Sinulle, tähdelle jota ei huimaa

Olen aina ollut kiinnostunut kirjallisuudesta. Kirjallisuus miellyttää ja lumoaa. Yöpöydälläni on pinoittain kirjoja: luettuja kirjoja, aloitettuja lukuelämyksiä, joista olen löytänyt maukkaita ajatuksia sekä kirjoja, joita haluan lukea.

 Äidiltäni olen perinyt rakkauden sanoihin, jotka hienovaraisesti rakentuvat lauseiksi avaten näköaloja ja paljastaen uusia polkuja. Äidilläni on kyky herättää uteliaisuus henkiin, luoda taisteluintoa ja lohdutusta sanoillaan. Vuosien saatossa olen säilyttänyt lyhyitä tekstejä, muistilappuja, joita hän on kirjoittanut. En pelkästään varsinaisen viestin takia, vaan äidin käyttämän kauniin ja kekseliään kielen takia. Joskus, silloin tällöin, tyttäreni sanoo minulle, että kuulostan aivan yhtä hauskalta kuin mummi. Silloin tunnen ylpeyttä ja muistan, että myös oma mummini käytti aivan ihmeellisiä, itse keksittyjä ilmaisuja. Sanat ovat kuin ketju, joka yhdistää meitä eri sukupolvien naisia ja antaa minun tuntea yhteenkuuluvuutta.

Olla ylpeä tai tyytyväinen, uskaltaa myöntää, että oikeastaan pidän itsestäni – että sen pitääkin olla joskus niin hankalaa. Kyllähän minä tiedän, ettei ihmisarvoni rakennu aikaansaannoksistani tai onnistumisesta toisten silmissä. Mutta oi miten mielelläni kuitenkin haluan saada juuri tuon vahvistuksen. Mutta niin kauan kuin en hyväksy itseäni, en myöskään opi ottamaan vastaan tunnustusta muilta. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Kotoa matkaevääksi ei lähtenyt pelkkää kirjallisuutta. Sanat vaikuttavat minuun ja muokkaavat minua. Sanotaan, että mitä sydän on täynnä, siitä suu puhuu. Olen vakuuttunut siitä, että sanat ja ilmaisut, joita valitsemme ja käytämme, muokkaavat myös meidän persoonaamme. Sanat, joita olen lapsuudessa ja nuoruusvuosinani saanut maistaa, ovat muokanneet ihmiskuvaani, ei vähiten kuvaa minusta ja naiseudestani. Olen saanut oppia, kuka minä olen ja mikä minusta voi tulla. Mutta ennen muuta, että Mia-Lisa ensi kädessä on ihminen, jonka sisäinen kyky, osaaminen, tahto ja sielu ovat arvokkaita!

Cheris Kramarae (Naisten opintojen ja kommunikoinnin tutkija, USA) on sanonut, että feminismin radikaali idea on siinä, että myös naiset ovat ihmisiä. Ajatella, että juuri se on niin mullistavaa ja että on vaikea ymmärtää ja tajuta, että jokaisella ihmisellä on arvonsa, sama arvo sukupuolesta huolimatta. Juuri se sai ennen meitä eläneet naiset unelmoimaan muuttuneista olosuhteista ja taistelemaan niiden saavuttamiseksi. He uskalsivat uskoa tulevaisuuteen, jossa kaikille ihmisille taattaisiin samat mahdollisuudet ja edellytykset. Jotta minä voisin pitää itsestäänselvyytenä osallistumista demokraattisiin vaaleihin tai että ihmisoikeudet koskevat minua, on täytynyt olla ihmisiä, naisia, ennen minua, jotka ovat uskaltaneet uskoa muutoksiin. Ihmisiä, jotka olivat valmiita kulkemaan ylimääräisen virstan taistellakseen muutosten puolesta. Ei sen tähden, että muutos aina koskisi ensi kädessä heitä itseään, vaan tulevia sukupolvia. Siksi myös minä haluan olla näkevä, halukas ja rohkea – jotta tulevaisuudessa jonkun kohdalla ”itsestäänselvyydet” olisivat todisteina eilispäivän vaivannäöstä.

Lukiessani Raamattuani rohkaistun suuresti sanoista, jotka kuvaavat sitä, että Jumala tuli ihmiseksi. Hän astui alas maailmaan ja tuli meidän kaltaiseksemme – niin että me puolestamme voisimme heijastaa Jumalan olemusta. En halua olla hyvä ja kiltti, jotta minut otettaisiin huomioon. En halua myöskään huijata itseäni uskottelemalla, että minun hintalappuni riippuu taputuksesta olkapäälle. Haluan olla osallisena Jumalan hyväksyvästä rakkaudesta ja levätä huoleti tietäen, että hän, joka tuli ihmiseksi minun tähteni, haluaa minulta samaa – olla ihminen. Että täyttäisin oman paikkani maailmassa tehden elämän hieman helpommaksi lähimmäiselleni – siinä riittääkin tehtävää.

Niin, siitä rakkaudesta runoihin tulikin mieleeni. Kuuntele 1900-luvun alun Edith Södergrania ja anna sanojen syleillä itseäsi:

”Kauniit siskot, nouskaa lujimpien kallioiden korkeuksiin,
me olemme kaikki sotijattaria, sankarittaria, naisritareita,
viatonsilmiä, taivasotsia, ruusuntoukkia,
raskaita aaltoja ja eksyneitä lintuja,
me olemme vähiten odotettuja ja syvimmän punaisia,
tiikerintäpliä, jännitettyjä kieliä, tähtiä joita ei huimaa.”

Mia-Lisa Dahlqvist
majuri
avustava sektorinjohtaja, henkilöstösektori
Pelastusarmeija, Ruotsi

Kuvitus:  Comfreak
Kuva: Mats Dahlqvist 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä