Ankkurit irti!

image description
 Merillä Pelastusarmeija vei hyvää sanomaa merimiehille ja kalastajille.

Pelastusarmeijalaiset merenkulkijat ovat olleet uutteria saarnaajia Pelastusarmeijan varhaisimmista ajoista asti. Heinäkuun 29. päivän War Cry -lehdessä vuonna 1885 raportoitiin ”Pohjanmeren osastosta”, 13 englantilaisesta aluksesta, jotka oli sidottu yhteen miehistöjen yhteiskokouksia varten. Kokouksissa käännytettiin kahdeksan ihmistä.

Saman vuoden toukokuussa Bramwell Booth kirjoitti isälleen, kenraali William Boothille, että varakas walesiläismies John Cory halusi lahjoittaa Armeijalle 30-metrisen höyrylaivan. Bramwell kirjoitti: ”Kerroin hänelle, että olin pohtinut miten menetellä merimiesten kanssa – – ja että ei ollut juuri epäilystä siitä, ettemmekö hyväksyisi hänen tarjoustaan. Viime toukokuun kokouksessa te teitte ehdotuksen laivastosta.”

Kolme kuukautta myöhemmin SS Iolésta tuli aloittelevan Pelastuslaivaston lippulaiva. Miehistön missiona oli muun muassa nousta toisiin laivoihin jakamaan Raamattuja ja muuta uskonnollista kirjallisuutta ja kertomaan Kristuksesta. Aluksen mastossa liehuivat liput Pelastusarmeijan väreissä; yhdessä luki paksuin kirjaimin ”Oletko pelastettu?” Purjeissa puolestaan oli monogrammi SN (Salvation Navy eli Pelastuslaivasto).

Vuoden 1886 alussa Englannin Plymouthissa kohuttiin, kun William Booth luovutti SS Iolén kannelta Armeijan liput Pelastuslaivaston miehistöille. Laivastoon kuului tuolloin tusinan verran aluksia. Se oli ensimmäinen yritys tunnustaa virallisesti pelastusarmeijalaiset merimiehet ja kalastajat.

Pohjois-Englannissa Booth oli jo tavannut ”pelastuskalastusvene” War Cryn (Sotahuuto) omistajat. Vene oli ostettu rahoilla, jotka sen omistajat olivat säästäneet lopetettuaan tupakoimisen ja ryyppäämisen. Samanlaisia miehiä löytyi kaikkialta rannikolta, joten Armeija ehdotti heille järjestäytymistä Pelastusarmeijan prikaateiksi.

Kesäkuussa 1886 SS Iolén runko katkesi hiekkasärkällä, ja sen miehistö selvisi juuri ja juuri hengissä. Tästä takaiskusta huolimatta laivastoprikaatien työ jatkui ohjesäännön mukaan, jossa sanottiin Pelastuslaivaston tehtävän olevan ”toimia merelle lähtijöiden kanssa samoin kuin Armeija toimii kuivalla maalla niiden kanssa, jotka eivät käy missään kirkossa”.

Pelastusarmeijalaiset proomujen omistajat käyttivät vuoden 1887 Hollannissa aluksiaan Armeijan työn keskuksina. Dezorg oli päiväsaikaan kahdeksan miespuolisen kadetin opintotukikohta, ja iltaisin sen ruumassa pidettiin kokouksia. 120-tonninen Pelastusarmeijan proomu Hoop Voor Allen (Toivoa jokaiselle) menestyi niin hyvin, että papit passittivat nuoria tälle ”kääntymyslaivana” tunnetulle alukselle.

1930-luvulla liikkeelle lasketun moottorivene De Feben lastissa oli kokousteltta, tuoleja, soittimia ja laulunuotteja – kaikki tarpeellisia sotaretkillä, jotka jatkuivat toisen maailmansodan syttymiseen asti.

Vuonna 1900 käyttöön otettu Catherine Booth -niminen norjalainen pelastusvene tarjosi elintärkeää apua 30 vuoden ajan. Norjalla oli myös ”viikinkipelastuslaivasto”, joka vei evankeliumia syrjäisiin kyliin.

William Boothin visio Pelastuslaivastosta otti tulta myös Kanadan territoriossa, sillä vuonna 1894 Glad Tidings (Hyvät uutiset) kynti jo Atlanttia Labradorin niemimaan edustalla, ja sen pelastusarmeijalainen miehistö piti kokouksia Newfoundlandin kalastajien kanssa aina tilaisuuden tullen. Myöhemmin samana vuonna 32-tonninen Salvationist (Pelastusarmeijalainen) laitettiin itärannikolta St. John’sin kaupungista vesille tekemään samanlaista työtä. Vuotta aiemmin SS William Booth oli lähetetty palvelutehtävään Suurille järville. Miehistö kierteli ”laivastosoittokunnan” kanssa satamia kolmen kuukauden ajan, kunnes laiva syttyi tuleen ja upposi Ontariossa Port Doverissa.

Luonnonkatastrofit ovat usein edellyttäneet Pelastusarmeijalta väliaikaista muuntautumista sen merelliseksi vastineeksi. Bangladeshissa tiedetään, miltä näyttää kelluva Armeija. Pyörremyrskykatastrofin aikana pelastusarmeijalaiset vuokrasivat höyryveneen, ja kiinnittivät tutun punaisen kilven esille matkatessaan petollisilla vesillä.

Vaikka Pelastuslaivasto on nykyään kiehtova osa Pelastusarmeijan värikästä historiaa, Pelastusarmeijaan kuuluvat kanadalaiset veneilyharrastajat käyttävät aluksiaan yhä kesäisin yhteislaulutilaisuuksiin ja evankeliumista kertomiseen.

Maxwell Ryan
everstiluutnantti

Kuvat: The Salvationist Archive

Julkaistu Salvationist-lehdessä, Kanadan ja Bermudan territorio 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä