Julkaistu 4.12.2020 10:00

Maailman suurin joulupata herättelee ihmisiä lahjoittamaan New Yorkissa

Pelastusarmeijan Joulupata-keräys järjestetään Suomen lisäksi monissa muissakin maissa. Kussakin maassa kerätyt tulot käytetään paikallisesti sosiaaliseen apuun. Tänä vuonna avuntarve on koronaviruspandemian takia erityisen suuri. Yhdysvalloissa New Yorkin Times Squarelle on sijoitettu ennätyssuuri joulupata, joka kuvaa ennätyssuurta tarvetta.

New Yorkin seudulla Pelastusarmeija on epidemian alkamisen jälkeen tarjonnut hädänalaisille jo yli 6,3 miljoonaa ateriaa. Joulunaikana avuntarpeen odotetaan nousevan viime vuosiin verrattuna 155 prosenttiin samalla kun lahjoituksia on tulossa 50 prosenttia vähemmän, mikäli keräyskampanja toteutetaan samoin kuin aiemmin.

Pelastusarmeija on sijoittanut Times Squarelle jättimäisen joulupadan. Pata on yli kaksimetrinen, ja se roikkuu telineessä, joka on 10 m korkea ja 5 m leveä. Ohikulkijoiden huomiota kiinnittävät myös sädehtivät led-valot ja kellojen kilinä, joka USA:ssa yhdistetään vahvasti Joulupata-keräykseen. Ihmisiä kannustetaan lahjoittamaan tekstiviestillä. Jättipadan luona päivystävät paikalliset Pelastusarmeijan upseerit, jotka vastaavat kysymyksiin ja vastaanottavat rahalahjoituksia perinteiseen pataan. Jättipataa vartioidaan vuorokauden ympäri, ja kaikki toiminta toteutuu New Yorkin tiukkojen koronasäännösten puitteissa.

”Jättipata toimii maamerkkinä samaan aikaan kuin me jaamme ruokaa, tarjoamme suojaa ja annamme jouluiloa tuhansille koronatilanteesta kärsiville newyorkilaisille”, kertoo everstiluutnantti Ricardo Fernandez. ”Tästä tulee uusi perinne, joka auttaa tuomaan toivoa ja apua hädänalaisille. ”Jättipata tulee näkyvyyden maksimoimiseksi esiintymään joulun alla myös muualla kaupungissa.

Tänä jouluna Pelastusarmeija jatkaa palvelutyötään yli 130 maassa, ja avuntarve on pandemian vuoksi kasvanut huomattavasti useimmissa. Joulunalus on sekä auttamisen että varainhankinnan kannalta kriittistä aikaa, ja eri maissa Pelastusarmeija muokkaa ja kehittää jatkuvasti toimintatapojaan. Joulun hengellinen sanoma on tietenkin Pelastusarmeijan tekemisen ytimessä.

Kansainvälisen päämajan uutinen

Uutinen 14.05.2025

Suomen kirkonjohtajat: Kansainväliset opiskelijat tarvitsevat totuudenmukaista tietoa ja tukea

Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen johtajat esittävät huolensa ulkomaalaisten EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden ahdingosta Suomessa. Suomalaisten viranomaisten ja oppilaitosten yhteistyötä tarvitaan, jotta tällä hetkellä vaikeassa asemassa olevat opiskelijat saavat apua.
Artikkeli 13.05.2025

Ota sanoista vastuu

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että sanoilla on valtaa. Hyvät, lämpimät ja rakastavat sanat luovat perustan turvallisuudelle, yhteisymmärrykselle ja toivolle, mutta kovat ja pahansuovat saavat aikaan juonittelua, väärinymmärrystä, pelkoa ja jopa sotaa. Sanojen käyttämiseen – puhuttuina tai kirjoitettuina – liittyy aina vastuu.
Artikkeli 06.05.2025

Rikas elämä toimituksessa

Majuri Raija Lähteisen elämä on kietoutunut tiiviisti osaksi Sotahuudon 135-vuotista historiaa. Hän on palvellut kolmesti toimituksessa, vuosina 1962–67 ja 1971–77 avustavana toimittajana ja päätoimittajana vuosina 1984–90. Rakkaus teksteihin ja kirjoittamiseen on kulkenut läpi värikkään elämän.
Artikkeli 02.05.2025

Jumalan siunausta Sotahuuto-myynnillä

Sotahuuto täyttää 135 vuotta. Tämä pitkä historia ei olisi mahdollinen ilman ansiokkaita Sotahuudon myyjiä, jotka ovat käyttäneet aikaansa ja persoonaansa tähän tärkeään tehtävään. Nyt tutustumme heistä muutamaan. Heitä kaikkia yhdistää näky Sotahuudosta kohtaamisten mahdollistajana ja evankelioinnin välineenä. Yksi ylitse muiden noussut asia oli se, miten paljon ihmiset arvostavat pientä, mutta äärimmäisen tärkeää toivotusta: ”Jumalan siunausta.”