Julkaistu 12.12.2022 12:50

Pelastusarmeijan Joulupata-keräys kutsuu jälleen auttamaan kotimaan vähävaraisia

Vaikeat ajat ovat lisänneet avun tarvetta Suomessa. Moni lapsi menee tänä vuonna nukkumaan nälkäisenä.Perinteiset joulupadat ilmestyvät kaduille ja kauppakeskuksiin jälleen torstaina 15.12. ja ovat ulkona 23.12. saakka. Joulupataan voi lahjoittaa myös osoitteessa joulupata.fi. Tavaralahjoituksia ottavat vastaan Pelastusarmeijan iCare- ja kirpputorimyymälät sekä joulupatakontit Helsingin Narinkkatorilla ja Hakaniemessä.

Perinteisiä patoja ja pieniä patoja sekä yksi jättipata

Joulupadat ovat olleet auttamisen symboleina lähes koko Suomen Pelastusarmeijan yli 130-vuotisen historian ajan. Padoista vahteineen on tullut näkyvä osa suomalaista jouluperinnettä.

Tänä vuonna kaupunkikuvassa perinteisten patojen lisäksi nähdään myös pieniä patoja ilman patavahtia. Sellaisia löytyy esimerkiksi Suomalaisista Kirjakaupoista, Pelastusarmeijan iCare- ja kirpputorimyymälöistä sekä muista Joulupadan yhteistyökumppanien myymälöistä ja kauppakeskuksista.

Kauppakeskus Triplassa Helsingin Pasilassa on koko joulukuun ajan esillä yksi maailman suurimmista joulupadoista, niin sanottu jättipata, johon myös voi tuoda rahalahjansa.

Kaikkien Suomen patojen sijainnit löytyvät joulupata.fi -sivustolta.

Joulupadan tuotto käytetään kotimaassa

Keräystuotolla autetaan muun muassa vähävaraisia lapsiperheitä, pienituloisia eläkeläisiä sekä työttömiä ja opiskelijoita. Apua jaetaan lähinnä ruokapaketteina tai lahjakortteina. Kullakin paikkakunnalla kerätyt varat käytetään sen paikkakunnan asukkaiden hyväksi. Nettipadan tuotto jaetaan kaikkialle Suomeen.

Jouluna avuntarve kasvaa

Ukrainan sodan sekä sitä seuranneen inflaation ja energian hinnannousun seurauksena avuntarvitsijoiden määrä on lisääntynyt kaikkialla Suomessa. Joulun lähestyessä avunpyynnöt moninkertaistuvat.

”On sydäntä särkevää nähdä, kuinka suuri hätä ihmisillä on. Jouluna korostuvat erityisesti lapsiperheiden tarpeet, ruoan tarve on arkea suurempi, mutta toki myös jokainen lapsi haluaisi lahjan saada, ja jokainen vanhempi antaa. Autamme, miten vain voimme. Valtavia lahjoituksemme eivät ole, mutta ne ovat rakkaudella annettu”, kertoo Pelastusarmeijan Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen johtaja Kirsi Huldén .

Joulupataan voi lahjoittaa rahaa usealla tavalla

Käteistä rahaa voi lahjoittaa perinteisiin patoihin, jättipataan ja pieniin patoihin. Käteislahjoituksen lisäksi Joulupataan voi lahjoittaa seuraavasti:

  • MobilePay-sovelluksella numeroon 45011
  • Tekstiviestillä PATA (10€) tai PATA20 (20€) numeroon 16499
  • Tilisiirrolla FI5720843800005729 käyttäen viitenumeroa 8808
  • Myös luottokortilla lahjoittaminen onnistuu osoitteessa joulupata.fi.
  • Ostamalla Helsingin Villasukkatehtaan Joulupata-villasukat osoitteessa helsinginvillasukkatehdas.fi. Villasukkaparin tuotto 7,80 euroa ohjautuu Joulupata-keräykseen.
  • Joulupatapottia voi myös kartuttaa yhteisöllisesti. Yritykset ja yksityishenkilöt, harrasteporukat ja muut yhteisöt voivat perustaa oman nettipadan ja kutsua yhteistyötahot, kollegat, ystävät tai muut yhteisön jäsenet mukaan lahjoittamaan.

Tavara- ja vaatelahjoitukset pyydetään tuomaan suoraan Pelastusarmeijan iCare-hyväntekeväisyysmyymälöihin tai Helsingissä Kampin Narinkkatorilla ja Hakaniementorilla oleviin kontteihin.

Joulupata.fi-sivustolla on kerrottu, millä padoilla eri puolella Suomea vastaanotetaan myös tavara- ja vaatelahjoja.

Kiitos vapaaehtoisille sekä monille yrityksille ja yhteisöille

Suuri määrä vapaaehtoisia, yrityksiä ja yhteisöjä on jälleen mukana varmistamassa, että Joulupata-keräys onnistuu ja kotimaan vähävaraiset saavat tarvitsemansa avun. Ilman heitä moni apua tarvitseva jäisi ilman tukea.

Patavahtien lisäksi mukana talkoissa ovat muun muassa Lions Club, Make it Simple, Anton Sucksdorff, Dentsu, Otto Tuotanto, S-ryhmä, Yhteishyvä, Suomalainen Kirjakauppa, OnePlus Finland, Pikkoset, Helsingin Villasukkatehdas, Otavamedia, Yle, MTV Media, Clear Channel, Mediateko, Bauer Media, Aller Media, Hufvudstadsbladet, A-lehdet, Radio Helsinki, Ilouutiset, SecurityCast ja Mall Voice Oy.

Pelastusarmeija ja Joulupata-keräys lyhyesti

Pelastusarmeija on kansainvälinen, kristillinen hyväntekeväisyysjärjestö, joka tekee monipuolista auttamistyötä. Pelastusarmeija perustettiin Englannissa vuonna 1865 ja se on edelleen yksi maailman suurimmista hyväntekeväisyysjärjestöistä, joka toimii tällä hetkellä 133 maassa. Suomessa Pelastusarmeija on palvellut vuodesta 1889 ja nykyään sillä on toimipisteitä yli 20 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Joulupata-keräys järjestetään yli 30 maassa, ja se on kansainvälisen Pelastusarmeijan (The Salvation Army) tärkein keräys. Suomessa keräys on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1906 alkaen.

Keräyslupa
RA/2021/1383. Myöntäjä: Poliisihallitus. 

Kuvia
Lisää kuvia Pelastusarmeijan uutishuoneesta Joulupata 2022 .

Lisätietoa Joulupata-keräyksestä:
Markkinoinnin ja yritysyhteistyön vastaava Mira Vuorenpää, puh. 050 4733 646,  [email protected]

Joulupata.fi