oli sykähdyttävää, miten ihmiset niin iloisesti toivottivat tervetulleeksi.

Samaan aikaan alkoi irtautuminen alkoholista.

– Otin ensimmäisen ryypyn jo 13-vuotiaana. Kolmekymppisenä elämänhallinta oli jo huonolla mallilla. Vaikka olin alkoholisti, olin myös aina uskossa. Rukoilin raitistumistani, ja välillä pääsinkin irti muutamaksi kuukaudeksi. Retkahdin kuitenkin uudestaan. Vuonna 2004 pääsin vihdoin alkoholista irti, ja olen ollut raitis yli 20 vuotta. Muistan, että tuolloinen johtaja Leadro da Silva rukoili puolestani, ja jotain tapahtui sisälläni.

Vuonna 2005 Lars tuli siviilijäseneksi ja 2019 sotilaaksi. Ensimmäiset kerrat Sotahuuto-myynnillä hän oli jo ennen siviilijäseneksi tuloa. Viimeiset kaksikymmentä vuotta hän oli säännöllisesti myymässä.

– Silloin kun toimin vielä työelämässä ahtaajana, päivät saattoivat olla kiireisiä, kun lehtimyynnistä lähdin vielä kutsuttaessa työvuoroon.

Porvoossa on lehtimyyjien lisäksi vakituisesti kolme myyntipistettä, joista voi ottaa lehden ja laittaa rahan vieressä olevaan ”kylmään pataan”. Ne tuovat pientä lisätuottoa.

Lehdenmyynnin ohessa Lars on saanut rukoilla tapaamiensa ihmisten kanssa.

– Yksi mies on jäänyt mieleen, kun hän aina sanoo, ettei tunnu missään. Vastaan, ettei sen tarvitse tuntuakaan. Ota vastaan vaan, hän kertoo hymyillen. – Ihmiset kiittävät tekemästämme työstä, se tuntuu hyvältä.

Välillä ihmiset maksavat lehden, mutta eivät ota sitä vastaan. – Ei kiitos, minulla on suora yhteys, joku saattaa letkauttaa, Lars paljastaa.

– Sotahuudolla on tärkeä sija siinä, että olemme esillä ihmisten keskuudessa, Lars kiteyttää ja mainitsee toivottavansa aina Jumalan siunausta: – Kerran mies sanoi, että älä sitä lehteä anna, mutta haluan saada siunauksen.

Lopuksi Lars esittää toiveen, että Sotahuudossa voisi olla lisää raamatunopetusta. Lupaan välittää toiveen. Hän suosittelee lukemaan lehden läpi: – Kannattaa lukea, sieltä voi alkaa kipinä, joka sytyttää uskon palon.

Erno Tuominen

Istahdan kenttäkersantti Erno Tuomisen kanssa kahvipöydän äärelle Lahden osastossa. Osastolla on kolmatta talvea villasukkanäyttely, ja ovi on vieraille auki. – Kyllä tämä on herättänyt uteliaisuutta, Erno sanoo.

Erno toimii osaston avustajana Lahdessa, ja työt sisältävät kaikkea lehtimyynnistä saarnaamiseen ja siivoamiseen. Hän paljastaa, että hänen määräyksensä on yksi Suomen pitkäkestoisimmista, kahdeskymmeneskahdeksas vuosi on jo alkanut!

Erno asui vanhempiensa kanssa Iisalmessa Pohjois-Savossa. Pelastusarmeijan Kuopion osasto oli eräänä kauniina kesäpäivänä 80-luvun lopussa päättänyt tehdä ”sotaretken” Iisalmeen, eli toisin sanoen järjesti siellä ulkoilmakokouksen. Tämä teki 15-vuotiaaseen Ernoon suuren vaikutuksen.

– Se oli todella mielenkiintoista! Muistan Kuopion osaston johtajan sanoneen: ”Pelastusarmeija on julistanut sodan Saatanan voimia vastaan.” Tämä oli minulle jotain aivan uutta. Olin ollut uskossa jo kuusivuotiaasta pikkupojasta, mutta tämä iski sieluuni. Siitä syntyi kipinä.

Perhe muutti Imatralle, ja Pelastusarmeijan Lappeenrannan osaston Imatran ulkovartio sijaitsi kodin lähellä. Erno alkoi käydä siellä. Samassa yhteydessä toimi osaston kirpputori.

– Kerran minulle soitettiin, että voisinko tulla nuorena vetreänä poikana auttamaan lumppusäkkien kanssa, kun vastuussa olevat ihmiset olivat 70–80-vuotiaita sydänsairaita ihmisiä, Erno muistelee.

Muutamaa kuukautta myöhemmin keväällä 1992 Ernosta tuli pelastussotilas. Sotilasavustajana Erno on palvellut useassa paikassa: Helsingissä, Tampereella, Vaasassa ja viimeisimpänä Lahdessa. Kenttäkersanttina Erno on ehtinyt palvella jo noin 12 vuotta.

Sotahuudon myyntihistoriaa 51-vuotiaalla Ernolla on yli kolmenkymmenen vuoden ajalta.

– Imatralla olin lehtikaupalla ensimmäisen kerran. Muistan, että minut otettiin hyvin vastaan. Vanhempi upseeristomme innosti myyntitehtävään kannustuksensa ja esimerkkinsä kautta. Helsingistä muistan, että olemme Stockmannin ohella myyneet lehtiä muun muassa Lauttasaaressa. Olen ollut myymässä Sotahuutoja vielä aikana, jolloin kauppasimme niitä ravintoloissa. Tosin sitä en ole paljoa tehnyt.

Erno sanoo, että Sotahuudon myynti on mahdollistanut monet kohtaamiset kaupungilla, ja ihmisten suhtautuminen on ollut suurimmalta osin positiivista. Soraäänet ovat olleet vähäisiä.

– Eräs hauska tapaus on ollut viime aikoina mielessäni. Mies tuli kysymään minulta, mihin säkeisiin Raamattu loppuu. Tiesin, että se loppuu Ilmestyskirjaan, ja sanoin jakeen. Hän korjasi, ettei sanomani jae ollut oikein, vaan oikea on Ilm. 22:21: ”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Aamen.” Kyseinen herra tiesi asiasta, sillä hän oli suunnitellut työssään paperikoneen, jolla tuotettiin ohutta paperia Raamatun painamista varten, Erno muistelee hymyssä suin.

Monet ovat toivoneet lehdenmyyjältä rukousapua. – Kuten eräs eläkeupseerimme sanoi, lehtikaupan hetkellä seurakunta on siinä hetkessä siellä. Olen monet kerrat saanut rukoilla yhdessä asiakkaan kanssa. Toki aina kutsumme ihmiset myös osallistumaan tilaisuuksiimme.

Erno asuu Hollolassa ja käy nykyisin hiukan harvemmin myymässä lehtiä. Hän kuitenkin kokee, että se on siunattu tehtävä. Tästä palaamme jälleen Jumalan siunauksen toivottamiseen, ja kysyn asiasta häneltä.

– Siitä minut täällä tunnetaan. Nuoriso otti siitä jossain vaiheessa itselleen muotifraasin, he toivottelivat toisilleen siunausta. En tosin tiedä, voinko siitä kunniaa ottaa, Erno naurahtaa ja jatkaa: – Monet odottavat, että saavat kuulla siunauksen. Se kuuluu asiaan.

Puhumme myös Ernon kanssa Sotahuudon sisällöstä: – Evankelioiva sisältö ja mielenkiintoiset haastattelut uskovista puhuttelevat aina. Olisi mielenkiintoista lukea, miten tavalliset uskovat elävät arkeaan.

– Toivotan lukijoille siunausta! Ja vaikka tämä maailmanaika näyttää vaikealta, muistakaa että Herra on meidän kanssamme.

Muutama muisto vielä

Kyselimme lyhyesti vielä parilta pitkäaikaiselta myyjältä muistoja ja ajatuksia lehtien myynnistä.

Vuonna 1977 Ismo Leino toimi Oulun osaston avustajana.

– Silloin avustajalla riitti puuhaa. Juuri oli saapunut 1 000 joululehteä, kun saavuin sinne! Lisäksi jokainen normaali viikko tuli 430 lehteä myytäväksi…

Hänelle muistuu mieleen tuolta ajalta hauska sattumus:

– Olin Arinan edessä lehtiä myymässä. Joku mies tuli naljailemaan, että on leuhkaa olla mustassa samettitakissa lehtikaupalla. Asia jäi alitajuntaani, kunnes tuli vastaan parin vuoden perästä. Kadettitoverini oli lähdössä lehtikaupalle. Hän kysyi, muistanko hänen kommenttinsa Oulusta. Hän kertoi olleensa asian takana. Ja miten ollakaan – hänellä oli yllään musta samettitakki!

– Työn iloa toimituksen arkeen! Ismo toivottaa lopuksi.

Kajaanin osaston johtajalle, majuri Pirjo Mikkoselle Sotahuuto on ollut aina merkityksellinen: – Monilla paikkakunnilla olen saanut myydä paljon lehtiä. Sotahuuto on hyvä käyntikortti. Monet ihmiset pysähtyvät ja jäävät juttelemaan, se on keino tutustua heihin paremmin. Siinä tilanteessa on saanut rukoilla monen ihmisen puolesta, Pirjo toteaa.

Pirjo myös kertoo, että jos totuttuna päivänä ei ole ollut paikalla, ihmiset huolestuvat.

– Kerran palattuani lomalta kymmenkunta ihmistä tuli kysymään, missä olen ollut, Pirjo naurahtaa. – Minulla on ollut paljon ihania kohtaamisia ihmisten kanssa. Jumalan siunaus on ollut siinä mukana.

 Toni Kaarttinen

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä