Julkaistu 17.4.2018 10:00

Lapsille mukavia muistoja Nummelan kesäleireiltä

Marja Alftan on vastannut tämän syys-kevätkauden Nummelan lomakodin johtamisesta. – Tämä on ollut unelmatyötä – käytännönläheistä kristillisyyttä.
Ensi kesänä jälleen noin 300 lapsella on mahdollisuus päästä nauttimaan Pelastusarmeijan Nummelan lomakodin aurinkoisista leiripäivistä.

Marja Alftan on kotoisin Porista, mutta on asunut Helsingissä jo yli kaksikymmentä vuotta. Viikissä asuvaan perheeseen kuuluu aviomies ja melkein neljävuotias nuorimies.

– Poikamme pitää huolta aamuherätyksistä! Marja naurahtaa. Perheen ja työn ohella Marjan arkeen kuuluvat harjoitukset aikuisten futiskoulussa, kuntonyrkkeily ja rentoutuminen kirjojen parissa.

Rippikoulusta pappisvirkaan

Kiinnostus kristillisyyteen heräsi rippikoulussa.

– Rippileiriltä jäin mukaan seurakuntatoimintaan. Länsi-Porin seurakunnassa oli hyvin aktiivista toimintaa, ja seurakunnasta tuli minulle kuin toinen koti. Nousi tunne, että tätä voisi tehdä työksikin.

Lukion jälkeen Marja lähti opiskelemaan teologiaa, ja vuonna 2003 hänet vihittiin papiksi. Hän toimi vuosikymmenen ajan pappina Helsingissä.

– Toimin seurakuntapappina muun muassa viitisen vuotta silloisessa Alppilan seurakunnassa ja kolmisen vuotta Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa. Sen jälkeen olin jonkin aikaa poissa työelämästä opintovapaalla ja kotiäitinä.

– Palatessani työelämään en halunnut palata papin virkaan, vaan tehdä jotakin sellaista, missä kristillisyys näyttäytyy muutoin. Pelastusarmeijan nuorisotyön koordinaattori Sanna Vähäaho oli jakanut tiedon avoimesta työpaikasta verkostoissaan, ja entinen työtoverini näki sen. Hän vinkkasi, että tämä työ olisi juuri minulle. Ja niinhän se sitten olikin!

– Täällä on arvot kohdillaan. Arvostan suuresti Pelastusarmeijan työn kaltaista käytännönläheistä kristillisyyttä. Tosin minun on myönnettävä, ettei Armeija ollut minulle kovin tuttu entuudestaan – joulupatoja lukuun ottamatta. Työskennellessäni Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa en tiennyt, että Pelastusarmeijan päämaja on tässä ihan nurkan takana! Mutta yksi kirkas muisto minulla on pappisvuosilta. Siunasin hautaan Pelastusarmeijan upseerin. Se valoisuus hautajaisissa jäi mieleen – oli niin vahvana jälleennäkemisen toivo.

Monipuolista työtä lomakodin parissa

Marja Alftan on toiminut Nummelan lomakodin johtajan sijaisena viime elokuusta lähtien. Työkenttä on moninainen.

– Vastaan lomakodin toiminnasta kaikin puolin, niin kiinteistöstä, henkilökunnan rekrytoimisesta kuin leirien toiminnastakin. Syksyn ja kevään aikana järjestetyillä leireillä olen ollut mukana, ja nyt teemme viimeisiä valmisteluja kesän leirejä varten.

Hyppy tuntemattomaan oli jännittävä.

– Kaikki, niin talo kuin toimintatavatkin, olivat uutta. Ei oikein tiennyt mistään mitään ja piti hypätä suoraan töihin, Marja toteaa hymyillen ja jatkaa: – Silloin oli sellaisia eksyksissä olon hetkiä. Mutta kun siitä pääsi yli, sai tunteen, että pääsee asioihin sisälle. Mutta hyvin Sannan kanssa selvittiin!

Marjan määräaikainen pesti loppuu toukokuussa ja hän myöntää, että se tuntuu haikealta.

– Tämä on omalla tavallaan ollut unelmieni työ. Todella monipuolista! Tulevaisuuteni on auki, ja toivon, että löytyisi yhtä kiva työpaikka. Yritän luottaa siihen, että johdatus kuljettaa, Marja lisää lämpimästi hymyillen.

300 iloista leireilijää

Puhumme Marjan kanssa tulevasta kesästä. Kesä-heinäkuussa noin 300 lapsella on mahdollisuus päästä nauttimaan Nummelan lomakodin kesäisistä leiripäivistä. Viikon mittaisia leirejä on kuusi, noin 50 lapselle kerrallaan.

– Aiemmin leirien pituudet ovat vaihdelleet, mutta tälle vuodelle muutimme ne samanmittaisiksi saamamme palautteen perusteella. Samalla saimme mahdollisuuden lisätä kuudennen leirin kesän ohjelmaan, ja näin mahdollisuuden tarjota leirikesä useammalle lapselle.

Kesäleirille ovat tervetulleita 4–11-vuotiaat lapset. Pienimmät ovat Pääskyjä, kouluikäiset pojat Mustikoita ja tytöt Mansikoita. Nimet tulevat lapsien majoitustiloista Pääskylästä, Mansikkalasta ja Mustikkalasta.

Lapsien iso ikähaitari tuo ominaisleimansa leireille.

– Pienet lapset majoittuvat omalla puolellaan, ja heillä on käytössä yksi ohjaaja enemmän. Ikäero neljän ja yhdentoista välillä on melkoisen hurja, joten lapsille on järjestetty omalle ikäryhmälle sopivaa ohjelmaa. Toki välillä olemme myös kaikki yhdessä.

Leireille ilmoittautuminen on nyt mahdollista:

– Netitse pelastusarmeija.fi/lomakoti ilmoittautumislomakkeen kautta. Ilmoittautuminen on avautunut helmikuun puolessavälissä ja paikkoja voi hakea kesään asti niin kauan kuin vapaita paikkoja riittää. Nyt on vielä runsaasti tilaa, joten hakemuksia vain tulemaan, Marja vinkkaa hymyillen.

Kaupungin sosiaalitoimesta sekä Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskuksesta on mahdollisuus hakea tukea leirimaksuihin.

– Mainostamme leirejä sosiaalitoimen työpisteissä sekä seurakuntien diakoniatyöntekijöille, ja he jakavat viestiä leireistä omille asiakkailleen.

Nummelan lomakodin leiritoiminta saa tukea STEA:lta, sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta, joten leirit on ensisijaisesti suunnattu vähävaraisille perheille.

– Mutta kuka vain voi hakea. Hakijoissa on paljon vähävaraisia perheitä ja perheitä, joissa eletään haastavissa olosuhteissa. Myös yksinhuoltajien lapsia on hakijoissa paljon. Yksinhuoltajalle voi olla hyvin tärkeää, että saa kesällä viikon hengähdystauon. Se voi olla vuodessa se ainoa viikko, jolloin on aikaa tehdä omia juttuja, tai vaikka vain keskittyä töihin rauhassa.

– Nämä haasteet eivät kuitenkaan näy leirin ohjelmassa. Ainoastaan, jos lapsella on monia haasteita, niin laskennallisesti hänelle annetaan puolentoista tai kahden lapsen paikka. Tällä varmistetaan, että aikuisia on riittävästi käytettävissä. Monilla ohjaajillamme on myös erityispedagogista osaamista ja kokemusta.

Lasten tukena kesällä on 22 varsinaista ohjaajaa, kaksi johtajaa, leirisihteeri, ja myös nuorisotyön koordinaattori Sanna Vähäaho ja Nummelan lomakotitoiminnan johtaja Marko Yrjänä ovat mukana. Lisäksi on keittiöhenkilökuntaa, laitoshuoltajia ja yhdeksän 15–17-vuotiasta nuorta, jotka työskentelevät kahden viikon jaksoissa keittiön ja laitoshuollon puolella. Eli kaikkiaan nelisenkymmentä työntekijää.

Kesämuistoja ja hyvää huolenpitoa

Leireillä annetaan lapsille mahdollisuus nauttia kesästä.

– Meillä on monenlaista kesätoimintaa – uidaan, saunotaan, soudellaan, pelataan jalkapalloa. Ohjelmassa on myös askartelua, työpajoja, leivontaa, erilaisia leikkejä, pelejä ja retkiä, makkaranpaistoa nuotiolla – kaikkea kivaa kesäistä tekemistä! Unohtamatta tietenkään mukavaa yhdessäoloa ja oleskelua.

Kristillisyys näkyy leirin arvoissa.

– Se tulee esille siinä, että laulamme hengellisiä lauluja, ja aamu- ja iltapiireissä rukoilemme. Järjestämme myös pieniä pyhäkouluhetkiä. Mutta ensisijaisesti kristillisyys näkyy tavassa kohdata lapset – huolehtimisessa ja rakastamisessa.

Mitä toivot lasten saavan näistä päivistä?

– Ensinnäkin mukavia kesämuistoja ja kokemuksia hyvästä huolenpidosta – turvallisista ja välittävistä aikuisista. Ja toivon, että monet löytäisivät uusia ystäviä leireiltämme.

– Suurin osa lapsistamme on pääkaupunkiseudulta. Onhan se huikeaa päästä kaupungin betonipihoilta luonnon helmaan, missä on tilaa leikkiä ja temmeltää. Nummelassa on myös kanoja ja lampaita, ne ovat lapsille jännä kokemus!

Kesäleirien ohella Nummelassa on toimintaa perheille.

– Leiriaikojen ulkopuolella painotamme perheohjelmaa. Se on ollut hyvin toivottua. Toukokuussa järjestämme perheretken ja syksyllä perheleirin. Niihin voi myös ilmoittautua lomakodin nettisivujen kautta.

Marja näkee Nummelan tulevaisuuden valoisana, sillä toiminnalle on runsaasti kysyntää.

– Toimintaa on ollut jo yli sata vuotta. Nykyisin kun kaupungeilla ei ole enää kesäsiirtoloita, vaan kesäleiritoiminta on muutaman leirijärjestön varassa, kaikille riittää varmasti lapsia.

Marja lähettää lukijoille terveiset:

– Iloista kesää kaikille, ja nähdään leireillä!

Toni Kaarttinen
Kuvat:
Nummelan lomakoti, Toni Kaarttinen, Johanna Mäenalusta
Kuvitus: Joel Pihlaja

Löydät leirihakemuksen sekä muuta lisätietoa kotisivuiltamme: pelastusarmeija.fi/lomakoti


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä