Julkaistu 24.12.2023 07:00

Pelastusarmeijan joulutervehdys 2023


”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan”, kirjoittaa evankelista Johannes omassa jouluevankeliumissaan. Johannes kertoo Jeesuksen syntymästä toisin sanoin kuin meille ehkä tutumpi Luukas, joka aloittaa kertomuksensa: ”Tapahtui niinä päivinä...” Luukkaan ja Johanneksen kertomuksia yhdistävä teema on valo, Herran kirkkaus. 

Keskitalvella vuoden pimeimpään aikaan mekin sytytämme erilaisia valoja rikkoaksemme pimeyden ympärillämme. Jo pienikin tuikkukynttilä saattaa luoda tunnelmaa ja antaa toivoa siitä, että tästäkin talvesta selvitään. Monen kaupungin keskusta suorastaan kylpee valossa, ja sadat mainosvalot houkuttelevat ohikulkijoita sisälle kauppojen lämpöön. 

Mutta kirkkaimmatkin valot kalpenevat todellisen Valon rinnalla, joka on Jeesus Kristus, joulun alkusyy ja sen keskipiste. Johannes kirjoittaa, että Jeesus tuli omaan maailmaansa, maailmaan, jonka hän oli luonut. Hän tuli omiensa keskelle elääkseen ihmisenä ihmisten joukossa, mutta harvat tunnistivat hänet. 

Toivottavasti sinä tunnet hänet, sillä Jeesus Kristus on valo, joka antaa toivoa silloinkin, kun kaikki muut valot elämässämme ovat sammuneet – toivoa, joka kantaa ajan rajan taakse.  

Suomen ja Viron Pelastusarmeijan johtajisto toivottaa sinulle siunattua joulua ja valoisaa tulevaisuutta! 

Saga Lippo & Esa Nenonen

everstiluutnantit
territorion johtajat

Anna & David Kotrikadze

majurit
naistyön sihteeri & ylisihteeri

 

Uutinen 15.09.2026

Yhdessä pelastettu pala Porvoota

Kun monille porvoolaisille rakkaan päiväkoti Solhemin tulevaisuuden kannalta välttämätön kattoremontti tuli ajankohtaiseksi, Pelastusarmeija pyysi viime syksynä apua. Porvoolaiset, yksityiset lahjoittajat ja lopulta myös eduskunta vastasivat kutsuun. Nyt yli 110-vuotiaan talon uusi katto valmistuu ja Solhemin lapset saavat jatkaa arkeaan rakkaassa päiväkodissaan.
Tapahtuma 14.09.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.
Artikkeli 14.09.2026

Turvallisuus

Istuin neuvotteluissa, joissa pohdittiin psykologisen turvallisuuden merkitystä työpaikalla. Niin moni tekijä vaikuttaa siihen, miten me jaksamme töissä. Yksilötasolla se voi tarkoittaa sitä, että uskallamme olla oma itsemme ilman pelkoa tai yhteisötasolla sitä, että uskallamme ottaa yhteisiä riskejä ja uskallamme jopa tehdä virheitä. Me olemme toistemme työilmapiiri, ja meidän tulee hoitaa suhteitamme hyvin.
Artikkeli 08.09.2026

Lähisuhdeväkivalta – särö maailman onnellisimmassa maassa

Suomi on valittu jo yhdeksännen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi vuoden 2026 World Happiness Reportissa. Raportissa on vertailtu suomalaisten itsensä kokemaa elämänlaatua yhteiskunnassa muiden maiden vastaaviin mittareihin. Keskimääräinen hyvinvointi ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö yksittäisillä ihmisillä olisi vaikeuksia elämässään. Lähisuhdeväkivalta koskettaa monia ihmisiä, enimmäkseen naisia.