Julkaistu 3.6.2022 06:57

Pelastusarmeija tukee kouluampumisen järkyttämää yhteisöä Texasin Uvaldessa

Uvaldelaiseen kouluun tunkeutunut ampuja surmasi 21 henkilöä, joista 19 oli alakoulun oppilaita. Tämän tragedian jälkimainingeissa Pelastusarmeija tukee kaupunkilaisia eri tavoin.

Pelastusarmeija ajoi heti paikalle San Antoniosta kanttiinin, josta jaettiin pelastustyöntekijöille voileipiä, kahvia ja kylmiä juomia. Seuraavana päivänä kanttiinista jaettiin vielä päivän kolme ateriaa paikalla edelleen oleville pelastajille. 

Pelastusarmeija pyrkii tukitoimissaan ottamaan huomioon ihmisten fyysiset, emotionaaliset ja hengelliset tarpeet, ja toimii yhteistyössä paikallisen perhekeskuksen kanssa. Yhteistyötä tehdään myös hyväntekeväisyysjärjestön kanssa, joka tukee ihmisiä surun ja trauman keskellä ammatti-ihmisten ja terapiakoirien avulla. Tähän yhteistyöhön liittyen Pelastusarmeija lähettää kaupunkiin kuusi tiimiä lisää, kolme tiimiä perhekeskukseen ja kolme koululle. 

Pelastusarmeijan toiminta Uvaldessa kertoo, että se kykenee tulemaan paikalle auttamaan tukea tarvitsevia syvän hädän hetkellä. Toukokuussa Buffalossa tapahtuneen joukkoampumisen jälkeen Pelastusarmeija oli ensimmäisten joukossa auttamassa tarjoamalla satoja lämpimiä aterioita ja henkistä ja hengellistä tukea. 

Kansainvälisen päämajan uutinen

Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.
Uutinen 16.03.2026

Kumppanuuskeräys 2026 – Skippaa ja Lahjoita

Pelastusarmeijan paikallisyksiköt Pakistanissa, Ghanassa, Togossa, Paraguayssa, Argentiinassa ja Uruguayssa tekevät pitkäjänteistä työtä perheiden, lasten ja yhteisöjen auttamiseksi.
Uutinen 12.03.2026

Pelastusarmeijan uusi iCare secondhand -myymälä avautui Tampereella

Uusin Pelastusarmeijan iCare secondhand -hyväntekeväisyysmyymälä avautui tänään Epilässä, Tampereella. Tampereelta löytyy myös toinen myymälä keskeiseltä paikalta Koskikeskuksesta.
Artikkeli 11.03.2026

Yhteinen suunta: Väinölän asumispalveluyksikkö

Pelastusarmeijalla on uusi ”Yksi Armeija – yhteinen suunta” -strategia. Sen keskiössä ovat ihmiset, tehtävä ja perintö. Strategiaan kuuluva kompassimalli ohjaa osastoja ja toimipisteitä erilaisten tehtävien kautta yhteiseen suuntaan. Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan eri yksiköihin ja tähän strategiamatkaan. Tässä osassa tutustutaan Väinölän asumispalveluyksikköön.