Julkaistu 1.7.2022 09:17

Pelastusarmeijan Auta ihmistä -keräys huomioi vähävaraiset yksinhuoltajat

Kesän 2022 Auta ihmistä -keräys kiinnittää huomiota erityisesti vähävaraisiin yksinhuoltajaäiteihin. Teema kytkeytyy Suomen Pelastusarmeijan naistyön 100-vuotisjuhlavuoteen, jota tänä vuonna vietetään. Yksinhuoltajista monet ovat naisia.

Aiemmissa Auta ihmistä -kampanjoissa on nostettu esille asunnottomuutta, vanhusten yksinäisyyttä, työttömyyttä, lapsia ja nuoria. Nyt Pelastusarmeija haluaa nostaa keskiöön erityisesti yksinhuoltajien tilanteen.

Vaikka kampanja tuo esiin yksinhuoltajia, kerätään varoja useiden kohderyhmien auttamiseen. 

Moni yksinhuoltaja joutuu selviytymään yksin

Pitkään jatkuneet poikkeusajat, pandemia, Ukrainan sota sekä inflaatio ja energian hinnannousu koskettavat erityisesti niitä, joilla ei ole turvaverkkoja ja jotka joutuvat selviytymään arjesta yksin. Eriarvoisuus ja ulkopuolisuuden tunne ovat kasvaneet.

Vähävaraiset lapsiperheet ovat aiempaa haavoittuvammassa asemassa ja joutuvat nipistämään jo valmiiksi tiukasta budjetistaan. Mahdollisuus hankkia välttämättömiä tavaroita, osallistua harrastuksiin tai esimerkiksi kesäleirille on monelle perheelle yhä haastavampaa.

Pelastusarmeija haluaa tukea perheitä näissä haasteissa niin taloudellisen, toiminnallisen kuin henkisen tuen kautta.

Pelastusarmeija auttaa ihmistä kokonaisvaltaisesti

Nykypäivänä ihmiset tarvitsevat enenevässä määrin rahallisen tuen lisäksi myös kuuntelua, neuvontaa ja palvelua. Näillä voidaan ehkäistä toivottomuutta, syrjäytymistä ja ongelmien periytymistä.

Vuonna 2021 Auta ihmistä ­keräys tuotti yli 2,4 miljoonaa euroa. Lahjoituksilla autettiin kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä, yksinäisiä vanhuksia, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria sekä muita vähäosaisia. Yhteensä apua sai noin 125 000 kotitaloutta.

Tutustu Autaihmistä.fi -lahjoitussivuun 

Lahjoitussivu netissä kokoaa Auta ihmistä -keräyksen saman katon alle. Sivustolla voi lahjoittaa, lukea lisää keräyksestä ja tutustua tarinoihin elävästä elämästä. Sivustolla on tietoa tämän vuoden kampanjasta, mutta siellä voi myös tutustua edellisten vuosien kampanjoihin. Lahjoitustapoja on monia, kuten suora tilisiirto, MobilePay, tekstiviestilahjoitus ja lahjoitusalusta kuukausilahjoittamiselle.

Pelastusarmeijan Naistyö 100 vuotta Suomessa

Pelastusarmeija on jo sadan vuoden ajan tehnyt Suomessa vahvaa naistyötä, joka on perustunut neljälle pilarille: yhteys, opetus, palvelu ja kristillinen usko. Toiminnallinen naistyö on ollut vireää, sydämellistä ja yhteisöllistä, sen sisintä ovat paikallisissa osastoissa toteutettavat kotiliitot ja naistenryhmät. Näitä ovat muun muassa äiti ja lapsi -ryhmät, seniori- ja urheilutyö sekä Auttava käsi ja Sielunlämmittäjät -projektit. Naiset ovat vahvasti mukana myös Pelastusarmeijan nykypäivän orjuuden ja ihmiskaupan vastaisessa työssä. Naistyössä voimaannutaan toinen toistaan tukemalla, opitaan arjen taitoja ja rohkaistutaan palvelemaan toisia naisia.

Keräyslupa
RA/2021/1383 Poliisihallitus, voimassa toistaiseksi. ÅLR 2021/6434, voimassa 2.11.2021–1.11.2022. 

Kuva
Auta ihmistä 2022 -keräyksen kampanjakuva viittaa tunnettuun kuvaan suojelusenkelistä auttamassa lapsia yli vaarallisen sillan. Pelastusarmeijan kampanjakuvassa äiti ohjaa poikaansa sillan yli ja turvaa lastaan parhaansa mukaan. Kuvan suunnittelu Mainostoimisto Make it Simple ja kuvan toteutus valokuvaaja Onni Wiljami Kinnunen 

Lisätietoa:
Markkinoinnin ja yritysyhteistyön vastaava Mira Vuorenpää
puh. 050 4733 646, [email protected]

www.autaihmistä.fi

Lehdistötiedote 11.09.2025

Pelasta pala Porvoota – Solhem tarvitsee uuden katon

Porvoon kulttuurihistoriallisesti arvokas päiväkoti Solhem on vaarassa rapistua. Yli 110-vuotiaan rakennuksen vesikatto ja ilmanvaihto on uusittava, jotta toiminta voi jatkua. Pelastusarmeija käynnistää syyskuussa 2025 varainkeräyksen ja kutsuu kaikki mukaan pelastamaan palan Porvoota.
Kannanotto 03.09.2025

Kannanotto: Asunnottomuustyön rahoituksen turvaaminen on yhteinen etu

Pelastusarmeija on allekirjoittanut kannanoton, jossa peräänkuulutetaan STEA-rahoituksen tärkeyttä asunnottomuustyötä tekeville järjestötoimijoille.
Artikkeli 02.09.2025

Siw Broman: Bolivian lapset sydämenasiana

Siw Broman on tehnyt elämäntyönsä kummilapsien parissa. Hän muutti nuorena naisena Boliviaan ja on työskennellyt siellä Pelastusarmeijan kummitoiminnassa yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hänen elinikäinen unelmansa omasta lastenkodista toteutui vuonna 2006, kun lastenkoti Corazón Grande Casa Baste Fanebust avasi ovensa Cochabamban kaupungin lähellä sijaitsevassa Tiquipayan kylässä. Siellä haavoittuvaisessa asemassa olevat tytöt saivat uuden turvallisen kasvuympäristön.
Artikkeli 02.09.2025

Siw Broman: Bolivias barn ligger mig varmt om hjärtat

Siw Broman har gjort det till sin livsuppgift att arbeta med fadderbarn. Som ung kvinna flyttade hon till Bolivia och har jobbat där i över trettio år inom ramen för Frälsningsarméns arbete med fadderbarn. Där förverkligades hennes livslånga dröm om ett eget barnhem år 2006, när barnhemmet Corazón Grande Casa Baste Fanebust slog upp sina dörrar.