Julkaistu 27.10.2019 10:00

Pelastusarmeijan kirpputoreista iCare secondhand -myymälöitä

 

Pelastusarmeija uudistaa kirpputori- ja kierrätystoimintaansa. Jatkossa kirpputorit tullaan tuntemaan iCare-myymälöinä, joiden sydämessä on hyväntekeväisyys. Uuden konseptin myötä liikkeistä tulee entistä kiinteämmin osa Pelastusarmeijan hyväntekeväisyystarjontaa ja varainhankintaa, johon kuuluu esimerkiksi Joulupata. 

Pelastusarmeija on ollut Suomen kirpputoritoiminnan pioneereja jo 1960-luvulta lähtien. Korostaakseen hyväntekeväisyysluonnettaan ja erottuakseen markkinoilla Pelastusarmeija uudistaa asteittain kaikki myymälänsä iCare-konseptin mukaisiksi.

”Myyntituotot menevät hyväntekeväisyyteen, niillä autetaan kotimaan vähävaraisia. Haluamme samalla kirkastaa ajatusta lahjoittamisesta. Lahjoittamalla laadukasta voi tukea hyväntekeväisyys-työtämme parhaiten. Siitä tulee myös nimi iCare, joka kuvastaa välittämistä”, kertoo Pelastusarmeijan iCare-myymälöistä vastaava Harri Lehti.

Ensimmäiset uudet liikkeet avautuvat marraskuun alussa kauppakeskus Willaan Hyvinkäälle ja kauppakeskus Tavastilaan Hämeenlinnaan.

Ensimmäisten iCare-myymälöiden avajaisia vietetään Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa marraskuussa. Liikkeet on toteutettu kokonaan uuden ilmeen mukaisesti. Nimi juontuu Pelastusarmeijan kierrätyspuodeista Virossa, mutta uuden konseptin logo ja myymäläilme on suunniteltu Suomessa. Liikkeiden ulkoasu raikastuu ja tuotevalikoima selkeytyy – iCare-myymälät tulevat pääosin keskittymään vaatteisiin, asusteisiin ja kodin pientavaroihin.

Vuodenvaihteessa avautuu iCare Jämsän keskustaan, minkä jälkeen kaikki myymälät muuttuvat asteittain iCare secondhand -liikkeiksi. ”Mahdollisimman reipas siirtymä on tavoitteemme, mutta koska haluamme tehdä asiat viimeisen päälle, emme kiirehdi. Myös uudet liiketilat ovat mahdollisia”, täsmentää Harri Lehti. Pelastusarmeijalla on Hämeenlinnan iCaren avautumisen jälkeen yhteensä 18 secondhand-myymälää ympäri Suomea.

ICare on välittämistä ja hyvän tekemistä yhdessä

Uusi raikas ilme ja uusiutuva tavaravalikoima houkuttavat toivottavasti myös aivan uusia kohderyhmiä. iCare tulee näkymään myös verkossa osoitteessa www.icare-secondhand.fi.

Uudet iCare secondhand -myymälät ja aikataulu:

iCare Hyvinkää, avajaispäivä 1.11.2019

Kauppakeskus Willa
Hämeenkatu 9
avoinna ma–pe klo 10–19, la klo 10–16

iCare Hämeenlinna, avajaispäivä 6.11.2019

Kauppakeskus Tavastila
Eteläkatu 14
avoinna ma–pe klo 10–18, la klo 10–16

Lisätietoja: iCare -ketjun johtaja Harri Lehti   puh. 045 139 3512, harri.lehti@pelastusarmeija.fi

Artikkeli 14.08.2026

Syyskesä – kypsyyden ja sadonkorjuun aikaa

Syyskesällä on oma äänensä. Se kuiskii tulevasta syksystä. Se ei huuda kuten kevät, eikä polta kuten keskikesä; se puhuu hiljaa. Syyskesällä valo vähenee, aamut viilenevät ja illat kutsuvat meitä vetäytymään sisälle aikaisemmin. Pellot ovat kultaisia, hedelmät roikkuvat raskaana oksilla – se on näky kypsyydestä, mutta myös katoavaisuudesta. Syyskesä muistuttaa meitä, että kaikella on aikansa.
Artikkeli 11.08.2026

Kaiken keskellä on Jeesus

Ruotsalainen upseeripariskunta, majurit Anna-Lena ja Christian Paulsson, ovat verrattain uusi näky Pelastusarmeijan päämajalla. He aloittivat territoriossamme helmikuun alussa tuplaroolissa ohjelmasektorin päälliköinä ja Temppelin osaston johtajina. Ennen Suomea he palvelivat aluejohtajina Puolassa. Miten työskentely kolmessa eri maassa on eronnut toisistaan – ja mikä onkaan se yhdistävä tekijä?
Uutinen 07.08.2026

Yhdessä uskossa ja teoissa

Komentaja Edward Hill, esikuntapäällikkö, ja komentaja Shelley Hill, kansainvälisen naistyön sihteeri, vierailivat Suomen ja Viron territoriossa 16.–18. kesäkuuta 2026. Vierailun aikana he tapasivat upseereita, työntekijöitä, jäseniä sekä ihmisiä, joita Pelastusarmeija palvelee Etelä-Suomessa.
Artikkeli 04.08.2026

Läsnä siellä, missä elämä tapahtuu

Kapteeni Kirill Burunov ja luutnantti Taina Paronen toimivat kappalaisina Pelastusarmeijan asumispalveluissa. Mitä he siis tekevät?