Julkaistu 1.3.2018 10:00

Maailman rukouspäivä – naisten hyvinvointi ja oikeudet valokeilassa

Maailman rukouspäivä on vuosittainen maaliskuun ensimmäisenä perjantaina järjestettävä kristittyjen yhteinen rukouspäivä. Ekumeenisia tilaisuuksia toteutetaan 140 maassa. Erityisesti naisten hyvinvointi ja oikeudet sekä tasa-arvo ovat rukouksien kohteena. Vuosittain tietyn maan naiset tuottavat rukouspäivänä käytettävän aineiston ja lisäävät tietoisuutta heille tärkeistä teemoista. Vuoden 2018 järjestäjämaa on Etelä-Amerikan Suriname.

Maailman Rukouspäivä, alkuperäiseltä nimeltään Naisten kansainvälinen rukouspäivä, sai alkunsa Yhdysvalloissa vuonna 1887 presbyteerinaisten epävirallisena rukousryhmänä. Presbyteerinaiset kutsuivat muiden kirkkokuntien naisia rukoukseen sisällissodan seurausten, mustien vapautumisen ja maahanmuuttajien monenlaisten ongelmien ratkeamisen puolesta. Tilaisuudet olivat suosittuja, ja jo 1889 rukousryhmästä tuli virallinen.

– Aluksi tätä kutsuttiin Naisten kansainväliseksi rukouspäiväksi, koska naiset toimivat järjestäjinä. Mutta koska kyse ei ollut siitä, etteivät miehet saisi ottaa osaa tilaisuuksiin, nimi muuttui pian sukupuolineutraaliksi Maailman rukouspäiväksi, kertoo Suomen NNKY-liiton (Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys) toimitussihteeri Anne Lagerstedt hymyillen. Anne on ollut Maailman rukouspäivän organisoinnissa mukana 12 vuoden ajan.

Suomeen Maailman rukouspäivä rantautui jo ennen sotia, mutta vakiintuneen muodon se sai 1960-luvulla. Vuonna 1965 Riitta Virkkunen aloitti Kirkon naistyön toimikunnan sihteerinä, ja hänen johdollaan työtä toteutettiin toistakymmentä vuotta. 1979 toiminta siirtyi NNKY:n organisaation alle.

– NNKY valikoitui toimijaksi, sillä meillä on pitkäaikainen ekumeeninen ajatuspohja ja olemme naisjärjestö. Siirto oli luonteva.

Käytännön ekumeniaa

Suomessa Maailman rukouspäivän toteuttamisesta vastaa kaksi kansallista toimikuntaa, suomenkielisillä ja ruotsinkielisillä on omansa. Suomenkielistä toimikuntaa johtaa evankelisluterilaisen kirkon pappi Anne Huoponen. Hän on toiminut puheenjohtajana yli neljä vuotta:

– Meillä on edustajia eri kirkkokunnista. Tällä hetkellä edustusta on kattavasti ekumeeniselta kentältä: evankelis-luterilaisesta kirkosta, katolisesta kirkosta, Metodistikirkosta, Helluntaikirkosta ja Pelastusarmeijasta. Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta kontaktoimme eri kirkkokunnat, joiden toivomme nimittävän edustajan toimikuntaan.

– On hienoa, että Maailman rukouspäivä on aina ollut käytännön ekumeniaa. Opinasioista ei kiistellä, vaan toimitaan yhdessä. Kristittyjen yhteistä toimintaa ilman erottelua, Anne H. toteaa.

Maailman rukouspäivän toimikunta vastaa vuotuisen materiaalin suomentamisesta sekä pääkaupunkiseudun tilaisuuden järjestämisestä. Vuonna 2015 pääkaupunkiseudun tilaisuus järjestettiin Pelastusarmeijan Helsingin Temppelissä.

Pääkaupunkiseudun lisäksi vuosittain noin kymmenellä paikkakunnalla järjestetään tilaisuuksia, joista paikkakuntien omat seurakunnat ovat vastuussa.

– Määrässä ei ole ollut suuria muutoksia, ne ovat olleet hyvinkin vakiintuneita ryhmiä. Mielellään kutsumme myös Pelastusarmeijan osastoja ja muiden kirkkokuntien seurakuntia järjestämään omia tilaisuuksia. Meiltä saa materiaalia ja tukea tilaisuuksien järjestämiseen, Anne Lagerstedt kommentoi, ja Anne Huoponen jatkaa:

– Joskus tarvitaan vain yksi ihminen, joka syttyy asialle ja saa muut mukaan! Nämä tilaisuudet voivat olla hyvin omannäköisiä.

Hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta

Maailman rukouspäivän kansainvälinen komitea kokoontuu neljän vuoden välein, ja tuolloin valitaan seuraavan neljän vuoden järjestäjämaat. Kullakin vuodella on erityinen teema, johon liittyen järjestäjämaan naiset ovat valmistelleet aineiston. Teemoissa tuodaan esille naisten elämään liittyviä ongelmia ja ilonaiheita.

– Järjestäjämaan aktiivit kokoontuvat isolla porukalla – siinä on monenlaista naista, monenlaista lahjakkuutta, Anne H. sanoo hymyillen. – He laativat kaiken alusta lähtien, ja kunakin vuonna paikallinen taiteilija luo tunnukseksi maalauksen. Nämä materiaalit ovat sitten jokaisen 140 jäsenmaan käytössä.

– Materiaaleissa paikalliset naiset tuovat moninaisia asioita esille. Ongelmia, joita naiset tai koko yhteiskunta kohtaavat, asiaa luonnonkatastrofeista, luonnonsuojelukysymyksiä, aiheita taloudesta ja historiasta. Tämä on erittäin mielenkiintoinen mahdollisuus tutustua vieraisiin kulttuureihin, Anne L. täydentää.

– Tämä lisää ymmärrystä oloista, joissa naiset vielä tänä päivänäkin elävät. Se mihin olemme tottuneet Suomessa ei ole itsestäänselvyys. Suomessa tasa-arvo on korkealla tasolla, ja naisilla on käytännössä mahdollisuudet aivan mihin tahansa. Maailman rukouspäivän puitteissa kristityt yrittävät omalla toiminnallaan edistää naisten hyvinvointia, naisten oikeuksien toteumista ja tasa-arvon lisääntymistä. Se vaatii paljon työtä ja yhteistä rukousta – yhteisen asian eteen ponnistamista, Anne H. toteaa vakavasti.

Luonto Surinamen sydämellä

Vuoden 2018 materiaalista vastaavat Etelä-Amerikan luonnonkauniin, tulvaherkän Surinamen naiset. Vuoden kantavana teemana onkin ”Jumala loi kaiken hyväksi”, joka kehottaa pohtimaan omia toimiamme planeettaamme, Jumalan hienointa luomusta, kohtaan. ”Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä” kuuluu kehotus, sillä luonnonkriisit ovat myös maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden kriisejä. Teema muistuttaa, että omilla toimillamme pystymme vaikuttamaan asioihin oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luonnon puolesta.

Aiempina vuosina järjestäjinä ovat olleet muun muassa Egypti, Kuuba ja Bahamasaaret. Eri maiden tilaisuuksia koskevat toiveet tuovat Anneille mieleen hauskoja muistoja.

– Ohjeissa on ollut pyyntö koristella alttari eksoottisilla kukilla. Sitten pohdimme, että mistä löydämme eksoottisia tuoreita kukkia keskellä lopputalvea. Joskus olemme askarrelleet niitä silkkipaperista, Anne H. kertoo.

– Kyllä, luovuus tulee käyttöön! Muistan, että eräänä vuonna tarvitsimme rekvisiitaksi vanhan vaa’an, ja pähkäilimme mistä sellaisen löytäisimme. Päädyin askartelemaan pesulan henkarista, ketjusta ja metallisista lasinalusista vaa’an. Täydestä meni, Anne L. naurahtaa.

Osana Maailman rukouspäivää tilaisuuksissa toteutetaan keräys. Keräyksen kohde vaihtelee vuosittain, ja sen saa valita vuorollaan kukin Maailman rukouspäivän toimikuntaan edustajansa lähettänyt kirkkokunta tai järjestö. Vuonna 2015 Pelastusarmeija valitsi kohteeksi Dreams Projectin Pakistanissa.

– Se mitä Suomessa pystymme taloudellisesti tukemaan, on hyvin pientä. Mutta koska tämä on maailmanlaajuinen tapahtuma, niin pienistä puroista muodostuu iso virta, Anne H. toteaa hymyillen.

Pelastusarmeija vahvasti mukana

Pelastusarmeija on ollut mukana Maailman rukouspäivän toiminnassa aivan alusta asti. Jo ennen sotia tapahtuneissa järjestäytymättömissä kokoontumisissa mainittiin osallistujana Pelastusarmeija. Pelastusarmeijan vahva nais- ja perhetyö on tehnyt osallistumisen luontevaksi. Tällä hetkellä kapteeni Kati Kivestö on Pelastusarmeijan edustajana suomenkielisessä ja Temppelin sotilas Christina Långström ruotsinkielisessä kansallisessa toimikunnassa. Lisäksi Pelastusarmeijan naistyön presidentin, eversti Anne-Dore Naudin kautta on yhteys Pelastusarmeijan kansainvälisiin resursseihin.

– Kansainvälisestä päämajasta voimme saada lisämateriaalia Maailman rukouspäivän kohdemaasta, jos Pelastusarmeijalla on ollut kyseisessä maassa toimintaa. Olemme saaneet muun muassa PowerPoint-esityksiä ja rukousaiheita, kapteeni Kati Kivestö kommentoi.

Pelastusarmeijalla on ilo järjestää tämän vuoden pääkaupunkiseudun ruotsinkielinen tilaisuus Temppelin tiloissa. Temppelin sotilas Christina Långström esittää kutsun:

– Tilaisuudessa esitellään Surinamen tapoja ja elämää seitsemän naisen elämäntarinan kautta. Tulemme soittamaan Surinamen kansallismusiikkia ja alttari on koristeltu kukin, hedelmin ja lipuin. Lopuksi tarjoilemme teetä ja mahdollisesti teemamaan leivonnaisia. Tilaisuudessa toteutettavan keräyksen kohteeksi on valikoitunut kummilapsityö Evangelina Booth -tyttökodissa Cochabambassa, Boliviassa. Lämpimästi tervetuloa!

Toni Kaarttinen
Kuvitus:  Alice Pomstra-Elmont, Suriname
Kuva: Toni Kaarttinen



Maailman rukouspäivä perjantaina 2.3.2018


Klo 12
Bulevardin seurakuntasali

Bulevardi 16 b, 2. krs, Helsinki
Suomenkielinen tilaisuus.
Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.

Klo 19
Pelastusarmeijan Temppeli

Uudenmaankatu 40, Helsinki
Ruotsinkielinen tilaisuus.
Vapaa pääsy. Teetarjoilu.

Muiden paikkakuntien tilaisuuksien ajankohdat ja paikat: ywca.fi


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä