Hakekaa kätilö!

image description
Sotahuudon toimituksessa innostuimme laadukkaasta brittiläisestä draamasarjasta Hakekaa kätilö! Sarja kertoo lämpimästi ja humoristisesti 1950-luvun Itä-Lontoon vähävaraisten asukkaiden ankarasta elämästä paikallisessa anglikaanisessa luostarissa työskentelevien kätilöiden silmin. Tässä artikkelissa tutustumme Helsingin Temppelin pelastussotilaan Margareta ”Maggan” Silanderin muistoihin Pelastusarmeijan  The Mothers’ Hospitalin kätilökoulusta Lontoosta.

Pelastusarmeijan tavoite on pitää ihmisistä huolta kokonaisvaltaisesti. Siksi ei ole yllätys, että Pelastusarmeijalla on ollut (ja on edelleen monissa kehittyvissä maissa) myös terveydenhuoltoon, neuvolatoimintaan ja synnytykseen liittyviä laitoksia ja palveluja. Eräs näistä oli Lontoon Hackneyssa toiminut The Mothers’ Hospital, joka avautui vuonna 1913. Sairaala tarjosi palveluja myös naimattomille raskaana oleville tytöille ja naisille, joille monet synnytyssairaalat sulkivat ovensa. Paikkoja The Mothers’ Hospitalissa oli laajimmillaan 90 äidille ja pienokaiselle. Toisessa maailmansodassa sairaala vaurioitui pommituksissa, mutta onnellisesti kuolonuhreilta vältyttiin. Tuhot kuitenkin vaikeuttivat sairaalan työtä paikkaluvun laskiessa samaan aikaan kun raskaana olevien leskien ja yksinhuoltajaäitien määrä oli kasvussa. Vuonna 1948 sairaala tuli osaksi Ison-Britannian julkista terveydenhuoltojärjestelmää. Sen toiminta päättyi vuonna 1986.

Englantiin opiskelemaan

Vuosina 1964–65 The Mothers’ Hospitalin käytävillä kulki myös nuori kätilöopiskelija Suomesta, Temppelin pelastussotilas Margareta ”Maggan” Silander.

– Olin jo kouluttautunut sairaanhoitajaksi Suomessa, mutta olin päättänyt, että haluan työskennellä lähetyskentällä viisi vuotta. Silloin minulle esitettiin toivomus, että kouluttautuisin kätilöksi Englannissa. Pohdin asiaa hetken ja päätin lähteä, Maggan kertoo.

– Opiskelu oli rankkaa ja vaativaa, erityisesti kun en osannut englantia kovin hyvin. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

Opiskelun alussa tuli mutkia matkaan, kun koulussa huomattiin, ettei suomalainen sairaanhoitajan pätevyys ole riittävä.

– Suomessa riitti, että kirurgisia ja sisätautiosaston jaksoja oli joko miesten tai naisten osastolla, mutta Isossa-Britanniassa vaadittiin kokemusta molemmista, joten minun piti suorittaa yhdeksän kuukauden sairaanhoitajakoulutus Itä-Lontoon Hackneyn yleissairaalassa. Sen jälkeen pystyin palaamaan kätilöopintoihin.

– Aika yleissairaalassa oli rankkaa, se kävi ihan terveyden päälle. Kolmen kuukauden ajan nukuin huonosti. Eräällä osastolla meitä ulkomaalaisia opiskelijoita kohdeltiin huonosti. Osaston vastaava sairaanhoitajamies otti minut pitkän, skandinaavisen tytön silmätikuksi. Hän oli häijy ja laittoi minut yksin nostelemaan potilaita. Lopulta suutuin ja sanoin suorat sanat. Mutten näistäkään kokemuksista luopuisi, opetus oli hyvää ja minulla oli mukavaa opiskelijatovereitteni kanssa. Meitä pelastusarmeijalaisia oli aika monta siellä. Mukana oli myös Alina Vanninen, nyt eläkeupseeri Helsingin osastosta. Meillä oli oikein hauskaa yhdessä.

Kotisynnytykset kätilö-koulutuksen sokeri ja suola

Toisin kuin Hackneyn yleissairaala, Pelastusarmeijan The Mothers’ Hospital oli kovin pidetty paikallisten keskuudessa.

– Itse koin sen erittäin hyvänä kätilökouluna, meillä oli erinomaisia lääkäreitä luennoitsijoina.

Tuohon aikaan Isossa-Britanniassa kotisynnyttäminen oli yleistä.

– Koulutukseemme kuului olla avustamassa kymmenessä kotisynnytyksessä ja kymmenessä synnytyksessä sairaalassa. Kotisynnytysjakson aikana muutimme pois The Mothers’ Hospitalista, jossa muutoin asuimme. Muutimme niin sanotulle ”Districtille”. Asuimme tavallisessa englantilaisessa talossa. Johtajana toimi ”sisar”, Pelastusarmeijan upseeri, joka oli kätilö, ja meitä kätilöopiskelijoita oli kaksi.

– Kotisynnytyskäynneillä oli tarkoitus, että meidän opiskelijoiden tarkistettua tilanteen kutsumme sisaren paikalle synnytyksen lähestyessä. Näin synnytystilanteessa kätilöopiskelija suorittaisi sen ja sisar valvoisi, että kaikki sujuu oikein. Mutta joskus hän ei ehtinyt ajoissa paikalle, ja olin kotisynnytyksessä yksinkin.

– Hälytys saattoi tulla mihin aikaan vain vuorokaudesta. Se joka oli vuorossa, lähti polkien paikalle harmaa pomppa päällä, baskeri päässä ja iso peltinen alusastia pyörän takkarilla – aivan kuten Hakekaa kätilö -sarjassa, Maggan toteaa ja jatkaa:

– Siellä pyöräilin kaksikerroksisten bussien välissä. Saavuttuani paikalle katsoin missä vaiheessa synnytys on. Isä ja vanhemmat lapset saivat pysytellä alakerrassa ollessani äidin luona. Ensisynnyttäjä ei saanut tehdä kotisynnytystä. Toisen ja kolmannen lapsen sai synnyttää kotona, mutta sen jälkeen verenvuodon ja komplikaatioiden riski kasvaa niin suureksi, ettei sitä enää suositeltu.

– Synnytyksen jälkeen, kun olimme siivonneet, isä ja lapset tulivat paikalle ja kiitimme yhdessä Jumalaa uudesta lapsesta. Se oli hyvin herttaista. Siihen aikaan äidit eivät saaneet liikkua ensimmäisinä päivinä sängystä. Kymmenen päivän ajan vierailimme aamuin illoin. Tästä syystä tutustuimme perheisiin hyvinkin syvästi.

Aina kaikki ei sujunut ongelmitta, mutta siihenkin oli valmistauduttu.

– Jos jotain dramaattista tapahtui, paikalle tuli ”flying squad”, synnytyksiä varten lähtövalmiudessa oleva ambulanssiyksikkö, jolla saimme äidin sairaalaan. Kävi tällaisia tilanteita minullekin. Kerran tuli hyvin paha komplikaatio. Jotta sai synnyttää kotona, piti olla perusterve. Äiti ei ollut maininnut, että hän on epileptikko. Juuri kun piti ponnistaa, hän sai epileptisen kohtauksen ja meni tajuttomaksi. Olin yksin, ja alakerrassa oli hyvin hermostunut isä. Talossa ei ollut puhelinta. Yritin pysyä rauhallisena ja kävin naapurissa soittamassa ambulanssin paikalle. Ambulanssi tuli ja vei äidin. Lapsi syntyi terveenä. Kun kaiken tapahtuneen jälkeen pyöräilin takaisin kotiin, muistan miten tunnekuohu otti vallan, jalat tärisivät ja palelin kauttaaltani.

Opiskeluun kuului myös kirjallisia ja suullisia tenttejä.

– Kaiken kaikkiaan se oli mielenkiintoista aikaa, ja pidin siitä aivan valtavasti. Ei ollut perhettä eikä armeijavastuita – sain keskittyä kouluun sataprosenttisesti. Rakastin sitä. Koulussa oli opiskelijoita lukuisista kulttuureista. Me pohjoismaalaiset pidimme yhtä – olen edelleen tänä päivänä yhteydessä norjalaiseen ja sveitsiläiseen koulukaveriini. Vapaan nuoren ihmisen ihanaa aikaa, Maggan muistelee.

Sarja tuo tunteet pintaan

Kerran Magganin myydessä Sotahuutoja Helsingin Stockmannilla nainen tuli hänen juttusilleen.

– Tämä nainen, Tuula, oli synnyttänyt tyttärensä The Mothers’ Hospitalissa vuonna 1968. Tästä löysimme paljon yhteistä keskusteltavaa. Hän muisteli, miten hänestä ja pienokaisesta pidettiin erinomaista huolta. Huomasimme myös molemmat pitävämme Hakekaa kätilö -sarjasta, Maggan naurahtaa ja päättää:

– Sarjan tapahtumat ovat oikeasta elämästä – toki aika lailla dramatisoituna! Itä-Lontoon köyhyyttä on sarjassa korostettu. Alue oli köyhää, mutta hiukan on käytetty värikynää. Emme yhtä surkeita ja köyhiä koteja nähneet. Niin surkeissa oloissa emme olisi antaneet lupaa kotisynnytykseen.

– Lämpimällä mielellä ja rakkaudella seuraan sarjaa. Pillitän aina television ääressä… niin tämäkin on nostanut lukuisia kyyneliä silmäkulmaan. Se on tuonut monia ihania muistoja lähelle.

Toni Kaarttinen
Kuvat:
Margareta Silanderin kotialbumi

Hakekaa kätilö

Sarjaa on tuotettu seitsemän kautta ja tulevina vuosina luvassa on ainakin kaudet 8–9. Suomessa YLE TV1 esittää sarjaa uusien jaksojen valmistuttua, ja YLE Areena -palvelussa jaksoja on myös katsottavissa. Netflix-suoratoistopalvelussa on katsottavissa kaudet 1–5. 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä