Julkaistu 29.6.2022 09:00

Monipuolista hyötyä ja iloa kattoterassista

Alppikadun asumispalveluyksikössä otettiin käyttöön monipuolinen kattoterassi.

Alppikadun asumispalveluyksikön kattoterassin remontti valmistui keväällä 2022. Terassin toisesta päästä pääsee saunasta vilvoittelemaan, toiseen päähän on pystytetty kasvihuone hyöty- ja virkistyskäyttöön. Talon opetuskeittiö käyttää kasvihuoneen yrttejä ja juureksia lounasruokien valmistuksessa. Terassin kesäkukat lisäävät viihtyisyyttä kanttiiniin.

– Projektissa hyödynnettiin yksikön työtoiminnan puuverstaan asukastyöntekijöitä, jotka rakensivat istutuslaatikot ja pöydän sekä maalasivat penkit. Työtoiminnan työsalissa asukastyöntekijät tekivät istutuksille opaskylttejä. Näin olemme saaneet projektiin laajasti osallisuutta, ja asukkaat ovat kokeneet sen yhteiseksi hyväksi ja mielekkääksi virkistykseksi. Kasvienhoito hoituu päivittäin työtoimintana, kertovat Alppikadun asumispalveluyksikön työvalmentaja Linnea Ilonen ja ohjaaja Arja Kanth.

Lisäksi tilaa on tarkoitus käyttää kerroskokouksissa ja yleisenä hiljentymisen paikkana, jossa voi esimerkiksi lukea päivän lehden kahvikupin ääressä tai nauttia auringosta yhdessä ystävien kanssa.

Alppikadun asumispalveluyksikkö 

Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.
Uutinen 16.03.2026

Kumppanuuskeräys 2026 – Skippaa ja Lahjoita

Pelastusarmeijan paikallisyksiköt Pakistanissa, Ghanassa, Togossa, Paraguayssa, Argentiinassa ja Uruguayssa tekevät pitkäjänteistä työtä perheiden, lasten ja yhteisöjen auttamiseksi.
Uutinen 12.03.2026

Pelastusarmeijan uusi iCare secondhand -myymälä avautui Tampereella

Uusin Pelastusarmeijan iCare secondhand -hyväntekeväisyysmyymälä avautui tänään Epilässä, Tampereella. Tampereelta löytyy myös toinen myymälä keskeiseltä paikalta Koskikeskuksesta.
Artikkeli 11.03.2026

Yhteinen suunta: Väinölän asumispalveluyksikkö

Pelastusarmeijalla on uusi ”Yksi Armeija – yhteinen suunta” -strategia. Sen keskiössä ovat ihmiset, tehtävä ja perintö. Strategiaan kuuluva kompassimalli ohjaa osastoja ja toimipisteitä erilaisten tehtävien kautta yhteiseen suuntaan. Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan eri yksiköihin ja tähän strategiamatkaan. Tässä osassa tutustutaan Väinölän asumispalveluyksikköön.