Kutsuttu sotilaaksi

Tässä kirjoitussarjassa Pelastusarmeijan sotilaat eri puolelta Suomea pohtivat omaa kutsumustaan ja kertovat, mitä ajatuksia heille on herännyt Kutsuttu sotilaaksi -kirjan äärellä. Tässä kuussa puheenvuoro on Ismo Leinolla Kouvolan osastosta.

Jumalalta saatu ainutkertainen elämä

Olen Ismo Leino ja palvelen Pelastusarmeijan Kouvolan osastossa. Olemme olleet vaimoni Hilkan kanssa naimisissa yli 40 vuotta. Meillä on kolme lasta ja yksi lapsenlapsi, joista olemme hyvin kiitollisia!

Olen pelastunut 14-vuotiaana Pelastusarmeijan nuorten raamattuleirillä Särkijärven nuorisokeskuksessa. Turun osastossa toimi tuolloin nuorisokersanttimajurina Arja Laukkanen, joka pyysi minut mukaan raamattuleirille. Olin sitä ennen käynyt muutaman kerran kokouksessa ja kotiutunut Armeijan lämpimään ilmapiiriin.

Nuorena toimin noin kahden vuoden ajan osastotyössä, mutta siitä on kulunut jo yli 40 vuotta. Olen myös pariin otteeseen palvellut Pelastusarmeijan sosiaalisessa työssä kodittomien miesten parissa reilut kymmenen vuotta.

Kesä 2022 oli minulle hyvin merkityksellinen. Olin rukoillut tehtävää, jossa voisin olla uudelleen hengellisellä kentällä palvelemassa. Yllättäen Jumalan ihmeellisestä johdatuksesta avautui mahdollisuus saada Kouvolan osaston vetovastuu. Oli helppo vastata Jumalan kutsuun: ”Tässä olen.” Kiitollisena otin tehtävän vastaan. Olen kiitollinen myös Kouvolan osaston väelle kaikesta tuesta. Olen vahvasti kokenut, että he rukoilevat minun ja osastomme puolesta.

Taloudenhoitajana seurakunnassa

Paavali kirjoittaa Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille (12:12–20), että seurakunta on Kristuksen ruumis. Seurakunta muodostuu jäsenistä, joilla jokaisella on oma tehtävänsä. Pelastusarmeijan osastokin on oma seurakuntansa. Meillä on soittajia, laulajia ja sananjakajia. Mielestäni kaikkein tärkein tehtävä seurakunnassa on kuitenkin esirukoilijan tehtävä. Ilman esirukousta työpisteiden ja vastuuhenkilöiden puolesta työ olisi aivan turhaa. Jumalan siunaus on ehdoton edellytys työmme onnistumiselle.

Taloudenhoitajan tehtävä on yksi monista seurakunnan tehtävistä. Se on vastuullinen tehtävä, joka on suoritettava hyvin huolellisesti. Olemme meille annetuista varoista vastuussa Jumalalle sekä niille, jotka ovat lahjoittaneet varojaan. Olemme myös henkilökohtaisella tasolla vastuussa oman taloutemme hoitamisesta. Mielestäni on tärkeätä, että pyrimme sen hoidossa huolellisuuteen. Meillä tulisi olla myös kykyä tukea seurakuntamme taloutta omalla panoksellamme.

Luonto ja me

Kotimme lähistöllä on loistavat ulkoilumaastot. Erittäin mielelläni käynkin metsässä kävelemässä – hiljentymässä ja katsomassa luonnon ihmeitä ja kauneutta. Emme voi kuin ihailla kaikkea sitä, mitä näemme ja koemme. Emmekä voi kyllin arvostaa luonnon tasapainoa. Luomiskertomuksessa sanotaan: ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää” (1. Moos. 1:31 a). Valitettavasti ihminen ei ole aina kyennyt ymmärtämään tätä Jumalan ihmisille antamaa lahjaa. Käytämme luontoa säälimättä räikeästi yli resurssien, omaa etuamme tavoitellen. Olemmeko osallisena kertakäyttö- ja kerskakulutukseen? Mielestäni kristilliseen taloudenhoitoon kuuluu olla omalla osuudellaan kantamassa vastuuta ympäristöstämme.                                         

Pelastusarmeija on jo vuosikymmeniä ollut edelläkävijänä modernissa kiertotaloudessa. Kirpputorilta on voinut hankkia edullisesti hyväkuntoisia vaatteita ja huonekaluja. Samalla voi tukea Pelastusarmeijan toimintaa – ja olla lisäämättä jätevuoria.

Jumalalta lahjaksi saatu elämä

Ymmärrämmekö, että olemme saaneet Jumalalta ihmeellisen ja ainutkertaisen elämän? Ymmärrämmekö, että Jumala toivoo, että eläisimme sen Hänen kunniakseen? ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa”, kirjoittaa Paavali (Gal. 2:20). Jumala tahtoo täyttää meidät rakkaudellaan. Silloin voimme olla jakamassa Jumalan rakkautta myös oman elämämme kautta. Tämän edellytys on, että Kristus on elämämme tärkein asia.

Meillä tulisi olla aikaa hiljentyä Sanan ääressä ja olla Hänen edessään rukouksessa. Mutta mikä onkaan todellisuus... Usein häsläämme kaikenlaista ja keskitymme täysin epäolennaisuuksiin. Käytännössä tuhlaamme meille lahjaksi annettua elämää. Olemme saaneet lahjaksi perheen ja läheiset. Ymmärrämmekö, miten suuren lahjan olemme saaneet? Oletko ystäväni kokenut saman kuin minä – vasta kun olemme menettäneet meille rakkaan ihmisen, ymmärrämme, miten tärkeä hän meille olikaan!

Kun maltamme hiljentyä Isän edessä, osaamme asettaa oikeaan tärkeysjärjestykseen työn, läheiset ja seurakunnan. Jokaiselle niistä on annettava niille kuuluvat resurssit elämästämme. Tästä minulla on valitettavasti henkilökohtaista kokemusta. Nuorena upseerina en osannut asettaa asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen. Organisointikyky ja ennen kaikkea omien rajallisten resurssien tunnistaminen oli hukassa. Haalin itselleni niin paljon töitä, että kaikki muu jäi taustalle. Meillä oli kotona pieni lapsi ja toinen tulossa. Ei siitä seurannut kuin turhautuminen, uupuminen, eikä jaksanut enää kiinnostua mistään. Onkin mielestäni tärkeätä, että muistamme saamamme elämämme arvon. Olemme senkin käytöstä vastuussa niin Jumalalle kuin läheisillekin.

Koetko, että sinulla ei ole mahdollisuutta palvella seurakuntaa? Kuulin eräästä papista, joka eläkkeelle jäädessään rukoili Jumalalta tehtävää, jolla hän voisi palvella seurakuntaa. Mutta yllättäen hän halvaantui ja joutui pyörätuoliin. Vaikka kaikki vaikutti täysin toivottomalta, hän saikin Jumalalta uuden tehtävän! Hänelle aukesi työ invalidien parissa. Sinäkin saat oman palvelutehtävän seurakunnasta, kun sitä Taivaan isältä rukoilet. Eloa on paljon ja työmiehiä vähän! Jokaista jäsentä seurakunnassa tarvitaan!

Ismo Leino
pelastussotilas
Kouvolan osasto 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä