Julkaistu 15.8.2026 07:00
Majuri Raija Lähteiseltä valloittava omaelämäkerta
Majuri Raija Lähteiseltä ilmestyy syyskuun alussa omaelämäkerta Elämän sävyjä ja renkaita – armon varassa. Kirjan julkistamistilaisuutta vietetään keskiviikkona 2.9. Helsingin osastossa.
Raija Lähteisen pitkään elämään on mahtunut monia käänteitä. Lapsuus oli onnellinen, mutta siihen mahtui myös koettelemuksia, muun muassa sotalapsiaika Ruotsissa. Myöhemmin Mikkelissä Pelastusarmeija tuli osaksi hänen elämäänsä ja sitä kautta löytyi elinikäinen upseerikutsumus ja -tehtävä.
Raija kävi upseerikoulun Lontoossa 1950-luvun lopulla. Hän oli ensin muutamia vuosia osastotyössä, mutta melko nopeasti hän sai määräyksen Sotahuudon toimitukseen ja myöhemmin nuorisotyöhön. Lehtien toimittamisesta ja nuorisotyöstä tulikin Raijan elämän kaksi keskeistä työaluetta. Kielitaitoisena hän toimi myös tulkkina Pelastusarmeijan tapahtumissa vuosikymmenten ajan. Vielä eläkkeelle jäätyäänkin hän palveli monenlaisissa tehtävissä vapaaehtoisena. Raijan elämää ovat sävyttäneet monet kiinnostuksen kohteet kuten kirjoittaminen, valokuvaus ja maalaus. Ihmisten kohtaaminen on ollut hänelle erityisen tärkeää koko elämän ajan.
Kirja kuvaa majuri Raija Lähteisen oman tapahtumarikkaan elämän lisäksi upseerin arkea ja juhlaa sekä Pelastusarmeijaa yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten keskellä.
Raija kertoi Sotahuudossa helmikuussa 1985: ”Elämäni pelastusupseerina on ollut täynnä tapahtumia. Olen saanut kokea rikkaan elämän. Kun tulin Pelastusarmeijaan, olin tavallinen nuori tyttö. Armeija on tarjonnut minulle suuria ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Jumalan seurassa on ollut hyvää ja turvallista elää.”

Kirja on jo tilattavissa Pelastusarmeijan päämajasta: info@pelastusarmeija.fi / puh. 09 6812 300 tai paikallisesta Pelastusarmeijan osastosta. Hinta: 25 € + postikulut tai nouto.
Tervetuloa Raija Lähteisen omaelämäkerran Elämän sävyjä ja renkaita – armon varassa julkistamistilaisuuteen keskiviikkona 2.9. klo 17, Helsingin osastolle (Castréninkatu 24–26). Tule tutustumaan kirjaan ja tapaamaan Raijaa ja ystäviä. Mukana myös Pelastusarmeijan johtajat, everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen. Kahvitarjoilu.