Julkaistu 19.8.2015 09:13

Oppia ikä kaikki

On ilo saada seurata lapsen kasvua ja kehitystä. Kuinka hän nauttiikaan uuden oppimisesta. Lapsi kyseenalaistaa, kokeilee uutta, ylittää rajoja ja oppii.


Seurasin lapsenlapsen touhuja rakennuspalikoilla. Palikoiden ei tarvinnut mennä kuten oli ennalta arvattavissa ja miten itse olisin ne asetellut. Niitä voi kokeilla asetella toisinkin päin. Itse olisin valinnut helpomman ja tutun tavan toimia, mutta lapsi tekee toisin. Hän kokeilee miten fysiikan lait toimivat, kyseenalaistaa ja samalla oppii. Tuolikin voi seisoa yhdellä jalalla tai olla nurin päin, ja sen päälle voi kasata vaikka mitä tärkeää.

Oppiminen on yksi suurimpia lahjoja, jonka omistamme. Kaikkein parasta on, että voimme oppia koko ikämme. Koskaan ei ole liian myöhäistä, siksi tarttukaamme näihin mahdollisuuksiin rohkeasti. Oppiminen antaa elämäniloa ja pitää mielen virkeänä.

Syksyn myötä koulut ja erilaiset opinahjot ja kansalaisopistot avaavat ovensa ja tarjoavat mahdollisuutta opiskeluun. Tarjolla on paljon aiheita, joista voi valita itselle sopivimman. Myös monissa kirkoissa ja seurakunnissa on mahdollisuus opiskeluun ja erilaisiin harrastuksiin. Ja mikä tärkeintä, seurakuntien toiminnassa voimme aina oppia uutta myös Jumalan sanasta, joka kantaa meitä eteenpäin ja opettaa meille elämäntien – suojelee ja varjelee meitä. Raamatusta löytyy mielenkiintoista ja uutta opittavaa koko ajan.

Monet ovat tehneet koko elämää koskevan suunnanmuutoksen ja lähteneet opiskelemaan aivan uuteen ammattiin. Niin ovat tehneet myös Pelastusarmeijan kadetit, jotka tässä lehdessä kertovat elämänmuutoksestaan ja valinnastaan. Kutsu hengelliseen työhön on avannut aivan uudet ovet ja johtanut uudenlaiseen elämään. Vaikkemme kaikki voisikaan lähteä vaihtamaan ammattia, kaikki meidät on kutsuttu. Jumalalla on meille kaikille tehtävää, ja jokaiselle on olemassa paikka, jossa voi palvella.

Etsitään lapsen lailla uutta ja uskalletaan tehdä hyppy mukavuusrajojemme ulkopuolelle. Saamme astua suureen ja jännittävään elämänseikkailuun, kun kuljemme avoimin silmin ja säilytämme lapsen uteliaisuuden uusia asioita kohtaan. Matkan myötä voi avautua oma palvelupaikka tai jopa kokonaan uusi elämäntehtävä.

Mielenkiintoista oppimisen syksyä Sotahuudon lukijoille!

Eija Kornilow
everstiluutnantti


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä

Artikkeli 04.09.2026

Pelastusarmeijan Soppa auttaa nyt Malmilta käsin

Pelastusarmeija on tehnyt paluun Helsingin Malmin kaupunginosaan. Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskus – tuttavallisesti Soppa – on muuttanut Kalliosta Malmille. Suuremmat tilat vastaavat kasvavaan tarpeeseen ja tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisiin toimintoihin.
Artikkeli 27.08.2026

Syyskuun Sotahuuto on ilmestynyt

Sotahuudon syyskuun numerossa tutustutaan muun muassa Euroopan ihmiskaupan vastaiseen työhön ja Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen "Sopan" toimintaan ja uusiin tiloihin.
Artikkeli 25.08.2026

Oulun osasto – kylmän Pohjolan lämmin sydän

Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita.
Uutinen 24.08.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.