Kadettimme Kimmo Nordblom: Ilman kahta siipeä ei voi lentää

image description
Tammikuussa esittelimme kadetit Pasi ja Ruth Marttisen Kuopion osastosta. Nyt on vuorossa Kimmo Nordblom, joka on kotoisin Raumalta ja on viime kuukaudet toiminut avustajana Turun osastossa. – Tämä on ollut kiireistä ja opettavaista aikaa. Se sopii minulle, sillä haluan tehdä enkä katsella sivusta, toteaa kadetti Kimmo Nordblom.

On talvinen päivä, kun kävelen Kimmon kanssa Aurajoen rannassa ottamassa kuvia tätä haastattelua varten. Lunta ei ole, mutta ilma on raikas. Kuvailun lomassa jutustelemme ja Kimmo kertoo, että muutto syyskuussa Turkuun oli iso elämänmuutos. Hän ei ole ollut muuttavaista sorttia ja on asunut koko nelikymmenvuotisen elämänsä Rauman seudulla.

– Tuntui oudolta ja jännittävältä asua uudessa paikassa. En tiennyt, mistä hakea ruokaa ja miten kaikki muut arjen asiat pyörivät. Muuttaessani asunnossa oli remonttiviimeistelyt käynnissä ja talossa julkisivuremontti loppumassa, niin kaikki oli täydessä kaaoksessa. Kissani muutti mukanani, se on kovin arka ja oli tilanteesta hyvin stressaantunut. Sekin painoi mieltäni. Siihen päälle vielä tämä koronatilanne. Mutta sitten asiat lähtivät sujumaan, ja nyt olen suorastaan innostunut Turusta. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, Kimmo toteaa hymyillen.

Menemme kylmää viimaa turvaan takaisin sisälle. Salissa on menossa avoimet ovet, ja ryhmä ystäviä on kokoontunut lautapelin ympärille. Siirrymme sivummalle sotilashuoneen mukaviin tuoleihin jatkamaan juttelua.

Pyydän Kimmoa hiukan kertomaan lapsuudestaan. Kimmolla on perheessään ”armeijaverta”, hänen isosiskonsa kapteeni Maarit Vuollet toimii Kouvolan osaston johtajana, ja myös hänen edesmennyt äitinsä oli sotilaana Rauman osastossa.

– Olin sisaruksista nuorin, meillä on Maaritin kanssa 12 vuotta ikäeroa. Vanhempaan isoveljeen on ikäeroa 10 vuotta, nuorempaan seitsemän. Jouduin joskus isoveljieni kiusaamaksi, ja Maarit piti puoliani. Maarit on ollut minulle aina sisaruksista läheisin. Meillä oli sen verran ikäeroa, ettei tullut tyypillistä kilpailuasetelmaa.

– Lapsuuteni ei ollut kovin onnellista aikaa. Olimme köyhiä, ja isä sairasti paljon. Ollessani viisitoistavuotias nuorin isoveljeni kuoli 22 vuoden iässä synnynnäiseen sydänvikaan. Olin hiljainen koulussa, ja minua kiusattiin. Mutta on toki hyviäkin muistoja. Vaikka minua kiusattiin, niin minulla oli myös ystäviä. Tietokonepelit, Nintendot ja Segat täyttivät lapsuuden vapaa-ajan. Olin innokas pelaaja. Jälkeenpäin ajatellen se on ollut varmasti myös pakoa todellisuudesta. Mutta kavereiden kanssa pelaamisesta on paljon hyviä muistoja.

Peruskoulun jälkeen Kimmo jatkoi opintoja ammattikoulun sähköpuolella tietotekniikkalinjalla.

– Valmistuin tietotekniikan asentajaksi. Siihen aikaan meitä koulutettiin aivan liian monia, ja jäin työttömäksi. Jatkoin koulua vuoden verran insinööriopinnoilla, mutta jouduin jättämään ne taloudellisista syistä kesken. Se oli haaveeni, mutten pystynyt sitä silloin toteuttamaan.

Tätä seurasi viidentoista vuoden työttömyys.

– Kävin vuosittain kursseilla ja kokeilin eri juttuja. Parikymppisenä aloin käymään parin kaverin kanssa baareissa. Ollessani noin 25-vuotias jäin asunnottomaksi. Olin vuokralla omakotitalossa lähellä Raumaa. Talon isäntä myi niin sanotusti asunnon alta. Puoli vuotta pyörin kavereiden nurkissa, kunnes sain tukiasunnon.

Tuohon aikaan alkoholi otti isompaa roolia Kimmon elämässä. Kaveripiiriin tuli epätoivottuja henkilöitä.

– Seuraavat kolme vuotta oli rankkaa aikaa, kokeilin huumeitakin. Mutta en saanut niistä kuin pelkotiloja, ja ne laukaisivat paniikkihäiriön. Huumekokemukset ja sen myötä elämään tulleet ihmiset olivat pelottavia. Alkoholi oli ainoa päihde, joka rauhoitti minua, joten kulutin sitä runsaasti. Se sai minut irtautumaan hetkeksi todellisuudesta. Meni kolmisen vuotta, kunnes jätin nämä kaveripiirit. Eräs kaveri huitaisi minua puukolla selkään. Siitä syntyi päätös jättäytyä näistä piireistä. Hylkäsin nämä kaverit ja jätin sen maailman, Kimmo muistelee vakavana.

– Siitä olen ollut aina kiitollinen, että tuonakin aikana minulla oli halu päästä tilanteesta ylös ja ulos. En koskaan luovuttanut. Kävin tuolloinkin kursseilla ja yritin päästä elämässäni eteenpäin. Puukkoselkkauksen jälkeen aloin etsimään Jumalaa.

Jeesus vierellä

Kimmo muistelee, että hänen lapsuudessaan he olivat tapakristittyjä. Kirkossa käytiin kerran pari vuodessa.

– Mummo puhui joskus Jumalasta, ja koulun uskonnontunneilta sain sen parhaan tiedon. Sitten 90-luvun puolessavälissä siskoni Maarit tuli uskoon, ja pari vuotta myöhemmin myös äitini löysi Jumalan. Niiden vuosien aikana, kun minulla meni huonosti, Maarit ja äitini rukoilivat puolestani.

Kimmo muistelee kuitenkin rukoilleensa jo lapsena.

– Kymmenvuotiaana kehitin oman version Isä meidän -rukouksesta, jossa rukoilin perheen ja koko maailmankin puolesta. Koskaan en ole ollut Jumalan vastainen. Jeesus on aina ollut ihan vieressä, mutten osannut häntä valita, ennen kuin olin käynyt syvällä.

Puukkoselkkauksen jälkeen Kimmo kaipasi Jumalaa ja seurakuntayhteyttä elämäänsä. Hän oli rukoillut Jumalalta, että tämä lähettäisi jonkun ihmisen, sillä hän ei uskaltanut mennä yksin seurakuntaan.

– Koneistajakurssilla tapasin kymmenen vuotta nuoremman Markuksen, joka oli sinä jouluna tullut uskoon, ja hän kovasti evankelioi meitä siellä kurssilla. Hän näki minussa potentiaalia. 30-vuotissynttäreilläni kävin jumalanpalveluksessa. Siitä kului pari kuukautta, ja tulin kunnolla uskoon toisen kristillisen yhteisön tilaisuudessa. Koin profetioita ja kuulin Pyhän Hengen äänen. Se päivä muutti elämäni, ja annoin itseni kokonaan Jeesukselle.

Kimmo oli löytänyt seurakuntayhteyden, mutta se polku ei ollut ongelmaton kulkea.

– Koin hengellistä väkivaltaa, joten jättäydyin siitä pois. Vuonna 2014 olin työpajatoiminnassa mukana, teimme pajahommia puusta ja raudasta. Se oli loppumassa, kun rukoilin Jumalalta, etten jaksa enää uusia kursseja, anna minulle oikeaa työtä. Viikko siitä työpajan esimies pyysi minut koppiinsa. Hän tarjosi työtä miehensä Jarnon metallifirmassa koneistajana. Olin siellä vuoden palkkatuella ja sen jälkeen jatkoin vakituisena. Näin 34-vuotiaana sain ensimmäisen oikean työpaikkani. Se tuki minua suuresti. Siksi aina sanonkin, että antakaa nuorille töitä, sillä on valtava merkitys.

Seuraavat kuusi vuotta Kimmo työskenteli metallifirmassa. Työ, huonot kokemukset ja henkilökohtaisen elämän haasteet vaikeuttivat seurakuntayhteyden etsimistä.

– Näiden kuuden vuoden aikana vanhempani menivät huonoon kuntoon, ja minusta tuli heidän omaishoitajansa. Tuona aikana minulla oli vain satunnaisia seurakuntayhteyksiä, sillä kokemani hengellisen väkivallan jälkeen pelkäsin seurakuntaelämää. Eniten kävin erään evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan tilaisuuksissa. Mutta koin itseni kuitenkin ulkopuoliseksi. En myöskään kovin vakavasti etsinyt tiivistä yhteyttä, sillä työ ja omaishoitajuus veivät voimavarani. Pidin huolta hengellisestä elämästäni lukemalla Raamattua ja rukoilemalla.

Käytä minua kuten haluat

Vuonna 2017 Jumala toi Armeijan Kimmon elämään.

– Maarit on ollut minulle vähän kuin hengellinen äiti, ja aina välillä hän yritti potkia minua Armeijan suuntaan. Tammikuussa 2017 isäni kuoli syöpään, ja lokakuussa diabetes vei äitini. Marraskuussa äitini haudalla sanoin Jumalalle, että ”nyt olen vapaa, käytä minua kuten haluat”. Minua oli puhutellut, että äidinhautajaisissa olivat paikalla Rauman osaston johtajat Vesa ja Marjatta Rohila. Päätin seuraavana sunnuntaina mennä osastolle. Minut otettiin ilolla vastaan. Siellä oli monia tuttuja, jotka olin oppinut tuntemaan äitini ja Maaritin kautta. Tunsin kuin olisin tullut kotiin. Koin tärkeäksi, miten sydämellisesti kaikki tulivat tervehtimään. Olen itkenytkin Jumalalle, että mikset minua suoraan tänne lähettänyt. Mutta Jumalalla on omat tarkoituksensa ja luotan häneen täysin, Kimmo toteaa hymyillen.

Asiat edistyivät nopeasti, syyskuussa 2018 Kimmosta tuli sotilas ja maaliskuussa 2020 hänet hyväksyttiin kokelaaksi upseerikouluun. Kadettiopinnot alkoivat viime syyskuussa. Tiedustelen Kimmolta, mikä sai hänet tekemään päätöksen upseeriopinnoista.

– Koin jo uskoon tullessani kutsua Jumalan työhön, mutta en tiennyt, miten toteuttaa sitä. Tullessani Armeijaan ajatus selkiintyi ja kypsyi nopeasti. En ollut kellekään maininnut asiasta ja sanoin Jumalalle: ”Jos tämä on tahtosi, puhu minulle ihmisten kautta, sillä en halua mainostaa itseäni.” Siinä ei kauan mennyt, kuin erään raamattupiirin jälkeen Vesa otti puheeksi, että onko minulla näkyä Jumalan valtakunnan työstä. Siitä se lähti. Minun pitääkin kiittää Vesaa ja Marjattaa siitä, miten he palauttivat uskoni hengelliseen johtajuuteen. He tekevät työtä nöyrästi ja rakastaen.

Kimmo aloitti vuosi sitten maaliskuussa kokelasavustajana Rauman osastossa.

– Ajankohdan vuoksi minut nimettiin Raumalla ”koronakokelaaksi”, Kimmo naurahtaa. Upseerikoulun opinnot alkoivat syksyllä, ja myös niihin mainitulla epidemialla on ollut vaikutuksensa. Osa yhteisistä opinnoista on tapahtunut perinteisenä luokkahuoneopetuksena, osa etäopetuksena. Kimmolle opiskelu on ollut mielekästä.

– Olen opettajilleni majuri Gerry Lindholmille ja kapteeni Kati Kivestölle sanonutkin, että olen kymmenen vuotta odottanut raamattukouluun pääsyä, joten tämä on ollut mahtavaa. Tykkään lukea paljon kirjoja, joten nautin opiskelusta. Toki on sellaisiakin koulutehtäviä, jotka eivät niin kiinnosta, Kimmo naurahtaa.

Kysyn, miltä aika kadettitoverien kanssa on tuntunut:

– Tulemme tosi hyvin toimeen! Pasi ja Ruth Marttisella on paljon kokemusta, joten heiltä voi kysellä käytännön neuvoja. Benjamin Hursti on puolestaan opiskeluissa meitä vuoden edellä, niin häneltä olen oppinut myös paljon. Välillä on koulussa ollut melkoinen meno. Pizzan äärellä on ollut monia hyviä ajatustenvaihtoja, Kimmo nyökkää hymyillen.

Turku toivoa täynnä

Syyskuusta lähtien Kimmo on toiminut avustajana Turun osastossa. Haastattelumme alussa hän kertoi ensimmäisten päivien haasteista, mutta nyt hän on kotiutunut kaupunkiin hyvin ja kiittää osaston ihmisiä lämpimästä vastaanotosta.

– Täällä on todella hieno porukka ja hyvä yhteishenki. Osaston johtajilla, majureilla Natalia ja Toni Penttisellä, on kova kokemus. Olemme samaa ikäluokkaa, mutta heillä on parinkymmenen vuoden työkokemus Pelastusarmeijasta. Se on hyvin opettavaista!

Kimmon tehtävät ovat moninaiset.

– Pidän saarnoja kerran pari kuussa. Minulla on vetovastuu tietyistä tilaisuuksista, ja musiikissa olen mukana joka kerta. Olen käsitellyt myös avustuspyyntöjä ja seurannut sosiaalityöntekijämme työtä. Avoimissa ovissa kohtaan yksinäisiä miehiä. Keskustelen heidän kanssaan ja kuuntelen, mitä heillä on sydämellään. Erään miehen kanssa pelaan aina shakkia, ja häviän joka kerta, Kimmo naurahtaa.

– Paljon on uutta opittavaa ja välillä tuntuu, että olen kaikessa mukana – mutta se on vain positiivinen haaste. En osaa katsoa sivusta, vaan haluan olla mukana.

Parin vuoden päästä Kimmo valmistuu upseeriksi. Kysyn häneltä, miten hän kokee upseeriuden. – Näen sen ensisijaisesti hengellisenä työnä. Mutta työllä on kaksi siipeä: evankelioiva hengellinen työ ja sosiaalinen auttamistyö. Jos toisen siiven leikkaa pois, ei voi enää lentää.

Tiedustelen myös, onko hänellä toivetta, miten häntä tulevaisuudessa käytettäisiin:

– Toivon, että valmistuttuani saisin jonkin pienen osaston johdettavaksi.Siitä olisi hyvä aloittaa. Luen myös tosi paljon, ja olen ajatellut, että valmistuttuanikin haluaisin mahdollisuuksien mukaan jatko-opiskella teologiaa. Mutta tämä ei ole nyt akuuttia, päällimmäinen tavoite on valmistua, Kimmo sanoo hymyillen.

Lopuksi meille tulee vielä puhetta raamatunpaikoista. Kimmo jakaa hänelle tärkeimmän:

– Kyllä se on Joh. 3:16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Se on seurannut minua aina. Niinä vuosina, kun minulla ei ollut seurakuntayhteyttä, useana yönä heräsin klo 3.16, ja se puhutteli minua. Koin, että Jumala rohkaisi minua näiden numeroiden ja niiden taakse kätkeytyvän sanoman kautta.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen 


    Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

    Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

    Tilaa Sotahuuto tästä