Castréninkadun yksikkö asunnottomuuden ensiapuna

image description

Olemme aiemmin esitelleet asunnottomien parissa tekemäämme Asunto ensin -työtä. Korvaamaton osa palveluketjua on Castréninkadun yksikön tarjoama tilapäisasuminen Helsingin Kalliossa. Tämä ainutlaatuinen työmuoto toimii ensiapuna ihmisten jonottaessa pysyvämpiin asumisratkaisuihin. Jonot ovat kasvaneet pitkiksi, ja tarve tilapäisasumiselle on suuri.

Helsingin Kalliossa Pelastusarmeijan keskustalossa toimii Castréninkadun yksikkö, joka tarjoaa tilapäistä asumista asunnottomaksi jääneille tuen tarpeessa oleville helsinkiläisille. Yksikön moni-ammatillinen tiimi tarjoaa asukkaille yksilöllistä palveluohjausta sekä arvioi asukkaiden asumisvalmiuksia yksilöllisin ja yhteisöllisin menetelmin. Pyrkimyksenä on mahdollisimman lyhyt asumisaika ennen ohjausta kohti pysyvämpää asumismuotoa. Asukkaat Castréninkadulle ohjataan Helsingin kaupungin Hietaniemen palvelukeskuksesta. Tilapäisasumisen tarjoajana yksikkö on uniikki, paljastaa Pelastusarmeijan sosiaalisen työn johtaja Jari Karppinen:

– Monelle asunnottomalle Helsingin kaupungin sosiaalityö tai nuorten etsivä työ on ensikontakti. Ensimmäinen asia, jonka kaupunki pystyy tarjoamaan, on yösija Hietaniemen palvelukeskuksessa. Majoittua saa yön kerrallaan. Kaupungilla on myös jonkin verran hätä- ja kriisimajoitusta. Seuraava askel on tilapäisasuminen. Castréninkadun yksikkömme lisäksi kaupungilla on tarjolla tilapäisasumista rajoitetusti muun muassa palvelukeskuksessa sekä kesällä avatussa arviointiyksikössä. Castréninkadun yksikön asema on siis hyvin erityinen.

Jari Karppinen kertoo, että koronaviruspandemia on tehnyt asunnottomien tilanteen entistä hankalammaksi. Asunnottomia kohtaavien työntekijöiden tunne on, että asunnottomien määrä on tällä hetkellä kasvussa:

– Monet asunnottomat viettävät öitä ystävien ja tuttavien luona, ja koronatilanne on tehnyt tästä ymmärrettävästi haastavampaa. Asunnottomuus on pitkään ollut laskussa, mutta nyt on suuri riski sille, että luvut ovat kasvamassa.

Tämän hetken suurin haaste on Asunto ensin -mallin mukaisten tukiasumispaikkojen pitkä jono.

– Tilanne on kaukana ideaalista. Ihmiset saattavat joutua odottamaan pääsyä pysyvimpiin asumisratkaisuihin vuoden tai kaksikin. Niin pitkä odottaminen on kohtuutonta. Tilanne on kaksiosainen pullonkaula, sillä myös asukkailla asumispalveluyksiköissämme on haasteita päästä normaalin vuokra-asumisen piiriin. Tuolloin myöskään asuntoja yksiköissämme ei vapaudu toivottuun tahtiin. Ihmiset eivät pääse asumisratkaisuihin, jotka olisivat heille sopivimpia.

Tähän tarpeeseen tilapäisasuminen toimii ensiapuna.

– Tilapäisasuminen on parempi ratkaisu kuin olla kadulla, sillä voimme tukea asukkaitamme, tehdä arviointia heidän valmiuksistaan ja tarpeistaan ja opetella yhdessä asumisen taitoja. Parhaimmillaan odottelujakso on kuntouttava ja valmentava.

Tämän allekirjoittaa myös Mari Pyyhkälä , Castréninkadun yksikön johtaja. Mari on johtanut yksikköä neljän vuoden ajan, ja Armeijassa hänellä on tulossa juuri kymmenen vuotta täyteen.

– Aika menee niin nopeasti!

Mari tiivistää tehtävänsä asiakkaiden ja tiimin palvelijaksi:

– Johtajana haluan, että työryhmäni sekä asukkaat voivat hyvin. Meillä on yhteenkuuluva, luottamuksellinen työilmapiiri ja hyvä keskinäinen huumori. Emme myöskään ohjaa asiakkaita ylhäältä käsin, vaan työskentelemme siinä rajapinnassa – asiakkaita kunnioittaen, heidän tasollaan. Asiakkaiden elämässä tapahtuvat pienet muutokset lämmittävät sydäntä.

Castréninkadulla on 53 asukaspaikkaa. Asukkailla on omat huoneet, ja yhteisistä tiloista löytyvät keittiöt, vessat ja kylpyhuoneet. Asukkaista vastaa kymmenen työntekijää. Työyhteisöön kuuluu sosiaaliohjaaja ja kahdeksan ohjaajaa. Ohjaajat tekevät kolmivuorotyötä ja vastaavat yksikön turvallisuudesta.

– Meillä on Oma ohjaaja -järjestelmä, jossa kullekin asukkaalle on nimetty ohjaaja. Jokaisella ohjaajalla on kuudesta seitsemään asukasta, joiden arjen ohjauksesta ja palveluohjauksesta he vastaavat. He osallistuvat asukkaiden kanssa myös yhteisiin kokouksiin. Toimintamme taustalla on ajatus yhteisöllisyydestä, ja haluamme kuunnella asiakkaita ja heidän toiveitaan.

Toiminta pyörii pienillä resursseilla.

– Siksi kaikki muut palvelut, kuten mielenterveys- ja päihdepalvelut, ovat talon ulkopuolella. Olemme pieni tiimi, joten hahmotamme rajallisuutemme ja sen, miten paljon pystymme tukemaan.

Uusi mahdollisuus

Castréninkadun asukaspaikat ovat pääsääntöisesti täynnä.

– Hietaniemen palvelukeskus ohjaa asukkaat yksikköömme. Huoneita voi olla tyhjänä päivän tai kaksi kunnostuksen ja siivouksen ajan, mutta muutoin meillä on täysmajoitus. Usein jos asukas muuttaa aamulla pois, iltapäivällä huoneessa on jo uusi asukas. Haluamme ihmiset kadulta lämpimään ja turvaan.

Keskustelen Mari Pyyhkälän kanssa myös vallitsevasta tukiasumismuotojen jonotustilanteesta. Mari kertoo, että keskimääräinen asumisaika yksikössä on 3–4 kuukautta, mutta hajontaa on parista päivästä kuukausiin ja vuosiin. Yksi asukas odottaa sopivaa paikkaa jo neljättä vuotta.

– Meiltä asukkaat siirtyvät erilaisiin paikkoihin perustuen Helsingin kaupungin kartoittamaan tuen tarpeeseen. Se on myös meidän työtämme, teemme arviointia asukkaidemme asumisvalmiuksista. Mutta on myönnettävä, että tilanne on hankala ja ahdistava asukkaille. Jonot ovat kasvaneet pitkiksi, ja asukkaiden on mahdotonta suunnitella elämäänsä.

– Asukkaat saavat asua täällä, kunnes tuetun asumisen paikka löytyy sillä edellytyksellä, että he pystyvät elämään sääntöjemme mukaan, jotka kieltävät muun muassa fyysisen ja henkisen väkivallan. Olemme näitä sääntöjä myös yhdessä asukkaiden kanssa pohtineet. Asukkaillamme on moninaisia ongelmia, kuten hoitamattomia mielenterveysongelmia ja päihteiden käyttöä, niin sääntöihin sitoutuminen voi olla joskus asukkaalle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Periaatteemme kuitenkin on, että vaikka ihminen tekisi virheitä, niin hän on aina tervetullut takaisin. Vanhoja ei muistella, eikä se näy työotteessamme. Uusi mahdollisuus annetaan aina.

– Koen myös tärkeäksi, että asukkaista puhutaan kunnioittavasti. Kunnioittava ihmiskäsitys luo oikeanlaisen ilmapiirin. En halua maalata liian ruusuista kuvaa, sillä onhan tässä haasteita, kun asukkailla ei aina ole asumisvalmiuksia. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Puhun asukkaista murusina, mutta he eivät aina käyttäydy murusesti, Mari naurahtaa.

– Tämä on elämänmakuista ja -hajuista. Armeijan arvopohja tulee siinä esiin, että yritämme nähdä kaikissa ihmisissä jotain hyvää.

Pelkkä kiitos riittää

Pertti Hietanen toimii Castréninkadun yksikössä ohjaajana. Pertti on ”pitkän linjan armeijalainen”.

– Vanhempani olivat upseereita, ja olen ollut Pelastusarmeijassa aivan pikkupojasta. Se johdatti minut siviilityöntekijäksi. Nyt on tullut 40 vuotta täyteen! Aloitin vuonna 81 huoltotyössä ja vuonna 90 siirryin asumispalveluihin, ensin vanhaan asuntolaan ”Rälläkkään”, sitten Inarintielle, ja nyt tänne. Kovasti olen näistä vuosista nauttinut. Saa olla hengessä mukana.

Pertin vastuut ohjaajana ja päivystysvastaavana ovat monilukuisia, tärkeimpänä asukkaiden ja henkilökunnan työturvallisuus.

– Se on sydämen asiana, erityisesti nyt korona-aikana. Asukkaita on hyvä muistuttaa turvaväleistä ja käsihygieniasta. Työntekijät käyttävät aina kasvomaskia kohdatessaan asukkaita. Turvallisuus on yhteinen huolemme.

Haastetta työhön luovat asukkaiden mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö. Erityisesti, jos nämä kaksi asiaa kohtaavat.

– Voisi sanoa, että päihteenkäyttäjän kanssa on helpompi toimia kuin mielenterveysongelmien kanssa kamppailevan, sillä siihen on selkeämmät suuntaviivat, miten toimia. Tässä tiimi nousee tärkeäksi, pystymme tukemaan toinen toisiamme. Palkitsevaa puolestaan on se, kun asukas sanoo kiitos. Pelkkä kiitos riittää.

Tiedustelen lopuksi, millaisia kehityskohteita Pertti näkee:

– Kehityskohteita on aina. Talo on vanha ja sokkeloinen, eikä se ole tasavertainen kaikille asukkaille. Toisilla on isompi huone, toisilla on vesipiste. Olisi hienoa, jos tilaa saisi tulevina vuosina saneerattua niin, että kaikilla olisi ainakin oma vesipiste ja että yhteiset tilat olisivat kerrosten kesken yhteneväiset.

– Kaipaan myös AA-kerhoa, joka toimi ennen keskustalon tiloissa. Se oli hyvä tuki asukkaillemme. Yhteistyö AA-kerhojen ja mielenterveystoimijoiden kanssa olisi arvokasta.

Kolme elämäntarinaa

Lopuksi pääsen tapaamaan heitä, jotka tekevät yksiköstä sen, mikä se on, eli asukkaita. Näillä kolmella miehellä, Istvánilla, Jaakolla ja Janilla, on kullakin ollut omanlainen polkunsa, joka on johdattanut asunnottomuuteen ja Castréninkadulle. Heille on yhteistä toive pysyvämmästä asumismuodosta ja normaalimmasta elämästä.

Ensimmäisenä tapaan unkarilaissukuisen Istvánin, joka on elänyt valtaosan elämästään Yhdysvalloissa. Jutellessamme István on työtoiminnassa siivoamassa poismuuttaneen asukkaan huonetta. Harjan varressa on mies, jolla on melkoinen elämäntarina.

– Unkarin kansannousun myötä vanhempani hakivat turvapaikkaa Yhdysvalloista, jonne muutimme vuonna 56. Vartuttuani liityin Yhdysvaltojen armeijaan. Se antoi minulle paljon, se oli minun yliopistoni ja toimeentuloni.

Myöhemmin István työskenteli Las Vegasissa suuren hotelliravintolan keittiöpäällikkönä. Hänen voisi kuvata eläneen amerikkalaista unelmaa: oli iso talo, kallis lava-auto, kolme moottoripyörää ja hienoimmat pelit ja vehkeet. István korjaa, että se ei ollut unelmaa, vaan todellisuutta:

– Sitä ihmisten on täällä vaikea ymmärtää, millainen elintaso Yhdysvalloissa on normaalia. Täällä ajatellaan Pohjoismaiden olevan hyvinvointivaltioita, mutta näkisitpä vain. Amerikassa menestyjät menestyvät.

Elämä lähti sivuraiteille perheen muutettua Suomeen Istvánin suomalaisen vaimon vanhempien houkuttelemana. Todellisuus ei vastannut toiveita, mutta perhe ei halunnut enää palata lasten jo totuttua uuteen maahan ja kieleen. Seurasi avioero, ja István menetti myös ravintola-alan työpaikkansa.

– Siellä tapahtui melkoista kieroilua, ja halusin paljastaa heidät. Sitä ei katsottu hyvällä.

Surkeiden sattumusten sarja vei kodin alta. Nyt István on Castréninkadulla toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla hän joutui lähtemään puututtuaan erääseen kiistaan liiallisella voimalla. Nyt hänen tavoitteenaan on keskittyä omaan elämäänsä ja selviytyä.

– Olen kovin pettynyt suomalaiseen yhteiskuntaan. Puhutte tästä hyvinvointivaltiona, joka pitää kaikista huolta. Se ei päde, jos et ole suomalainen. Mutta olen taistelija enkä luovuta.

Kerrosta ylempää löytyy pieni, mutta yllättävän kodikas huone. Seinällä on Jaakon ruuveista itse kokoama vaateteline ja lattialla pellillinen hyvältä tuoksuvaa pannukakkua.

– Olen pannarimestari, 56-vuotias Jaakko naurahtaa.

Jaakolla on asunnottomuutta pari vuotta takana, ja viimeiset puolitoista vuotta hän on asunut Castréninkadulla. Jaakko on jonossa Sällikodin asumisyksikköön.

– Ihan hyvä täällä on olla. Toivoisin vaan, että jengi siivoaisi omat jälkensä. On ärsyttävää mennä duunaamaan safkaa, kun kaikki on ihan sotkussa. Mutta ei tässä uskalla toisia niskastakaan ottaa, Jaakko naurahtaa.

Jaakolla viina ja sen aiheuttama onnettomuus johdatti elämän sivuraiteille.

– Kuusi vuotta sitten ajoin mökillä kännissä mönkijällä ja kaaduin. Se meni ympäri ja ylitseni. Onneksi poika oli paikalla ja kutsui Medihelin. Olin seitsemän päivää koomassa, ja onnettomuudesta seurasi aivovamma. Aloin harmistukseen dokaamaan enemmän, ja avovaimoni heitti minut pihalle. Tuohon aikaan minulla oli vielä duuni, asunto ja kesämökki, mutta kaikki meni neljässä vuodessa. Nyt tässä on kaikki, mitä omistan, Jaakko näyttää kädellään huoneessaan olevia tavaroita.

Jaakko teki pitkän uran Helsingin Puhelinyhdistyksessä, hän aloitti siellä vuonna 85. Viimeiset vuodet hän asensi valvontakameroita.

– En ole enää työkykyinen, mutta ei minua eläkkeellekään päästetä. Se tuntuu kovin epäreilulta, kun monet terveemmät ja nuoremmat jannut ovat päässeet eläkkeelle heppoisemmin perustein. Magneettikuvaukset ja muut testit ovat todistaneet, ettei minusta enää tekijää saa...

Jaakko tekee työtoiminnassa arkipäivisin siivoustyötä Kallion kirkon puistossa ja läheisellä leikkipaikalla.

– Olen tehnyt työstäni mahdollisimman helppoa ja ergonomista. Olen tuunannut harjan ja kihvelin, jotta ne sopivat omaan tapaani työskennellä. Osaan olla tahtoessani älykäskin, Jaakko naurahtaa.

Hänellä on toiveissa oma koti ja oma rauha.

– On tämäkin jo taivas Hietaniemen yksittäisiin öihin verrattuna. Toiveeni on oma asunto, josta saa itse pitää huolta, ja se saisi olla juuri niin siisti kuin sen itse haluaisin olevan.

Viimeisenä tapaan Janin, jonka sukujuuret ovat Kuusamossa. Omat tyhmät päätökset johdattivat väärille poluille.

– Kun viisi vuotta sitten pääsin vankilasta, päätin, etten tee enää tyhmyyksiä. Nyt on tullut järkeä päähän.

Jan on asunut yksikössä pari vuotta, ja kertoo viihtyvänsä.

– Varsinkin kun pääsin muuttamaan viidenteen kerrokseen, siellä on rauhallisempaa. Olen nyt jonossa Alppikadun parempiin kämppiin ja samoin pariin muuhun paikkaan.

Janista paistaa päättäväisyys:

– Olen päättänyt olla kunnolla ja saada oman kämpän. On ikävä nähdä kavereita, jotka eivät saa kierrettä katkaistua. Minä haluan kerralla maaliin.

Jan on ollut laajasti mukana työtoiminnassa, ja hän on saanut lisävastuuta. Hän toimii mentorina uusille työtoiminnan siivoustyöhön tuleville.

– He huomasivat potentiaalini. Ovat nähneet, etten karta töitä. Työtoiminnassa meillä on neljän kundin ryhmä, jonka kanssa teemme myös isompia töitä, kuten tyhjennetään kämppiä. Ja autettiin osaston rempassa. Muut kundit ovat Alppikadun puolelta, ja minä täältä.

– Eivät he halua menettää tällaista hyvää työmiestä, Jan väläyttää hymyn.

Jan on pohjoisen poika, ja hän rakastaa metsää ja luontoa.

– Rakastan telttailua. Mulla on ystäväni kanssa suunnitelma, että menisimme ensi kesänä Lappiin vaeltamaan. Isä opetti, että metsä on turvapaikka. Haaveenani on, että vanhana pääsisin muuttamaan takaisin pohjoiseen. Mutsini on sanonut, että minusta tulee vanhana metsässä asuva erakko. Se ei kuulostaisi yhtään pahalta.

  Osallistavaa työtoimintaa

Asukkaiden kanssa jutellessa esille nousee vahvasti työtoiminta. Työtoiminta on terapiamuoto, jossa asukkailla on mahdollisuus työskennellä arkipäivisin kahdesta kuuteen tuntia esimerkiksi siivous-,
remontti-, keittiö-, puisto- tai alihankintatöiden parissa kahden euron tuntikor-
vausta vastaan. Keskustalossa Alppikadun asumispalveluyksikkö ja Castréninkadun yksikkö toteuttavat työtoiminnan yhdessä. Kyselen vielä Castréninkadun johtajalta Mari Pyyhkälältä hänen näkemystään työtoiminnasta.

– Sillä on valtava vaikutus. Työtoiminta tuo asukkaillemme rytmiä päivään, ja se on rajoittanut heidän päihteidenkäyttöään. Työtoiminnassa oppii tärkeitä vuorovaikutustaitoja, kuten antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Se on hyvin osallistavaa.

– Työtoiminta on myös yksiköllemme ja koko keskustalolle merkityksellistä. Nyt pandemia-aikana asukkaat ovat ottaneet vastuun talon siivouksesta, ja meillä ei ole ollut lainkaan ulkopuolisia siivoojia. Asukkaamme ovat ottaneet pandemiatilanteen vakavasti. He ovat monesti ilmaisseet, että nyt hoidetaan asiat niin, ettei se korona tule tänne!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Lue tämä uutinen ePressi -sivustolla.