Julkaistu 2.6.2017 10:00

Meren äärellä

"Oi, miten nautin olla merenrannalla. Oi, miten nautin olla meren äärellä", kirjoitti John A. Glover-Kind vuonna 1907 tunnetussa britannialaisessa varieteelaulussa.

Se ylistää laulajan rakkautta merenrantaan ja hänen toivettaan palata sinne kesälomalleen. Laulu sävellettiin aikana, jolloin jokakesäiset vierailut merenrannalle olivat suuressa suosiossa Britannian työläisten keskuudessa. Ymmärrän tunteen täysin – rakastan olla lähellä merta.

Pelastusarmeijan upseerina muuttaminen on ollut osa elämääni, ja olen iloinen aina, kun muutto uuteen kotiin vie minut meren läheisyyteen. En ole koskaan ollut näin lähellä merta kuin nyt. Helsinkiläisen asuntoni ikkunasta näen suoraan merelle. Näemme upean aamuruskon, kun se ilmestyy meren yläpuolelle. Talvella katselemme, miten meri jäätyy ja sulaa jälleen. Vedenpinnassa näemme heijastuksen Suomenlinnan valoista, kun meri on tuuleton ja tyyni. Meri on mielestäni kaunis silloinkin, kun tuuli puhaltaa ja aallot nousevat; kunhan jalkani ovat tukevasti maan kamaralla, totta kai!

Minä nimittäin rakastan olla meren äärellä. Kävelenpä rannalla tai vain katselen sitä, meri on kiehtova.

Suomi on kymmenientuhansien järvien maa, joten ehkä meidän pitäisi muuttaa laulun sanoja hiukan ja laulaakin: ”Miten nautin olla järvenrannalla. Oi, miten nautin olla järven äärellä.”

Kesällä kaikki näyttävät suuntaavan järvelle, soutamaan ja uimaan! Täytyy tunnustaa, etten ole vielä uinut järvessä – ne näyttävät niin kylmiltä! Mutta minusta on mielenkiintoista katsella, kuinka erilaisin tavoin ihmiset vettä lähestyvät.

On niitä, jotka aikovat alun perinkin kastella vain jalkateränsä. He riisuvat kenkänsä, käärivät lahkeensa ja seisovat rantavedessä. On varmaa, että tämän syvemmälle he eivät etene.

Entäpä ne, jotka vaihtavat päällensä uimapuvut? Miten he lähestyvät järveä?

Jotkut ovat ”varpaan kastajia”. Vaikka he ovat valmistautuneet uimiseen, heidän täytyy silti varmistaa veden lämpötila ennen kuin uskaltautuvat kovin pitkälle.

On niitä, jotka menevät veteen nilkkoja myöten ja jäävät paikoilleen kuin yrittäen päättää, ottaako seuraava askel vai ei.

Näet heitä, jotka hitaasti ja varmasti kahlaavat järveen askel kerrallaan, tuntien kivun joka askeleella, mistä todistaa kasvonilme, kun vesi ulottuu polviin, sitten reisiin asti. Aikovatko he todella sukeltaa? Vai kääntyvätkö he kannoillaan ja juoksevat pois? Kuinka kauan heillä kestää? He tietävät, että tunne helpottaa, kun on kokonaan vedessä, mutta silti joka askel on tuskaa!

Sitten ovat ne, jotka juoksevat oikopäätä järveen ja sukeltavat pinnan alle.

Entä sinä, mikä olisi oma lähestymistapasi?

Vanhassa testamentissa on kohta, jossa puhutaan Jumalan valtaistuimelta lähtevästä virrasta (Hesekiel 47).

Se on jokaiselle tarkoitettu rakkauden, armon ja anteeksiantamuksen virta. Miten lähestymme tuota virtaa?

Kahlailemmeko siinä tai sen poikki vai sukellammeko pinnan alle ja lepäämme Jumalan rakkaudessa, anteeksiannossa ja armossa? Haluan rohkaista sinua: ”Tule vain! Vesi tuntuu ihanalta!”

Lyn Hills
everstiluutnantti

Kuva: Steve Bidmead


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä