Aira Samulin: Selviytyjä suurella sydämellä

image description
Koko kansan tuntema tanssija, yrittäjä ja viihdepersoona Aira Samulin on tunnettu nuorekkuudestaan, eloisuudestaan ja positiivisesta elämänkatsomuksestaan. Mutta tämän juuri 93 vuotta täyttäneen ikinuoren leidin elämäntarinaan on sisältynyt monia rankkoja ja traagisia vaiheita, kuten isän kaatuminen jatkosodassa, ensimmäisen avioliiton väkivaltaisuus ja lasten mielenterveysongelmat. Tämä rohkea ja vahva nainen on halunnut jakaa kokemansa julkisuudessa, toivoen näin kykenevänsä auttamaan muita samanlaisten ongelmien kanssa painivia. Aira Samulin on selviytyjä – suurella sydämellä.

Tapaan Aira Samulinin hänen kaupunkiasunnossaan, Airan Tarinasalongissa Helsingin Bulevardilla. Kaunis, valoisa asunto on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia. Olohuoneen seinää koristaa suuri,riemastuttavan värikäs Miina Äkkijyrkän lehmäteos. Hyllyssä on esillä kymmenittäin näyttäviä, persoonallisia silmä- ja aurinkolaseja, joista Aira tunnetaan.Kakluunin päällä istuu ryhmä suloisia nalleja. Airan koti henkii positiivisuutta ja iloisuutta, mikä on ominaista myös Airalle itselleen.

Aira Laila Suvio-Samulin on syntynyt 27.11.1927, ja talvi- jajatkosodan vaikeat vuodet ovat kiinteästi osa häneen lapsuuttaan. Aira syntyi Hyrsylän mutkan Ignoilan kylään.Hyrsylän mutka sijaitsi Raja-Karjalassa, joka kurottui kapeana vyöhykkeenä Neuvostoliiton puolelle.

Airasyntyi perheeseen kolmantena lapsena, mutta hänen vanhemmat veljensä Toivo jaSulo olivat menehtyneet pieninä. Lapsikuolleisuus tuohon aikaan oli kovin suurta.

– Äidillä ei ollut apuna edes kätilöä. Äidinäiti auttoi veljienisynnytyksissä, ja hän myös siunasi veljeni Toivon haudan lepoon. Kunminä synnyin, äiti toimitti koko synnytyksen yksin. Hänellä oli pöydällä sakset, joilla sai leikattua napanuoranpoikki.

Aira syntyi 4,6 kiloisena tomerana vauvana, ja äidillä oli toive tyttären selviytymisestä.


– Sairastin kyllä kaikki mahdolliset lastentaudit, niin hinkuyskänkuin tulirokonkin.

Airan jälkeen perheeseen syntyijälleen poika, Pentti. Hän menehtyi vuoden iässä.  Sitten syntyi Inkeri.

– Inkeri asuu tänä päivänäYhdysvalloissa, ja hänellä on myös sukua jo neljännessä polvessa. Olemme tällaisia ylimummoja, Aira naurahtaa.

Kymmenen vuotta myöhemminperheeseen syntyi Ritva, joka myös menehtyi. Se oli nuorelle Airallekova paikka.

– Tuohon aikaan lasten piti tehdä osansa kotitöistä, ja minä pidin Ritvasta huolta. Näin kun Ritva kuoli keuhkokuumeeseen. Katselin häntä sängyssä. Hän avasi silmänsä, hymyili minulle aurinkoisesti ja sitten hiljalleen sulki silmänsä. Menettämisen tuska on niin kova, että se edelleen nostaa kyyneleet silmiini,Aira toteaa silminnähden herkistyneenä.

Sodan kauhut

Airanlapsuudessa oli kuitenkin myös ilon hetkiä.

– Lapsuudessa vietin myös aikoja Viipurissa, jossa meillä asui mummoni sekämuita sukulaisia. Viipuri oli Suomen kansainvälisin kaupunki. Se antoi minulleelämään aivan erilaista perspektiiviä – maailmaon myös Hyrsylän mutkan ulkopuolella.

– Sukuumme kuului myöskuuluisuuksia, isäni veli Sten Suvio, joka voitti nyrkkeilyssä kultaa Berliinin olympialaisissa 1936. Hänet tunnettiin nimellä ”Viipurin pamaus”.

Joennen sotaa Hyrsylän mutkassa kohdattiin aika ajoin rajakahinoita, ja siksisinne oli perustettu rajavartiosto. Airan isä oli siellä komennettuna sotilastehtäviin.

Tuohon aikaan rakkaus tanssiinnousi esiin Airan ja Inkerin esittäessä lauluja ja tansseja sotilaille.

– He tuntuivat pitävän siitäkovasti, Arja naurahtaa, – olimme me ihmelapsia. Mutta näin me olemme viihdetaiteilijoita edelleen.

Talvisodankynnyksellä perheeseen syntyi vielä perheen kuopus Sirkka-Liisa. Hän oli kahden kuukauden ikäinensodan syttyessä. Hyrsylän mutka oli vallattu jo aamuyöllä, tunteja ennen sodan alkamisen virallista ilmoitusta.

–Isä tunsi rajaseudun, niin hän oli heti ensimmäisten joukossa vastaanottamassa vihollista. Isä joutui antamaan tulituskäskyn, ja se olivaikeinta hänen elämässään. Rajan ylittäneessä joukossa oli monia aseettomia,joita hyökkäävät sotilaat käyttivät ”ihmiskilpinä”. Isälläni oli lempeä sielu, ja tämä satutti häntä suunnattomasti.

Evakuoinnintapahtuessa Airan perheelläei ollut mahdollisuutta lähteä, koska Sirkka-Liisa oliniin pieni. Sattuman kaupalla rintamamies oli havainnut Airan talon pihalla. Hänoli järkyttynyt, että siellä oli vielä siviilejä – naisia ja lapsia! Perhe ehti viimeiseen junaan, mutta joutui vielä neljä pitkää tuntia odottamaan, ennen kuin juna sai lähtöluvan.


Aira ja perhe päätyivät evakkoon Suonenjoelle.

– Siellä saimme tietää, ettäisäni Viktor Suvio on kaatuneiden joukossa. Kävimme päivittäin asemallaodottamassa arkkua. Isän arkkua ei tullut, mutta isä tuli lomalle! Luulinaluksi, että hän on haamu. Se oli varsinaista hullunmyllyä!

Airan isä kaatui jatkosodanalussa.

–Jatkosodassa meillä oli puhelinyhteys, ja isä kävi lomalla kotona. Äitini kävimyös viemässä kahvia rintamalle. Se oli asemasotaa, ja päivät jatkuivattoistensa kaltaisina, kunnes 27. heinäkuuta isästä ei taisteluiden jälkeenkuulunut mitään. Minulla oli huono, painostava olo ja aistin, että jotain pahaa on tapahtunut.

Airan äiti oli hyvin valistunut terveydenhoidollisissa asioissa, ja toimi sotien aikaan lääkintälottana. Hänavasi lukuisia lottaosastoja Raja-Karjalan seudulle.

– Tuona päivänä äitini eilöytänyt rintamalottaa, ja hän otti minut mukaansa. Löysimme isän paareilta.Isä oli kalpea, ja paarit olivat veressä reunoja myöten. Muistan katselleeni, miten muut ruumiit olivat menneet niin pahannäköiseksi, mutta isä oli puhdas kuin enkeli, jotenajattelin, että hän saisi sotamiehensä mukanaan taivaaseen. Isänrintamatoverit, nuoret sotamiehet itkivät, mutta minulta ei tullut pisaraakaan. Yritin vain miettiä äitini kanssa, miten saisimme isän pois täältä. Seuraavana aamuna olimme jo matkalla junalla Helsinkiin, isä arkussa. Tulimme sukulaistenluo, ja järjestimme viikossa hautajaiset. Jopa isäni veljet ehtivät rintamalta hautajaisiin. Tämä tapahtui Helsingin pommitusten ollessa käynnissä. Ne olivat melkoisia päiviä.

Tanssiura alkaa

– Äidin mieli oli horjunut kaiken tämän seurauksena, mutta siitä huolimatta hän oli aina hyvin aikaansaava. Ansioituneena lottana hän marssi suoraan Lotta Svärdin pitkäaikaisenjohtajan Fanni Luukkosen juttusille. Äitini pääsi lottapiiriinkonttoristiksi. Kävin siellä myös itse töissä koulunkäynnin ja pikkusiskonhoitamisen ohella. Äitini halusi pitää minut lähellään.


Elokuvat kiehtoivat nuorta Airaa.Erityisesti Fred Astairen tanssi teki vaikutuksen, ja hän saattoi käydä katsomassa saman elokuvantoistakymmentä kertaa!

– Otin muistiinpanoja ja tein harjoitusaskelluksia. Koulun joulujuhlissa steppasin. Pääsimme esiintymään myös Tilkan sotavammasairaalaan sokeille.  Vaikka he eivät nähneet tanssiamme, heistä oli kiva kuunnella sitä, Aira toteaa lämpimästi hymyillen. – Aseveli-illoissa esiintymisistä sainkin sitten jo palkkaa. Teimme myös viihdytyskiertueen sotatoimialueelle. Pääsin mukaan, vaikka olin alaikäinen.

Aira suoritti keskikoulun ja pääsi töihin päämajan lääkintäosastolle. Tanssi pysyi mukana harrastuksena.

– Kun tanssin, kaikki huolet hävisivät. Se oli parasta lääkettä.

Vaikea rakkaus

Eräässätanssi-iltamassa Aira tapasi myös ensimmäisenaviomiehensä Helge Samulinin.

– Helge tuli hakemaan minua tanssiin. Hän huomasi minun olevan taitava,ja hän houkutteli minut tanssiparikseen kisoihin. Suostuin, ja voitimme useita kilpailuita. Rakastuimme ja menimme naimisiin.

Vuodetavioliitossa eivät olleet onnen täyttämiä. Perheen esikoisen, Pirjon,syntyessä Helgen käyttäytyminen oli muuttunut hyvineriskummalliseksi. Hänestä tuli väkivaltainen.

– Olin tuolloin useasti kuolemanvaarassa. Hän oli psykopaatti ja tuntui, että hän osasi lukea kaikki ajatukseni. Olimme yhdessä 16 vuotta. Ero ei tuntunut mahdolliselta, varsinkin Jarin synnyttyä. Havahduin vasta silloin, kun tyttäreni 15-vuotiaana sanoi: ”Joskus on lasten vuoksi parempi erota.” Kun Helge oli rattijuoppoudesta vankeudessa, hain asumuseron.

MyöhemminAira Samulin avioitui valotaiteilija Ekku Peltomäen kanssa, ja he olivat naimissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 2004 pari erosi.

– Olemme edelleen läheisiä ystäviä.

Tanssia ja muotia

Vuosien aikana tanssi pysyi Airalletärkeänä, ja hän myös valmensi muita. KunHelge sai työpaikan valmisvaatetehtaalta, Aira seurasi häntä sinne myyntimannekiiniksi.

–Menin mannekiinikouluun, jotta oppisin vaatteiden esittelemisen salat. Vuonna 54 voitin mannekiinikuningatarkilpailun ja pääsin kiertueelle. Helge riitautui tehtaan omistajan kanssa, joka teki minusta tehtaanjohtajan. Alle kolmekymppisenä johdin tehdasta, jossa oli yli 300 työntekijää! Tulin toimeen työntekijöiden kanssa. Hyvä ilmapiiri on minulle tärkeää.

Airan ura jatkui Pukevassa ja sitten Diorina-leninkitehtaan myyntiedustajana. Tehtaan omistaja avasi naisten muotitalon Helsingin Esplanadille ja pyysi Airaa myymälänjohtajaksi.

– Myyntiä edistääkseni järjestin muotinäytöksiä. Myös tyttäreni Pirjo oli mukana.

– Olin huomannut, että hän oli alkanut kohdata mielenterveysongelmia, muttatanssilla tuntui olevan parantava vaikutus. Hän säteili kuin aurinko. Kävimme Pirjon kanssa jopa gogo-tanssikilpailussaLinnanmäellä. Emme voittaneet, mutta pääsimme Iltalehteen. Lehti kirjoitti,että Samulinin sisarukset, Aira naurahtaa.

Pirjoa ajatellen Aira perusti 60-luvulla tanssiryhmän Rytmikkäät Mannekiinit. Pirjo, ystävä Marika ja Aira kolmistaan esiintyivät näytöksissä. Siitä Rytmikkäät-ryhmä laajeni kokonaiseksi tanssikouluksi. Parhaimmillaan koulussa oli yli sata tanssijaa.

Mielen ongelmat

Airan äiti kärsi mielenterveysongelmistakoko elämänsä, ja ne pahenivat vuosien mittaan niin, että hän joutuimyöhemmällä iällään sairaalahoitoon.

– Siksi isäni menettäminen olikova paikka – hänellä oli parantava vaikutusäitiini. Rakkaus paransi. Mutta äitini on myös oiva esimerkki itsenäisestäs elviytymisestä, hän piti itsestään ja meistä lapsista huolta.

Airan tytär Pirjo sairastui murrosikäisenä skitsofreniaan. Hänen päätään särki ja hänellä oli pahoja pelkotiloja. Hän koki kasvojensa vääristyvän. Hän oli ollut koulussa luokkansa priimus, mutta nyt ei mikään tanssimista lukuun ottamatta luonnistunut.

– Pirjo halusi itse tutkimuksiin. Menimme psykiatrin pakeille. Pirjo toivoi, ettäkuvauksissa löytyisi kasvain, joka olisi selittänyt kaiken, mutta sellaista ei löytynyt.

Pirjooli vuosia hoidossa Lapinlahden sairaalassa Helsingissä.

– Olen kaikki nämä vuodet kuulunut Lapinlahden sairaalan suojelijoihin. Se paikka, jos mikä, olisi säilytettävä mielenterveystyölle. Se on Euroopan ensimmäinen psykiatrinen sairaala, joka on rakennettu nimenomaan sitä tarkoitusta varten.

Pirjo kuoli toissavuonna71-vuotiaana. Vaikka Aira on kohdannut lukuisia menetyksiä elämässään, niin oman tyttären poisnukkuminen tuntui hyvin erityiseltä.

–Sitä ei oikein suostu uskomaan. Kun käyn Pirjonhaudalla, en voi uskoa, että Pirjo on siellä, mullan alla, Aira toteaa vakavoituen.

 – Olen syntynyt mielisairaan ihmisen syliin ja elämässäni on aina ollut mielisairautta lähipiirissä. Olen halunnut tuoda nämä asiat rohkeasti esille. Koen,että minulle on suotu mahdollisuus jakaa ainutlaatuisia kokemuksia. Haluan olla kannustava esimerkki. Se on ollut elämäntehtäväni.

Jätä unelmat ja ala tahtoa

Aira Samulin on edelleen työelämässä. Hän pyörittää Hyrsylän Mutkaa ja Airan Tarinasalonkia yhdessä lastenlastensa kanssa. Hyrsylän Mutka on koti jaainutlaatuinen matkakohde, joka on avoinna yleisölle. Hyrsylän Mutka on säätiöity mielenterveystyöhön. Tuo ainutlaatuinen paikka sisältää muun muassa Lotta-, sota- ja nukkemuseot, Karjalasta siirrettyjä aittoja ja sotavankien jasodan uhrien muistomerkit, jotka Aira on omistanut rakkaille sota-ajan ihmisille. Sadattuhannet ihmiset ovat vierailleet Hyrsylän Mutkassa.

– Tervetuloa! Se on suorastaan terapeuttinen matkakohde, jossa mieli lepää,Aira toteaa hymyillen.

Haastattelumme keskeytyy hetkellisesti Airan sydänystävän Jorma Uotisen soittaessa ja kutsuessa hänet illaksi esitykseensä Aleksanterin teatteriin, joka näkyykin Airan kodin ikkunasta. Aira huokaisee, sillä hän oli jo lupautunut ystäviensä seuraksi Pepe Willbergin konserttiin. Tuntuu ikävältä peruuttaa sovittu meno. – Ei tässä vauhti hiljene, Aira naurahtaa.

Airaonkin tunnettu elinvoimaisuudestaan ja positiivisuudestaan. Mikä on hänen voimansa salaisuus?

– Vastuuntunne. Olen aina kantanut vastuun lähimmäisistäni. Se on motivoinut ja pakottanut selviytymään. Se on myös motivoinut pitämään itsestäni huolta niin fyysisesti kuin henkisestikin.

– Olen myös realistinen arki-ihminen enkä haihattele. Kuuliaisuus on ollut perheessämme aina hyve.

Entä mitä Aira odottaa tämän uuden vuosikymmenen tuovan mukanaan?

– En odota mitään, enkä myöskään unelmoi. Mottoni on aina ollut: Jätäunelmat ja ala tahtoa! Jos olisin jäänyt unelmoimaan, olisin kokenut vain osan siitä, mitä olen nyt elämässäni kokenut.Eikä asioita tarvitse murehtia ja jännittää, pitää vain keskittyä siihen, mitä tekee, Aira toteaa hymyillen.

Airan elämäntarinaa kuunnellessa ja hänen positiivista asennettaan seuratessa tähän on helppo uskoa. Räppäri Pyhimyksen sanoin: ”Ja me luvattiin olla nuoria aina ku Aira.”

Toni Kaarttinen

Kuvat:
Toni Kaarttinen & Aira Samulinin valokuva-albumi 

Aira Samulin

  • Yrittäjä, taiteilija, tanssilegendaSyntynyt 27.2.1927 Hyrsylän mutkassa, Karjalassa
  • Kaksi lasta (toinen edesmennyt), kolme lapsenlasta ja kaksi lapsenlastenlasta
  • Lukuisia palkintoja ja tunnustuksia: Suomen Leijonan ritarimerkki, Suomen Mielenterveysseuran Mielenterveyspalkinto perheväkivaltaa ja mielenterveyshäiriöitä käsittelevästä Auringonpimennys-teoksesta, Viihteen elämäntyöpalkinto, Helsingin Yrittäjien myöntämä elämäntyöpalkinto, Keskuskauppakamarin palkinto elämäntyöstä muotialalla 
  • Suomen kesäteatterissa Valkeakoskella ensi kesänä: ”Aira – Musikaali Aira Samulinin elämästä”. Liput: suomenkesateatteri.fi 
  • Hyrsylän Mutka ja Airan Tarinasalonki: airasamulin.fi

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä