Mikä eläin olet?

Kun avaan sosiaalisen median, esiin pomppaa usein kutsu selvittää esimerkiksi mikä eläin olen tai mikä eläin haluaisin olla. Kyseessä voi olla yhtä hyvin sen selvittäminen, missä maassa minun pitäisi asua tai mikä puu vastaa sisintä olemustani.

Mutta – mikä eläin… miten tätä nyt pitäisi ajatella? Mitä ominaisuuksia minulla on – tai mitä ominaisuuksia haluaisin omistaa? Olenko vahva? Olenko uskollinen? Onko hyvä asia, jos toiset pelkäävät minua? Ainakaan en missään nimessä haluaisi olla hyttynen tai torakka! Elefantti on suuri ja vahva, mutta samalla kömpelö. Sen muisti on kyllä erinomainen, mutta onko se riittävän älykäs? Tai sitten leijona – tottakai, onhan se viidakon kuningas – mutta melko laiska. Entäs koira tai kissa? Villieläin vai kotieläin? Suuri vai pienin? Miten ihmeessä voisin valita? Jokaisella on joitakin ominaisuuksia, joita kaipaisin itselleni. Jopa torakoilla - onhan tapana sanoa että ne selviytyisivät vaikka ydinpommista.

Vuosia sitten ostin pienen ruotsinkielisen hartauskirjan, jonka on kirjoittanut Lars Collmar. Sen nimi on Fläckiga pantern, drottningens katt och 30 andra korta andakter (täplikäs pantteri, kuningattaren kissa ja 30 muuta lyhyttä hartautta). Täplikkäällä pantterilla on identiteettikriisi. Se tulee siihen tulokseen, että sen pitäisi olla täplätön. Tai ehkäpä sitä ei ole edes tarkoitettu pantteriksi, vaan leijonaksi. Olisihan leijona valtavan paljon parempi kuin täplikäs pantteri. "Tässä täytyy nyt olla jokin erehdys”, ajattelee pantteri. Se on täysin vakuuttunut siitä, että sen olisi pitänyt jo alusta alkaen olla leijona. Niinpä pantteri ryhtyy rukoilemaan kerta toisensa jälkeen Jumalalta, että hän muuttaisi sen leijonaksi.

Miten usein tulenkaan itse ajatelleeksi, että minun pitäisi olla jotain muuta kuin olen. Minulla on unelma siitä, millainen haluaisin olla, mutta huomaan, että olen hyvin kaukana unelmastani. En ole tarpeeksi kärsivällinen. En ole kaunis. Enhän osaa edes laittaa ruokaakaan. Vaikuttaa siltä, että kaikki muut pystyvät näihin – ja heillä on se, mitä minulta puuttuu. Epäreilua! Asia pahenee vielä entisestään kun luen Raamattua, ja opin sieltä, että minun tulisi olla Jeesuksen kaltainen. Tässä on nyt täytynyt tapahtua jokin erehdys – en kai minä voi nyt olla hänen kaltaisensa?

Ja niinpä ahkeroin kovasti tullakseni sellaiseksi, kun uskon Jumalan haluavan minun olevan. Mitä enemmän yritän, sen enemmän koen epäonnistuvani. Miten Jumala voi olla niin julma ja vaatia tätä kaikkea? Olisi niin paljon helpompaa olla joku toinen.

Hartauskirjassa pantteri väsyy yrittämään ja luovuttaa. Se makaa läähättäen maassa. Silloin Jumala saapuu ja osoittaa pantterille, että se on juuri sellainen, millainen Jumala sen haluaakin olevan. Pantteri. Meidät on myös luotu sellaisiksi, kuin meidän tuleekin olla. Kukaan meistä ei ole erehdyksen tulos.

Jeesuksen kaltaisuus – tämä on pyhitysmatkamme päämäärä. Virhe ei tässä ole se millainen olen, vaan se, että se, että kuvittelen pystyväni muuttamaan itseni ja saavuttamaan päämäärän omin avuin. Jumala on tarkoituksella luonut minut juuri tällaiseksi. Hän haluaa, että minusta voisi tulla paras mahdollinen versio omasta itsestäni. Hänen avullaan.

"Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: – Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” (Jesaja 43:1)

Hän on antanut minulle nimen – tai kutsunut minut nimeltä. Olen juuri se, kenen hän haluaa minun olevankin. Mutta hän rakastaa minua liian paljon salliakseni minun jäädä vain siksi, kuka olen juuri nyt. Hän haluaa minun parastani. Ei hän halua, että minä olisin leijona, tai mitä tahansa muuta. Hän haluaa että minusta tulee paras mahdollinen versio omasta itsestäni.

Kati Kivestö
kapteeni

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä